Ei punainen lanka vaan siniset pisteet

Teksti & kuvat : Hannele Leivo

Hannele aloitti tänä syksynä vaellusoppaan koulutuksen, johdantoa seikkailuun löydät täältä:

http://blogbook.adventurepartners.fi/2013/11/mika-mountain-leader.html

Seisomme alhaalla laaksossa. Katson käsissäni olevaa karttaa ja vertaan sitä edessäni kohoavaan maisemaan. Kouluttaja on piirtänyt kartalle pienen sinisen pisteen, joka minun pitäisi löytää. Hän pyytää minua kertomaan, mikä pisteen merkkaama maaston muoto on, miten aion edetä sen luo ja mitä muuta maastosta pitäisi löytyä tämän kohteen ympäriltä. 

Tuijotan korkeuskäyriä ja yritän jättää huomioimatta kaikki kulku-urat ja ihmisten aikaansaamat rakenteet. Alusta lähtien meille on teroitettu, että niihin ei voi luottaa. Ainoa mihin voi luottaa, ovat maaston muodot ja korkeuden muutokset. Sininen piste osoittaa pientä ympyrää eli kumparetta tai kukkulaa, joka eroaa tasaisesta ympäristöstään. 

Viisihenkinen ryhmä ympärilläni kääntelee omia karttojaan ja mittailee keskittyneenä etäisyyksiä. On kurssin viimeinen päivä ja takana on jo yksi pitkä päivä ja pimeä ilta eteläisessä Snowdoniassa navigoiden. Hieman kehnosti nukuttu telttayö ja iso rinkka tuntuvat ylämäissä hienoisena väsymyksenä ja välillä sankka sumu kietoo meidät sisäänsä niin, että suunta on varmistettava kompassilla. Kaikilla on silti hyvä tunnelma ja vuorotellen kukin on päävastuussa navigoinnista. Lähdemme kiipeämään mäkeä rauhallisesti ylös ja lopulta, pienen ihmettelyn jälkeen, hienopiirteinen, mutta laaja kumpare löytyy.

Rauhallinen aamu leirissä

Sinisiä pisteitä ilmestyy kartoille lisää. Etsikää tuo harjanne, tuo satula, tuo pieni tasanne. Osa pisteistä on helppoja, osa hankalia. Mietimme yhdessä parhaita strategioida haluttuun pisteeseen suunnistamiseksi ja keskustelemme siitä, miten varmistamme, että olemme oikeasti löytäneet etsimämme kohteen. Sitä kun näkee maastossa helposti juuri sen, mitä haluaakin nähdä. Lopulta saavumme alas kylään, pakkaamme rinkat autoon ja ajamme koululle. Kurssi päättyy, kouluttaja antaa vielä viimeiset ohjeet itsenäisesti kerättäviä vuoripäiviä varten ja toivottaa meille onnea. Se on siinä - tai oikeastaan, kaikki on vasta alussa.

Kuulaana aamuna Snowdonian maisemat ovat kuvan kauniit.

Vuorikoulutusta Britanniassa valvoo ja kehittää Mountain Training organisaatio ja opetusta tarjoavat monet erilaiset koulut ja kurssittajat. Minä valitsin Walesissa, Snowdonian kansallispuistossa sijaitsevan Plas y Brenin -koulun, joka on yksi Britanniassa toimivista kansallisista vuorikoulutuskeskuksista. Plas y Brenin on iso oppilaitos, saman katon alla tarjotaan vuori- ja kiipeilykoulutuksen lisäksi mm. maastopyöräilykursseja, koski- ja retkimelontaopetusta, hiihtovaellusopastusta, jne. Löytyypä takapihalta pienen pieni laskettelurinnekin.  

Plas y Breninin päärakennus ja hiihtorinteen kulmaa.

Lähes kaikki harjoituskurssin opetustuokiot olivat ulkona luonnossa ja sisälsivät navigointiharjoituksia. Lisäksi opetuksessa pyrittiin aina pitämään mielessä potentiaalinen asiakasryhmä ja heidän osaamistasonsa. Opetuspäivissä yhdistyivät joustavasti erilaiset teemat: aamulla sääkarttojen tulkintaa, sitten lyhyt keskustelu siitä, miten asiakkaita voi ohjeistaa varustautumaan vallitsevaan säähän, tämän jälkeen ulos vuorille ja navigoinnin lomassa muutamia ryhmänjohtamisharjoituksia. Käytännössä nämä saattoivat tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kouluttaja pyysi kutakin meistä vuorotellen valitsemaan parhaimman mahdollisen nousulinjan, johtamaan muun ryhmän ylös kyseistä reittiä ja huomioimaan vaativimpien osuuksien turvallisen ylittämisen. Hyvät kommunikointitaidot olivat avainasemassa. Yhtenä päivänä kävimme lävitse ensiapuun, pelastustoimiin ja ennen kaikkea onnettomuuksien ennakointiin liittyviä asioita. Osana ennakointia oli myös sääennusteiden tulkinta ja saksalaisen Wetterzentralenin synoptisia sääkarttoja analysoitiin joka aamu.

 Laskeutumisen tukena voi hyödyntää köyttä monin tavoin, tässä Paul testaa yhtä menetelmää

Mountain Leader -koulutuksen opetusohjelmasta on tänä syksynä poistettu osio, joka käsitteli köyden käyttöä laskeutumisen ja alaspäin kiipeämisen tukena. Kyseisiä köysitaitoja ei siis enää testata arviointikurssilla, mutta kouluttajamme katsoi kuitenkin tarpeelliseksi käydä kanssamme läpi tärkeimmät tekniikat. Näissäkin korostui asiakkaan hienovarainen tukeminen ja avustaminen esimerkiksi ns. short-roping metodilla. Ideaalitilanne kuitenkin on, että Mountain Leaderinä köyteen ei tarvitsisi tarttua lainkaan vaan reitti ja olosuhteet tulisi osata valita oikein, suhteessa asiakkaan kykyihin ja kokemukseen.

Köyden käsittely ja opetetut tekniikat olivat kuitenkin mielestäni yksi kurssin mielenkiintoisimmista osioista, sillä tähän mennessä olen itse hyödyntänyt köyttä lähinnä kalliokiipeilyssä ja tällöin varusterepertuaariin ovat kuuluneet myös varmistuslaitteet, valjaat sekä ankkureiden tekemiseen tarvittavat välineet. Nyt läpikäydyt tekniikat nojautuivat pelkän köyden ja luonnosta löytyvien varmistuspisteiden hyödyntämiseen, mikä nopeuttaa ja keventää liikkumista. Perusasioita vuorilla liikumisessa toki. Kaiken kaikkiaan kurssilta jäi paljon hyviä ideoita ja ajatuksia hautumaan, mutta karu totuus on, että se suurin työ eli opeteltujen taitojen harjoitteleminen käytännössä on vielä edessä. Tulevan talven ja ensi kevään aikana näitä omia harjoituksia onkin tarkoitus toteuttaa Snowdonian lisäksi Lake Districin alueella sekä Skotlannisssa.

T: Hannele