sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Sitten kun skinit ei enää tartu


Teksti ja kuvat: Kai Lehtonen

Sitten kun skinit ei enää tartu.
Kohtasin em. ongelman, kun otin skinit taas käyttöön viime kauden jälkeen. Keväällä tuli skinnattua aina toukokuulle asti. Lumella oli silloin paljon roskaa ja skinit sen näköiset: pohjaan liimautuneena oli havun neulasia, sammalta, kaarnan palasia, poron karvaa ja naavaa. Ja jotain muuta, mitä en kyennyt tai halunnut tunnistaa. Liima oli myös paakkuuntunut eikä tarttunut enää kunnolla suksen pohjaan.
Lähdin selvittämään asiaa netin syövereistä. Keinoja kyllä löytyy: yritin nyppiä roskia pinseteillä ( ei toimi, ei kestä hermo), huljutin skinejä runsaassa lämpimässä vedessä (turha vaiva, ei toimi), vaihda uudet liimat (uudehkot skinit, en halua) tai osta uudet (järjetöntä tuhlausta).
Sitten löysin pienen uutisen liiman lämmittämisestä uudelleen silittämällä, joka aktivoisi liimamolekyylit uudelleen. Siinä tuntui olevan järkeä. Tätä oli joku Amerikassa oikeasti kokeillut.
Siispä tuumasta toimeen.
Isoimmat roskat kuten poron karvat, naavat ja havun neulaset poistin pinseteillä.
Asetin skinit keittiön pöydälle liimapuoli ylöspäin. Leikkasin sopivan leveän palasen leivinpaperia, jonka asetin liimapinnalle. Voideraudan säädin 150 asteeseen ja sitten silittämään. Muokkasin liimaa reippaasti silittämällä. Tasoitin paakkuja ja katsoin, että liima levisi tasaisesti reunasta reunaan. Skinin keskellä olevasta nauhasta en välittänyt. Vedin leivinpaperin irti sen ollessa vielä kuuma. Samaa leivinpaperin palasta käytin koko skinin matkalla. Paperiin tuntui tarttuvan enemmänkin likaa kuin liimaa. Toimenpiteeseen kului ehkä puoli tuntia.
Skinien jäähdyttyä vertasin niiden tarttuvuutta kaverin uusiin skineihin. Liima tarttui jopa paremmin. Ilman väliverkkoja en olisi niitä uskaltanut taitella.

Kirjoittaja silittää skinejä voiteluraudalla leivinpaperin avulla

Vedä paperi irti vielä sen ollessa kuuma. 
Paperiin on tarttunut likaa ja tuskin ollenkaan liimaa.

Nyt olen testannut uudelleen heräteltyjä skineja takamaastossa pari kertaa. Kummallakin kertaa skinin vaihtoja oli useita ja pakkasta yli kymmenen astetta. Skinit toimivat kuin uudet.
Toimivat skinit, takamaastossa parempi mieli J

Laskuterveisin, Kaitsu