tiistai 19. kesäkuuta 2018

HUIPPUVUORET


Teksti ja kuvat: Mikko Sirkiä



Tätä juttua miettiessäni en voinut välttyä leikittelemästä huippu-sanan kanssa tyyliin; ”huippujengin huippureissu Huippuvuorten huippuja huiputtamaan”. Ehkä kuitenkin yritän keskittyä olennaiseen, eli kuvaamaan tämän kevään hiihto- ja purjehdusreissua maan ääriin ilman ylimääräisiä laatusanoja.

Sail&ski reissua Huippuvuorille oli suunniteltu jo useampi vuosi ja keväällä 2017 ryhdyttiin vihdoin tuumasta toimeen, eli buukattiin sopiva vene ja opas touko-kesäkuun vaihteeseen vuodelle 2018. Maken, Mikon ja Jugin lisäksi ei ollut vaikea puhua Antti, Juha ja Harri mukaan jakamaan kustannuksia ja täyttämään loput makuupaikat 8-hengen paatissamme. Olihan kyseessä kuitenkin aika erikoinen hiihtoreissu.





Huippuvuoret sijaitsee todella pohjoisessa. Pääosin hylkeiden ja jääkarhujen asuttama saaristo on pohjoisella Jäämerellä aivan Grönlannin pohjoisosan tasalla - tämän lähemmäksi Pohjoisnapaa ei taida juurikaan päästä astumatta kiintojäälle, joka valitettavasti vetäytyy koko ajan kauemmas pohjoiseen, kuten hyvin tiedämme. Lento Oslosta kestää noin kolme tuntia ja Huippuvuorille matkaajan on syytä muistaa, että passi pitää olla mukana, vaikka Norjassa ollaankin. Tämä mitätön pikku fakta meinasi jäädä ainakin meikäläiseltä huomaamatta ja olisi ollut kovin ikävä todeta asia vasta Helsinki-Vantaan check-innissä. Matkaan kuitenkin päästiin ja tuli todistettua sekin ihme, että transit Oslossa onnistuu 15 minuutissa passintarkastamisineen ja matkatavaratkin saimme mukaan samalle lennolle. Kiitokset Norwegianille (myöhästymisestä huolimatta) ja Avinorille! Koneesta löytyi myös oppaamme Ode!

Saavuimme saarten hallinnolliseen keskukseen Longyearbyeniin maanantaina 28.5.2018. mahdollisen matkavarahäslingin vuoksi hyvissä ajoin ennen seuraavana päivänä alkavaa purjehdusta. Jos jotain oli unohtunut tai varusteissa oli puutteita, oli asia suhteellisen helppo korjata kuntoon kylän kaupoissa joissa oli hyvin edustettuna kaikki tunnetut ja tuntemattomat ulkoilmaihmisen merkit ja varusteet. Eikä hintakaan ole paha vaikka Norjassa ollaankin,  Huippuvuorilla ei näet ole arvonlisäveroa tai mitään muutakaan veroa (paitsi tulovero 15%) eli täällä voi hyvinkin joutua shoppailumoodiin.

Tiistaina 29.5. aamulla rahtasimme varusteemme ja itsemme satamaan mistä löytyi s/y Aleiga, alumiinirunkoinen Ovni 445 vene ja kapteenimme Delphiné. Delphiné on Tromsan lähellä huskeja kasvattava ranskalainen merikapteeni/valokuvaaja/seikkalijatar, jolla on suhteellisen nuoresta! iästään huolimatta paperit toimia kapteenina paatilla kuin paatilla optimistijollasta öljytankkeriin. Hieman arvelutti miten Del tulee pärjäämään härmäläisten kanssa ja ennen kaikkea koko talven mieltäni askarruttanut kysymys: onko kapteenimme parempi kapteeni vai kokki?







Ennen purjehdusta oli vielä huolehdittava siitä, että laiva on lastattu asiallisilla provianteilla eli ruokaviinit sekä ankkurointi ja after ski oluet piti vielä hakea paikallisesta Norpoletista. Jiippijallut* oli tuotu toki ihan Alkon hyllystä. Nordpoletista (paikallisen Coopin nurkka) saa ostaa verotonta alkoholia lentolippua vastaan rajoitetusti eli väkeviä sai ostaa yhden litran ja olutta 24 tölkkiä (ei väliä onko 33cl vai 50cl). Viinin ja tupakkatuoteiden suhteen ei tuntunut olevan mitään muita rajoituksia kuin oma sieto- ja kantokyky. Viimeinen lounas maissa ja sitten vesille!

