Kinkkua, cavaa ja paahteisia polkuja

Teksti & Kuvat: Hannele Leivo

 

Hypätään syksyn sateista hetkeksi  menneen kesän vaellusseikkailuihin. Hannele suorittaa parhaillaan Mountain Leader opintoja ja kerää opintoihin tarvittavia vuoripäiviä, täältä aiemmin julkaistusta tekstistä löydät taustainfoa Hannelen opinnoista

 

Aurinkoiset terveiset alppiniityiltä. Tai oikeastaan, karuilta sorarinteiltä. Alkanut kesä on vierähtänyt aivan yhtä nopeasti kuin kevätkin ja paikallinen vaelluskartta alkaa hajota käsiin. No, se ei kyllä kovin rankkaa käyttöä edes vaadi, sen verran haperosta paperista se on tehty, mutta näyttää ainakin hyvin kulutetulle. Tirolin lähiseutujen lisäksi olen kesän aikana vieraillut Sveitsin puolella, Espanjassa ja Italiassa (ja sateisessa Chamonixissa), mutta paljon tekemistä on vielä edessä. Skotlanti kutsuu toivottavasti nummilleen myöhemmin kesällä ja jos vain Keski-Eurooppaa piinaava matalapaine tästä hellittää, on seuraava vaelluskohde kiikarissa Dolomiiteilla.

Alppimaisemien sijaan palaan näissä kuulumisissa Katalonian auringon alle. Useimmiten kesän lomamatkoja mainostetaan yhdistelmällä kaupunkia + rantaa, joten nyt ajattelin pitää mainospuheen kaupunkia + vuoria konseptin puolesta. Myös vuoria + rantaa kombinaatio on erittäin mahdollinen ja suositeltava.

Kesäkuun puolivälissä piipahdin tervehtimässä ystäviä Barcelonassa ja ravintoloiden, ostosten ja rannalla makoilun lisäksi kaupunki on mitä mainioin paikka erilaisten ulkoilmaharrasteiden toteuttamiseen. Mikäli aikaa on vähän eikä kaupungin ytimestä halua poistua paikallisbussin kantamaa kauemmaksi, Tibidabo-vuoren takana avautuva Colliserolan luonnonpuisto tarjoaa hiekkatiet ja polut kävelylle, maastopyöräilylle ja -juoksulle. Luonnollisesti maisemat korkeimmilta huipuilta ovat mainiot, polkujen viitoitukset sen verran epäselvät että ylimääräisiä lenkkejä ei tarvitse erikseen hakea, niitä tulee ihan vahingossakin ja alamäki takaisin kaupunkiin käy palauttavasta treenistä.

 

Montserratin kivimuodostelmia kannattaa kiivetä ihailemaan lähietäisyydeltä

 

  

 

Päivämatkan päässä Barcelonasta sijaitsee esimerkiksi Montserratin luonnonpuisto, joka on suosittu turistikohde vuorella sijaitsevan luostarin ansiosta. Olen käynyt Montserratissa vuosia aiemmin autolla, mutta nyt otin alle junan, joka vie Barcelonan keskustasta perille reilussa tunnissa. Vuoren rinteille pääsisi näppärimmin hissillä, mutta helteisestä säästä huolimatta halusin reippaana ulkoilmaihmisenä nousta koko matkan omin avuin, joten hyppäsin junan kyydistä ensimmäisen hissiaseman kohdalla ja lähdin etsimään polun alkua. Summit Postista olin löytänyt reittiohjeet alueen korkeimmalle huipulle, Sant Jeronille, mutta heti junasta poistuttuani tajusin, että ohjeethan alkavatkin vasta reilut 500 korkeusmetriä korkeammalta, hissin yläasemalta. Silti joku oli ajatellut myös minun kaltaistani kävelijää ja hetken ihmettelyn jälkeen polku ja viitta ylämäen suuntaan löytyivät ja pääsin matkaan. 

 

Luostari vuorenrinteen kyljessä

 

Reitti jakaantuukin selkeästi kahteen osuuteen: niin sanottuun lähestymiseen eli nousuun luostarin pihamaalle ja varsinaiseen maisemareittiin, joka jatkuu kohti puiston ydintä. Siinä missä suurin osa ihmisistä keskittyy luostarin lähiympäristön ihailuun, vaikuttavimmat maisemat avautuvat syvemmällä puistossa ja tällöin ihmishumu jää myös taakse. Sant Jeronille pääsee luostarin nurkilta kahta reittiä pitkin, jotka kohtaavat puiston perukoilla kilometri pari ennen huippua. Valitsemalla oikealle lähtevän reitin, etenee nopeammin puiston uumeniin ja keskelle surrealistista, esihistoriallista (Mesotsooisella aikakaudella eli noin 251-65 miljoonaa vuotta sitten sijainnutta) jokisuistoa. 

Puistonvartijoilla oli vielä vauhdikkaampi askel kuin minulla 

Montserratin alueelta löytyy luonnollisesti myös runsaasti kalliokiivettävää ja varsinkin loivien pintojen ystäville släbejä riittää. Koska illallinen Barcelonassa odotti tiettynä kellonlyömänä, keskityin noudattamaan merkittyjä polkuja, mutta matkan varrella on monta mukavan näköistä scrämbläyshuippua, joita kiertämällä reittiin saa enemmän variaatiota. Sant Jeronin huipulta maisemat ovat kauniit, mutta kaikkein suurimman ihmetyksen kohde ovat puiston kivimuodostelmat itsessään.

 

Vuosimiljoonien pyöristämää jokisuistoa

 

Huipun tuntumassa evästäessäni jokainen ympärillä nouseva tötterö houkutteli kiipeämään päälleen. Alueelle kelpaa siis tulla ajan kanssa. Paluumatkan takaisin luostarille tein ympyrälenkin toista puoliskoa pitkin ja vanhan jokiuoman muodot voi edelleen nähdä maisemassa. Vuorelta alas juna-asemalle laskeuduin samaa reittiä jota olin noussutkin, kokonaisnousua päivän aikana kertyi noin 1200 metriä ja matkaa ehkä kuutisentoista kilometriä. Kataloniassa lomailemisen ehdottomana etuna on paikallinen ruoka ja juoma, kinkkua ja cavaa tankkaamalla jaksaa ulkoilla. 

Kinkku pitää polulla