Aina ei mene ihan kuin Strömsössä

Teksti: Miia Fohlin
Kuvat: Miia & Toni Fohlin

Viime kesästä, josta on tosin tovi jo kulunut, piti tulla varsinainen Suomi-kiipeilykesä. No, kyllähän siitä tavallaan tulikin, mutta ihan muissa merkeissä kuin alun perin suunniteltu.

Tulimme keväthangilta vasta toukokuun alkupuolella ja vaihdoimme lennosta kallioon. Kalliokausi alkoi kuitenkin kiipeilyn sijaan putsaus- ja talkoohommilla, sillä meillä oli toukokuun lopulla talkoot Reventeellä. Tarkoitus oli retroputsata Koulu-sektorin reittejä sammaleen alta. Talkoot menivät paremmin kuin hyvin, sillä paikalle saapui aivan ennennäkemätön määrä innokkaita käsipareja. Normaalisti talkooporukkamme on koostunut ihan maksimissaan viidestä henkilöstä, kun taas nyt meitä oli paikalla yli kymmenen. Historiallinen saavutus! Kiitos vielä kerran kaikille mukana olleille.

Talkooharjat

Talkooteema jatkui hetimiten kesäkuun alussa toisella, vielä toistaiseksi salamyhkäisesti projektivaiheessa olevalla kalliolla Itä-Suomessa. Täällä lähdetiin liikkeelle ihan alusta, sillä saimme reitintekoluvat maanomistajilta vuosi sitten, viime talvena. Toisin sanoen käsillä oli viikon työleiri, joka koostui puunkaadosta ja raivauksesta, polunteosta ja pääsimmepä loppuviikosta putsaushommiinkin. Valitsemani reitti oli ihan tuskaisen isotöinen ja pituuttakin piisasi yli 20 metrin. Ihme ja kumma, ettei tullut jännetupintulehdusta molempiin ranteisiin ja kyynärpäihin. Muistan näes joskus kauan sitten, kun putsaisin Reventeen Kitkakoulun, että jouduin liottamaan käsiäni kyynärvarsia myöten kylmävesiämpärissä yöt läpensä, sillä tuska oli niin järjetön. No, tämä uusi släbi päästi vähän helpommalla tai sitten olen kasvanut ihmisenä ja osaan jo nykyään vähän säästellä itseäni ja harjailla hissukseen.

Putsaajat rivissä

Uusia reittejä syntyi näiden kesän kakkostalkoiden jälkeen yhteensä viitisen kappaletta ja kolme jäi projektivaiheeseen odottamaan ensinousua.

Nyt kun talkoot oli saatu ”purkkiin”, piti päästä asiaan ja alkaa itse kiivetä. No, kuinkas sitten kävikään. Alkoi sataa. Ja satoi ja satoi. Ja jos ei satanut, niin kalliot olivat vähintäänkin märät edellispäivän sateesta. Kai me sentään vähän kiikuille pääsimme, mutta melko säälittävästi. Ja sitä sadetta jatkui aina heinäkuun lopulle, jolloin meillä alkoi lomat.

Salakallio

Mutta kas, ei siinä vielä kaikki. Sateiden välissä suuntasimme kaltsille aina, kun mahdollista. Ja niinpä yhtenä vähäsateisena perjantaina käänsimme traktorin nokan kohti Havua. Mutta kuinka ollakaan, paikalliset ”Lahden Reippaan pojat” murtautuivat autoomme takalasin läpi ja käänsivät reitintekovermeemme ja paljon muuta kiipeilygearia. Onneksi olivat talkoot siltä osin ohi, jos nyt haluaa vallan positiivariksi heittäytyä. Siinä sitten siirryttiin vakuutusilmoitus- ja paperityömoodiin toviksi jos toiseksi. Onneksi satoi edelleen. Ja kylmäkin oli, niin ei päässyt ihan niin hirveästi hatuttamaan.

Mäen päällä

Miian työmaa

Mutta, ei tässäkään vielä kaikki. Kun alkoi lomalle jäänti lähestyä, Toni meni ja lippasi fillarilla ja katkaisi peukalonsa UCL-nivelsiteen. Ensimmäinen ortopedi katsoi kuvat ja sanoi, että ei hätiä mitiä, lastaan vaan neljäksi viikoksi. Vähän siinä ihmeteltiin ja konsultoitiin lääkärituttuja, että näilläkö mennään. Ei menty, vaan tilattiin aika käsikirurgille, joka totesi, että leikkauspöydälle ja sassiin. Oli jo kiire, sillä kyseinen ligamentti kuulemma alkaa vetäytyä, jos ei sitä hetimiten kiinnitetä uudelleen. No, nyt kun oltiin päästy lomiin asti, oli miehellä käsi kipsissä kyynärpäästä sormenpäihin asti. Tässä kohdin, myönnettäköön, alkoi jo vähän potuttaa.

Ramin ensinousu

Miian työmaa

Työnjohtaja

Tauolla

Työmaanumero 3 on vapaa

Ilta ja järvi

Toni poluntekohommissa

Tarkkaa duunia

Super-Teemu

Mutta kas, sitten taivas repesi ja aurinko alkoi paistaa. Tuli jopa ihan hellepäiviä. Mietimme, mitä sitä voisi kipsikäden kanssa tehdä. Ei ainakaan mitään, mitä olimme kesälomallemme suunnitelleet. Tarkoitus oli ollut tehdä Suomi-kiipeily –roadtrip ja päätyä loman lopuksi sille salamyhkäiselle itäsuomalaiselle kalliolle jatkamaan putsausta ja projektointia. Sen sijaan päätimme, että minä menen takaisin töihin, olihan sitä jo lomailtu riittävästi ja helteetkin olivat sopivasti alkaneet ja Toni laittaisi ylimääräisen energiansa kaikkiin triljooniin tekemättä jääneisiin askareisiin. Ehtiihän sitä lomailla myöhemminkin. Vaikka sitten joulun välipäivinä, joihin tosin tuntui siinä kohdin olevan aikaa kokonainen ikuisuus.

Upouuden taukopaikan testaus

Ilona ja Nella

Tonin työmaa

Pidettiin vielä pisteeksi iin päälle syyskuun alussa ties monennetko talkoot Itä-Suomen projektikalliolla alkuperäistä laajemmalla köörillä ja hyvää jälkeä tuli; nyt on polut kunnossa, infotaulu paikallaan ja reittejäkin avattu jo nelisentoista kappaletta. Kiinnostuneille tiedoksi, että kallio julkaistaan tänä keväänä.

Ja jottei mene ihan synkistelyksi, totean loppuun, että vaikka olosuhteita ja sattumia ei voi valita, asenteen voi. Aina.

Miia