Purjehdimme mukavassa myötätuulessa ulos satamasta ja Adventfjordenista Spitsbergenin (Länsisaari) melkein halkovalle Isfjordenille ja pian myös matkapuhelinverkon ulkopuolelle. Ensimmäinen etappimme oli Trygghamna, Isfjordenin suulla, vuonon pohjoisrannalla, jonne saavuimme noin 5 tunnin purjehduksen jälkeen.

Aamu sarasti….tai ei niin voi sanoa… vuorokauden ajat tarkistettiin tarvittaessa kellosta, sillä aurinko ei laske ollenkaan huhtikuusta elokuuhun noilla leveysasteilla. No, aamulla kuitenkin herättiin ja tehtiin kaksi havaintoa: rannalla loikki nälkäinen naali ja yön aikana topit olivat menneet sinkkiin. Matkapuhelinverkon viimeisillä signaaleilla poimittu tuorein säätieto kertoi, ettei säässä ole odotettavissa parannusta, joten ryhdyimme valmistautumaan rantautumiseen. Delphiné kuskasi meidät parissa erässä pienellä kumiveneellä rantaan kaikkine kampsuinemme. Huippuvuorilla ei ole asiaa maastoon ilman asianmukaista varustusta ja tämä tarkoittaa sitä, että normaalien hiihto, lumiturvallisuus ja jäätikkövarusteiden lisäksi retkikunnalla oli aina mukana kivääri ja valopistooli. Pian alkoikin rannasta kuulua pauke kun Ode testaili lainakivääriä ja opetteli tähtäämään ilman tähtäimiä - ilmeisesti ne eivät ole tarpeen, sillä kohdattaessa jääkarhu
se pyritään tietysti ensisijaisesti pelottelemaan kauemmas. Hmm, siis eläin jolla ei ole luontaisia vihollisia….





 Nousimme pitkän laakean jääkentän päässä Daudmannenin (770m) rinteelle, kunnes osuimme pilveen (eli siis sumuun, koska pilvi, joka koskee maata on sumua!). Lasku flatissa valossa oli hyvästä lumesta huolimatta, no kaikki tietää mitä se on!

Rannalla Antti näytti esimerkkiä ja suoritti paluukuljetusta odotellessa dipin Jäämeressä. Erinomainen idea yleisen mukavuusindeksin kannalta, koska veneen makeavesitankit eivät riittäneet suihkutteluun ja kapu olikin kehottanut meitä varautumaan Savettien kera purjehdukseen. Nöyrä pyyntö oli myös välttää keinokuituja alusasuissa, mutta Merinomiehiähän me kaikki olemme. Me muut olimme sitä mieltä, ettei ensimmäinen nousu vielä herryttänyt kunnon hikeä, ja tyydyimme Savettiin ja irlantilaiseen suihkuun.

Veneessä Delphiné oli kattanut meille maittavan kala-aterian ja tehnyt reittisuunnitelmia. Ankkuri nostettiin heti ylös ja lähdimme posottamaan dieselin ja genoan voimalla kohti pohjoista - edessä oli pitkä legi reittimme pohjoisinta pistettä kohti.





Saavumme perille Lilliehöök-vuonoon reilun 12 tunnin purjehduksen päätteeksi aikaisin aamulla 31.5. Purjehdimme pohjoiseen varsin mukavassa slöörissä koneella ja keulapurjeella pitkin Forlandsalmea, Spitsbergenin ja Prins Karls Forlands saaren välissä. Matkalla poikkesimme ihmettelemään saaren mursuyhdyskuntaa lähietäisyydeltä, selvästi hajurajan sisäpuolella.

Nukumme pitkään yöllisen siirtymän päätteeksi varsinkin kun tihuttaa vettä ja pilvet roikkuvat alhaalla. Matkan varrella lyhyen mobiiliverkkovierailun aikana poimittu sääennuste ei ole kovinkaan lupaava. Herättyämme tapamme aikaa kruisailemalla vuonon pohjukassa valtavan jäätikön reunalla. Seitsemän eri jäätikköä yhtyy valtavaksi jääseinäksi, joka hiljakseen poikii lohkareita vuonoon. Täysin tyynessä säässä jäätikön korahtelu ja murtuvien lohkareiden äänet mykistävät. Navigaattorin mukaan purjehdimme reilusti maalla, sen verran on jäätikön reuna täälläkin vetäytynyt edellisen karttapäivityksen jälkeen. Whisky on the rocks järjestyy helposti ympärillä kelluvista jäälohkareista. Sijaintimme on 79°21'36.1"N 11°39’47.5”E eli matkaa Pohjoisnavalle on hiukan yli 1000km, vähän niin kuin Helsingistä  Utsjoelle - ihan tehtävissä!






