maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kuulumisia Pohjois-Italiasta

Teksti & kuvat: Elisa Kallio & Jukka Kopra

Tervehdys myös Apiksen noviisiosastolta! Kuukausi on reissua takana ja ollaan parhaillaan Euroopan autoilureissun puolivälissä. Kaksi ensimmäistä viikkoa laskettiin Itävallan lumia vielä turvallisesti mökistä käsin ja nyt reilut kaksi viikkoa autoelämää Pohjois-Italiassa takana.

Ensin kurkistus elämään Skoda Roomsterissa. Autoa hommattaessa kriteereiksi valittiin asiallinen käyttöauto Suomen olosuhteisiin, mutta tarvitsimme kuitenkin riittävästi tilaa muutaman kuukauden reissuun autossa yöpyen.  Roomster on ollut meille kelpo ratkaisu. Tilaa minulle ja Elisalle on juuri riittävästi nukkua suorana (<175 cm) etupenkit eteen siirrettyinä. Takapenkit jätettiin Suomeen ja konttiin rakennettiin puinen lavetti, jonka alla säilytetään valtaosa tavarasta. Autoilumoodista majoitusmoodiin siirtymiseen taitaa mennä vireys- ja nälkätilasta riippuen 5-10 minuuttia.
Koska kevät on vasta aluillaan, kylmätavaroita on ollut vallitsevissa lämpötiloissa helppoa säilyttää. Kaupasta saatu jää viilentää tarvittaessa myös sähköllä toimivaa kylmälaukkua 2-3 päivää. Ruokaa valmistuu kahden kaasukeittimen voimin ja laadussa ei ole kompromisseja tarvinnut tehdä, supermarketit kun ovat pullollaan paikallisia herkkuja. Yöpyminen sujuu takaikkunat hieman auki ja -10C comfort untuvapusseissa. Aamulla lasit ovat yön säästä riippuen usein hieman kosteina, mutta ajossa auto kuivuu nopeasti.
Ulkopuolelta tarvitaan vain vettä. Arcosta ja Finale Liguresta olemme onneksi onnistuneet löytämään yöpaikat, missä voi juoksevalla vedellä tiskata ja peseytyä. Sadepäivää ei kokonaan pysty pienessä autossa viettämään. Useamman päivän sateita ei onneksi ole matkalle osunut kuin kahdesti: nyt ollaankin toista kertaa lataamassa elektroniikan ja lämpimän suihkun akkuja hotellissa.
                          Multipitch-kokeilulla Sarchessa Amazzonia-reitillä

Sitten vähän sitä maankuulua hankkukabuxia. Sitäkin on tullut tehtyä. Maaliskuun alku Pohjois-Italiassa on suomalaiselle kiipeilyllisesti hyvä. Jos viileistä öistä selviää, on päivisin miellyttävät 10-15C eikä kallioilla tai yöpaikoissa ole ruuhkaa. Ensimmäinen viikko meni pääosin kalkkikiveen totutellessa kohtuuvarmalla onsight-tasolla. Varmasti hyvä ratkaisu parin viikon kiipeilytauon jälkeen: nyt kun on vähitellen siirrytty päivän aikana projektoitaviin reitteihin, on onsight-yrityksissä varmuutta ollut ihan kohtuullisesti. Tarkoitus on ollut siirtyä jo haastavampaankin projektointiin, mutta vielä ei metrinälkä ole tähän tilaa antanut eikä ehkä ihan riittävän silmää hiveleviä linjoja ole löydetty.

Onnistuminen reitin Prana onsightissa oli taattu Pranan paidassa. Finale Ligure ja Grotta dell’Edera
Se, miltä greidi tuntuu, vaihtelee huimasti sektorilta toiselle. Tämä aiheuttaa aika ajoin hermojen kiristelyä ja onneksi onnistumisen elämyksiäkin. Ainakin onsight-yritysten henkinen rasittavuus on tästä johtuen pysynyt korkeana, sillä mitään reittiä ei voi lähteä kruisailemaan. Lepopäivää on pidetty melkeinpä joka kolmas päivä. Vaikka fyysisesti tuntisikin silloin olevansa vielä vireessä, ei pää pysy menossa mukana. Ehkä se on tätä pullamössösukupolven rappiota se.

                     Castelbiancon Terminal –sektori. Le Guardia –reitti.

