keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Mikä Mountain Leader ?


Teksti: Teija & Hannele Leivo

muutama vuosi sitten nuori nainen, haaveenaan Pohjois-Amerikan korkein vuori Denali, osallistui kalliokiipeilyn peruskurssillemme. Denali ei ollut se ihan tavallisin motivaattori kiipeilyharrastuksen aloittamiseen. Nyt jokunen vuosi myöhemmin sama nuori nainen ilmoitti irtisanoutuvansa markkinoinnin työstään, myyvänsä asuntonsa ja lähtevänsä opiskelemaan Mountain Leaderiksi.

Hannele Leivo, olikos tämä askel eteenpäin Denali haaveessa?


Hannele La Gravessa kesällä 2012 - kuva Anne Dahlgren

"Muistan tuon kurssin ja kuinka silloin kysyin Mellasen Makelta, että mistä idea heidän Denali-reissulle lähti, ja miten he valmistautuivat siihen. Make kertoi reissun taustoja ja sanoi, että jos nyt alat valmistautumaan niin ei tartte viittä vuotta odotella että pääset matkaan. Tuo kurssi oli syksyllä 2010. 

Samana syksynä kirjoitin itselleni listan asioista, joita haluaisin oppia, ja saavuttaa ajalla 2010-2015. Eräänlaisen viisivuotissuunnitelman siis. Halusin opetella jääkiipeilemään, liikkumaan jäätiköllä, liidaamaan kalliolla jne. Iso osa niistä on jo toteutunut ja loput ovat aktiivisesti työn alla. Paperilla lukee mm. Haluan tehdä työtä, joka tekee minut iloiseksi ja kiivetä Denalille. Noh, vaihtoehtoisena huippuna listassa oli myös Aconcagua, saapa nähdä kummalle tötterölle nousen"

Denali kesä 2010 - Kuva AP:n arkisto

Mountain Leader- tavoite ei kuitenkaan ole ainoastaan askel kohti kalliokiipeilykurssin haavetta Denalia. Kyse on jostakin vielä kokonaisvaltaisemmasta. Haave Denalista on innoittanut Hannelea muuttamaan koko elämäntyylinsä sellaiseksi, joka toisi iloa elämään. Sellaiseksi, jossa saisi työskennellä ihmisten parissa, olla luonnossa ja ennen kaikkea inspiroida muitakin tavoittelemaan omia haaveitaan.

Hannele Chamonixissa kesällä 2013, kuva Susanne Vuori

Mountain Leader- tutkinto on meille suomalaisille aika vieras. Mitä koulutukseen sisältyy, ja mitä Mountain Leader tekee työkseen? 

"Mä oon tosiaan aika monta kertaa saanut vastata tohon kysymykseen, että ai mikä Mountain Leader, kun olen kertonut ystäville ja tutuille tästä projektista. Tuolle tutkintonimikkeelle ei ole oikein mitään hyvää suomenkielistä vastinetta, vapaasti käännettynä vuorivaellusopas osunee ehkä lähimmäksi. Tutkinto pätevöittää opastamaan vaellusryhmiä sellaisilla vuorisilla alueilla ja reiteillä, joissa ei tarvitse liikkua köysistönä."

Mountain Leader Award on Iso-Britannian vanhin vuorikoulutusohjelma, tutkintonimike on perustettu jo vuonna 1964. Tutkinto on Britannian oma, kansallinen tutkinto, eikä siis kansainvälisesti tunnustettu. Sen suorittaminen on kuitenkin pakollista, ennen kuin voi hakeutua kansainvälisesti sertifioituun International Mountain Leader -koulutukseen, jota Hannelekin tavoittelee. 

Denali kesä 2010 - Kuva AP:n arkisto
                                         
Britanniassa Mountain Leader koulutukseen ei ole pääsykoetta, mutta kaikilta hakijoilta odotetaan kokemusta ja kiinnostusta vuorilla liikkumista ja ryhmien johtamista kohtaan. Vuorikokemus osoitetaan oppilaille toimitettavaan lokikirjaan kirjattavin vuoripäivin, joita pitäisi ainakin teoriassa olla vähintään parikymmentä ennen ensimmäiselle kurssille saapumista.

Koulutukseen ilmoittautumisen jälkeen ensimmäinen vaihe on osallistua harjoituskurssille, jonka kesto vaihtelee koulutuspaikan mukaan. Kurssilla käydään läpi kaikki koulutuksen osa-alueet, kuten navigointia ja reitin suunnittelua, sään ja ympäristön havainnointia, ryhmän johtamista, varusteiden valintaa, jne. 

Denali kesä 2010 - Kuva AP:n arkisto
Kurssin jälkeen alkaa ns. kerryttämisvaihe, joka tarkoittaa vähintään 40 laatuvuoripäivän keräämistä eri puolilta Iso-Britanniaa. Näiden jälkeen oppilas ilmoittautuu arviointikurssille, jossa kouluttajat tarkastavat lokikirjaan kerätyt vuoripäivät ja oppilasta testataan erilaisissa taidoissa. Arviointikurssilla suoritus joko hyväksytään tai hylätään.

Tämän jälkeen on mahdollista jatkaa International Mountain Leader- tutkintoon johtavaan koulutukseen, ja suurin piirtein sama kaava alkaa alusta. Jatko-opinnot jakautuvat vielä erikseen kesä- ja talviopintoihin ja vuoripäiviä on kerättävä tuplamäärin. Myös oppilaan taitoja testataan erikseen kesä- ja talviolosuhteissa. 

Denali kesä 2010 - Kuva AP:n arkisto

Kauanko opinnot International Mountain Leaderiksi kestävät?

"Jonkinlainen varovainen arvio lienee 2-3 vuotta. Todellinen kesto määräytyy sen mukaan, miten nopeasti vaadittavia vuoripäiviä ehtii keräämään ja läpäiseekö kaikki arvionnit sekä navigointitestit kertaheitolla vai ei" 

Hannele on muuttamassa Walesiin.  Hän tutustuu aluksi Snowdoniaan, ja kerää lokikirjaan vuoripäiviä sieltä ja mahdollisesti muualta Briteistä. Parin viikon päästä alkaa viikon mittainen lähiopetuskurssi. Tämän jälkeen kerätään vuoripäiväkokemuksia omillaan. Adventure Partnersin blogista saamme lukea kolmen kirjoituksen sarjan Hannelen Mountain Leader projektin  etenemisestä, ja ennen kaikkea koulutukseen liittyvistä vuoriseikkailuista. 

Toivotan Hannelelle kovasti onnea matkaan, ja odotan innolla ensimmäistä blogia :)

Teija