Päivä kuluu säätä tarkkaillen ja pohdittaessa, onko rannalla näkyvät isot jäljet jääkarhun vai poron aikaansaamia. Päädymme yksimielisesti jääkarhuun - käyhän meitä sen pääravinto, hyljekin tervehtimässä. Kapteenin mieliksi harjoittelemme myös veneen parkkeeraamista suoraan rantaanhiekkaan. Se onnistuu koska veneessä on näppärä hydraulinen kääntököli ja kestävä alumiinirunko.

Noin kello 23 Ode ilmoittaa, että kahden tunnin päästä on lähtö! Pelkkä ilmoitus ja tunnin välikuolema selkiyttävät kummasti illallisjuomat päissämme ja yhden aikaan retkikunta on valmiina rannassa. Aurinko paistaa, eikä ole tuulen virettäkään.

Reissun ehdottomasti hienoin nousu ja lasku Dronning Mauds Fjellille (860m) on aivan huikea ja koko reissu sen arvoinen. Näkymät, jotka meille avautuvat huipulta jäävät taatusti mieleen. Ja mikä parasta - lumi on hyvää laskettavaa! Veneellä allekirjoittanut ja muutama muu liittyvät jäämeren dippaajien klubiin.






Tässä vaiheessa alkaa retkikunnalla olla jo vuorokausirytmi varsin sekaisin. Epävarmuus siitä onko tänään tänään vai oliko eilen tänään, alkaa vaivata.

Jossain vaiheessa, ilmeisesti 1.6. iltapäivällä nostamme ankkurin ja lähdemme takaisin kohti etelää. Illansuussa saavumme Ny Ålesundin satamaan. Paikka on maailman pohjoisin vakituisesti asutettu kylä ja sitä asuttaa noin 40 tiedemiestä ja tutkijaa eri maista tutkimassa jotain -  antennit sojottavat taivaalle, ja arvelen että kuuntelevat revontulia. Erikoista on myös se, että kylässä pitää pitää matkapuhelimet ehdottomasti lentokonetilassa, eli radiot kiinni. Rantautuminen sujuu kuten yleensä - keittiön viemärin avaamisjumpalla.





Satamakapteeni kertoo, että kylän baari on tänään kiinni, mutta lupaavat avata kaupan meille tunniksi myöhemmin illalla. Kylänraitilla on syytä pitää kivääri mukana, sillä alueella on ollut edellisinä päivinä ”laiha” jääkarhu, jota ei olla saatu hätistetyksi pois. Tiivinä nippuna vierailemme kaupassa ostamassa pipoja ja muuta tarpeellista ja poikkeamme museossa, jossa opimme mm. että Amundsen on pitänyt paikkaa tukikohtanaan valmistellessaan ilmalaivalentoa pohjoisnavan yli 11.5.1926. Nukkumaan käydään kello 23, vai oliko se 2 tai 3?

Aamulla pilvet roikkuvat edelleen matalalla eli Ny Ålesundin lähimäet jäävät kokematta. Ajanvietteeksi satamasta löytyy sentään suihku ja  jopa Internet jos läppäristä löytyy portti puhelinkoppiin vedetylle ISDN-piuhalle. Onneksi joukossa on vanhan liiton PC-miehiä ja saamme tuoreet säätiedot: jossain paistaa aurinko, ei meille.

Lounaan jälkeen päätetään vaihtaa maisemaa ja vihdoin löytyy randoköydellekin käyttöä kun tuulen noustua pitää kammeta paatti irti laiturista ja erinäisistä merentutkimusaluksista. Ny Ålensundin baari jää kokematta, mutta lounaalla nautitaan shampanjaa - onhan 2.6. ja merkkipäivä! Kapteeni taikoo vielä omenapiirakan päivänsankarille iltapäiväkaffien ja -jallun seuraksi. Sanottakoon muuten, että tässä vaiheessa regattaa Harri on ottanut vahvan kiinnityksen johtavan baristan rooliin.





Matka jatkuu etelään samaa salmea pitkin kuin muutama päivä aikaisemmin. Nyt kurvataan St. Johns-vuonoon, jossa mursut tervehtivät meitä. Ennen ankkurin laskua kruisaillaan vielä vuonon jäätyneessä pohjukassa hylkeiden seassa ja kokeillaan alumiinirungon vahvuutta. Ihan vaan huvin vuoksi.

Aamulla (kai se aamua oli?), sonnustaudutaan taas sotisopaan ja lähdetään rantaan houkuttelemaan jääkarhuja. Skinnaamme loivasti ylös nousevaa Gaffel-jäätikköä ja luovutamme huomattavan määrän ruumiin nesteitä lähinnä hien muodossa, koska ilma on lämmin eikä ole tuulen virettäkään. Ode löytää jäätikön päästä jyrkän jolle on kiva kiivetä. Juuri kun olemme pääsemässä Konowfjellen  harjanteelle, alkaa vetää sinkkiin. Lasku on muuten hyvä, mutta valo taas flättiä.