                               
Jukka toimii Adventure Partnersin ohjaajana kiipeilyvalmennusohjelmassa, kiipeilykursseilla sekä erilaisissa tapahtumissa




maanantai 11. maaliskuuta 2013

Elämää - ei sen vähempää

Teksti: Teija

Tulee luettua lehdestä milloin kenenkin elämänmuutoksista ja irtiotoista. Kivahan se on että ihmiset löytävät mielekkäämpää tekemistä ja tarkoitusta elämälleen.  
Itse en näe että työpaikasta irtisanoutumiseni olisi ollut mikään suuri elämänmuutos, vaikka se muotisana onkin.  Elämä on polku, jota kuljetaan ja valintoja tehdään päivittäin. Tavoite ei ole mennä suoraan pisteestä a pisteeseen b sitä helpoimman greidin reittiä. Välillä voi katsella hieman ympärille, ja kokeilla jotain muuta. Kokeilla vaikka jotain tiukempaa reittiä, jos siltä tuntuu.  Sitten voi pakittaa ja vaihtaa toiselle reitille, jos ei tunnu hyvältä.  Jos haluaa tehdä muuta kuin mitä on yli 10 vuotta tehnyt, se on normaalia polulla poukkoilua eikä mitään sen ihmeellisempää...
Tein viime keväänä päätöksen, mikä sillä hetkellä oikealta ja hyvältä tuntui. Yksi arki-ilta kotisohvalla kävin työjuttuja läpi, ja kirjoitin esimiehelleni ystävällisen emailin, jossa irtisanoduin Nokian palveluksesta. Mies kun tuli kotiin, mainitsin hyvin tyynenä ja tyytyväisenä mitä juuri tein. Ei mua uskottu, piti näyttää email evidenssi.  Parasta oli ettei tätä edeltänyt mitään ihmeellistä. Töissä kaikki oli ihan normaalisti, ja teinkin viimeiseen työpäivään saakka töitä ahkerasti. Olikin ihan mielettömän hyvä fiilis viimeiset viikot töissä. Viimeinen päivä sattui vielä kesäjuhlapäivälle, joten sain työkavereiden kanssa parantaa maailmaa shamppanjan voimin. Ja sopikin sitä juhlia että 6 vuotta meni ilman yhtään sairauslomapäivää. Kuka muu sitä kissan häntää jne...
Kakun logosta huolimatta en oo opiskellut markkinointia -  halusin tarjota työkavereille läksijäiskakun ja Nespresso kahvit...
Niin, ja vastaus siihen mitä kaikki kysyi; ” Ei, en saanut säkillistä rahaa lähtiessäni  Nokialta”. Tosin viime talvena en voinut välttää kuulemasta ianikuisia severance paketti keskusteluja viereisistä pöydistä henkilöstöravintolassa; ” Ottaako vaiko eikö ottaa”  Yök...
Nyt kun aikaa on vajaa vuosi  kulunut, pystyn arvioimaan mitkä seikat vaikuttivat päätökseeni.  Kun on yrittäjäperheessä kasvanut ja tottunut konkretiaan ja käytännöllisyyteen – siihen että teoillasi pystyt vaikuttamaan – Se oli se juttu mitä kaipasin. Kivahan se on kun palkka tipahtaa joka kuukausi tilille kuin manulle illallinen, ja kiitollinen olen siitä että sinänsä helpon elämän kuukausipalkkalaisena  sain maksettua  asuntolainani nopeasti pois.  Mutta aikaansa kutakin...
Apis jutuista harrastuksena sain sen työtyytyväisyyden, että kun haluan saada  jotain tapahtumaan, niin voin siihen oikeasti vaikuttaa.  Jos homma ei toimi, niin voin katsoa peiliin että mikä meni pieleen?  ja miten voin tämän korjata tai asiaa kehittää?  vai onko tätä edes järkeä yrittää tehdä? Ja sit kun joku juttu onnaa, niin voi sitä ilon määrää...
Niin kovin yksinkertaista,  mutta hyvin haastavaa - Konkretia on kivaa. Eihän tätä leikkiä malta kesken heittää, vaan haluu olla mukana vaikuttamassa ja katsomassa milloin on aika pakittaa, ja vaihtaa uudelle reitille.
Se jääköön nähtäväksi...
Teija
Teija toimii muun muassa Adventure Partnersin ohjaajana, ja on kasvot outofoffice@adventurepartners.fi email osoitteelle