Vuonon pohjassa vielä suoritetaan jäämeren dippaajien klubin initiaatioriittejä ja hyvästellään hylkeet ennen kuin jatketaan matkaa. Seuraava etappi on taas 6-7 tunnin päässä vanha tuttu Trygghamna, josta aloitimme hiihdot. Matkan varrella kuuluu kaksi kertaa huuto: valas! Ensimmäisellä kerralla kyseessä on luoto, toisella kerralla pinnassa vilahtaa selvästi valaan pyrstö. Valitettavasti tälle toiselle havainnolle ei löydy toista todistajaa, mutta tiedän mitä näin.

Koittaa viimeinen hiihto- ja purjehduspäivä ja heräämme aidosti aikaisin. Tällä kertaa pilvet ovat korkealla ja Daudmannenin huippu näkyy. Kiirehdimme (?!) jäätikön yli ja pikapikaa toppiin. Tuuli oli yltynyt, ja aika nopeasti käännettiin suksien kärjet alamäkeen ja aloitettiin kauden viimeinen lasku.






Jäljellä on enää vihoviimeinen legi takaisin Longyearbyeniin, jonne saavutaan noin 6 tunnin seilin päätteeksi. Aleigan miehistö hiljenee kun saavutamme mobiiliverkon ja alkaa hillitön sometus - takaisin ”sivistyksessä” maanantaina 4.6.2018.

Veneen huolto ja kamavälppäys vievät koko illan, ja vaikka kuinka kiirehdimme, kestää aikansa ennen kuin olemme Svalbarissa, jossa yksimielisesti valitsemme alkupalaksi pitsan ja pääruuaksi hampurilaisen. Tätä on odotettu! Delphiné esittelee meille kylän yön ja Funken Lodgessa yhden maailman parhaan coctailtaikurin. Sitä GT:tä muistelen edelleen kaiholla.

Lisäksi Delphiné järjestää meidät seuraavana päivänä katamaraaniristeilylle vanhaan venäläiseen kaivoskaupunkiin, Pyramideniin Isfjordenin pohjukassa. Lähes koko päivän kestävä risteily ei tuo (valitettavasti) uusia luontokokemuksia, mutta Pyramiden on omassa absurdiudessaan ehdottomasti kokemisen arvoinen. Entinen 900 asukkaan kaivoskaupunki täydellisellä infralla nyt hylättynä jättää satunnaisen matkailijan ihmettelemään aatteen voimaa ja paatosta. Barentsburgissa venäjä vielä louhii hiiltä, mutta sen kokeminen jää seuraavaan kertaan.





Keskiviikkona on aika jättää tämä pohjoinen erämaa taakse ja kotimatka alkaa.

Täytyy sanoa, että tämä reissu oli taas ihan paras. Nämä reissut eivät ole sen maailman parhaan pyydan tavoittelua tai korkeimpien toppien valloittamista. Näillä reissuilla keskiössä ovat kaverit, hurtti huumori ja uskomaton, villi luonto. Ihan parasta. Taas.

Kiitos Ode, Make, Jugi, Harri, Juha ja Antti. Merci Delphiné.

Mikko

Ai niin, Delphiné pärjäsi mainiosti kanssamme ja on ehdottomasti parempi kapteeni kuin kokki!


____________________________________________________








torstai 8. maaliskuuta 2018

Beal Escaper pikatesti


Bealin Escaper on pelottava vehje, mutta niin saattaa olla tilannekkin jossa sitä tarvitaan. Laitteen avulla voi laskeutua yhdellä köydellä koko köydenmitan, ja irroittaa köyden ankkuristaan köyden alapäästä nykimällä. Ihan käytännöllistä jos on esim. pitkällä reitillä menettänyt toisen köyden, tai muuten vain ajanut itsensä ylipitkän laskeutumisen tilanteeseen.

Gramman alla satagrammaista laitetta ei siis ole tarkoitettu ensisijaiseksi tahi normaaliksi tavaksi laskeutua. Sitä ei myöskään tietääkseni ole CE tai UIAA reitattu. Omien testien mukaan laite toimii luvatulla tavalla, mutta tämä vain oma kokemukseni ja jokainen omalla riskillään! Erityistä huomiota tulee kiinnittää että laskeutumisköysi pysyy kuormitettuna koko laskeutumisen ajan (mikä ei kaikilla laskeutumislinjoilla ole välttämättä kovin helppoa). Hieman kuumottava tuota on käyttää - mutta niin kai pitää ollakkin, hätätilanteisiin kun on tarkoitettu.

Kiitos Vandernetin Hapa lainasta.

-make

Video laitteen toimintaperiaatteesta