sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Khan Tengri here we come


Teksti: Teija
Kuvat: Make

off season aika työrintamalla marraskuussa mahdollistaa etäofficen perustamisen Espanjaan pariksi viikkoa ja uudelleen joulun &  uuden vuoden aikaan. Mitä parhain aika ja paikka päästä tekemään vuorikiipeilytreeniä - kotiovelta kun voi tehdä kolmen tunnin treenin ylämäkeen. Tasamaan tallaajalle tällainen on luxusta. On ollut hyvä treenialoitus tulevan kesän koitoksiin.  


Helppokulkuista polkua Mijaksen mastovuorelle

Lepoaika on mennyt toimistotyön lisäksi itsensa hauskuuttamiseen videoita editoidessa kun on seurannut JP Vuolijoen henkisen puolen murenemista making of hakkuhuuukkailu kuvaklippien muodossa. Onneksi siellä on Jaatinen ja kumppanit välillä kaverina, ettei JP:n illasta toiseen tarvitse yksin roikkua stadikalla ja hallusinoida avokadopastasta. Kovvoo hommoo, veikkaan että JP:llä on työtunteja plakkarissa jo paljon enemmän kuin osataan arvata. Lauantaina 13.12 stadikalla päästään nauttimaan JP:n työn hedelmistä.
 
video
                                                Hanssin maksettu mainosko ?

 
No mutta itse asiaan eli treenaamiseen! Khan Tengrin vuorikiipeilyretki on heinä-elokuussa. Tätä retkeä varten tehty ohjelma jakaantuu kahteen osaan; eka osan tavoite on olla iskussa talven randotouhuissa. Tämä 11 viikon treeniohjelmani koostuu peruskunto, tempo ja intervalliharjoituksista. Harjoituksia on viisi viikossa, ja nyt mulla on kaksi viikkoa takana tämän ohjelman mukaan.

Harjoitusvastusta nostetaan viikottain ja joka neljäs viikko on palautteluviikko. Tiukin ohjelma on viikolla 9, jolloin harjoituksia on yhteensä 19 tuntia. Jokaisessa viikossa on kaksi pitkää pk-harjoitusta, ja nämä ovat perinteisesti minulle ne luontaisimmat mukavuusalueen setit. Tempo ja intervallitreenien määrä vaihtelee viikottain. Hiihtokauden jälkeen alkaa toinen 16 viikon jakso, joka päättyy Khan Tengri reissulle lähtöön.
 
Kauppareissullakin saa mukavat 21% nousut ;)
 

Matkalla Pico Mijakselle ( 1150m) 

 
Suurimman osan harjoituksista tein Mijas vuoristossa.  Mijaksen korkein kohta Pico Mijas on 1150 metriä, ja kun matkaan lähtee merenrannalta niin nousumetrejä saa mukavasti ja huomattavasti mielekkäämmin kuin kotosalla. Helsingin jätemäellä noustaan sitten ensi viikolla, ja ajattelin ottaa ohjelmaan myös Mia Graeffen vinkistä jätemäkitreenit epämukavaan aikaan eli yöllä.

Reissuun sisältyi muun muassa retki Grazaleman Peñón Grandelle M & M:n kanssa. Kiivettiin kiva seikkailullinen reitti huipulle, ja nautittiin idyllisen kylän antimista yliyön retkellä. Tuota mestaa mielelläni suosittelen teille, jotka haluatte sporttikiipeilyn lisäksi harrastella tradikiipeilyä Andaluciassa. Grazalemassa löytyy helppoa & pitkää tradireittiä ja hyvää treeniä alppitouhuihin.

Tässä lyhyet terveiseni Espanjasta, seuraavassa hieman enemmän treenailuista.

Peñón Grandella

Peñón Grande Grazaleman kylästä katsottuna
 

Nautiskellaan Matin kanssa kauniista " kesäpäivästä" reitillä
 


Kunhan talvi tulee - Khan Tengria varten jumaritreeniä luvassa

 
 
 

perjantai 21. marraskuuta 2014

Huukkailua Stadikalla


Teksti: Aleksi Mehtonen
Kuvat: Aleksi Mehtonen

Vuosi sitten Aleksi Mehtonen oli kutsuttuna mukana seuraamassa Making of Hakkuhuukkailukisoja 2013. Palaamme hetkeksi näihin vuoden takaisiin tunnelmiin, ja kaivatun Antti Aholan haastatteluun. Aihe on ajankohtainen sillä Hakkuhuukkailukisan isä JP Vuolijoki on parhaillaan kiireinen vuoden 2014 kisajärjestelyjen kanssa. Stadikalla huukkaillaan 13.12 ja tapahtumassa klo 13 pidetään hiljainen hetki Antin ja Juhan muistolle. Tsemppiä JP:lle järjestelyjen kanssa! T: Teija

Järjestyksessään toiset Hakkuhuukkailun SM kilpailut järjestettiin 16. marraskuuta 2013 Helsingin Olympiastadionilla. Viime vuonna paikalla oli paljon yleisöä, jotka täyttivät yläkerran kisakatsomon ääripäitä myöten. Kisojen karsintoihin osallistui viisikymmentä kiipeilijää ympäri Suomea.

Hakkuhuukkailun ideana on jäähakkujen avulla kiivetä toisiaan haastavempia reittejä, jotka on rakennettu stadionin kylmää hohkaviin betoniseiniin. Otteet muodostuvat vanhoista sisäkiipeilyotteista ja puunpaloista.

Kipinä Hakkuhuukkailun SM -kisojen järjestämiseen lähti, kun Juha-Pekka Vuolijoki ja Johannes Kärkkäinen olivat vuonna 2011 lokakuisena iltana kiipeämässä Olympiastadionilla.

“Molemmilla oli mielessä toisen toista lennokkaampaa ideaa mitä kisoissa pitäisi tai voisi olla, lisäksi näin hieno treenipaikka pitää saada useampien tietoisuuteen ja jakaa kavereiden kanssa” kertoo Vuolijoki. Vuodelle 2011 kisoja ei enää keretty järjestämään, mutta seuraavana vuonna kisat oli pakko saada.

Kisojen järjestämisen haastavuus

“Ensimmäiset huukkailut vuonna 2012 oli työläimmät. Paljon ajatuksia, mutta ei varsinaisesti mitään valmista.” kertoo Vuolijoki. Monia tärkeitä asioita puuttui, kuten kisaformaatti, pisteenlaskut, aikataulut ja tärkeimmät eli kisareitit.

Turvallisuus piti ottaa myös huomioon. Aikaisemmin stadionilla ei ollut verkkoja, jotka pyydystäisivät putoavia hakkuja, mutta kisojen ansiosta ne saatiin rakennettua kisaajien ja varmistajien suojaksi.

Suurin helpotus 2013 vuoden kisoissa oli kiipeilyreittien rakentaja Antti Aholalta. Antti voitti ensimmäisena Hakkuhuukkailin SM -kisat ja lupautui rakentamaan reittejä viime vuoden kisoihin. “Itselläni kului varmaan kuukauden päivät eka kisojen reittien rakentamisessa” kertoo Vuolijoki.

2013 kisojen finaalireitin filosofiaa

Reitintekijä Antti Ahola kertoi mietteitään 2013 huukkailukisojen alla finaalireitin teosta. Antti oli toiminut reitintekijänä pari vuotta Ruoholahdessa sijaitsevalla Kiipeilyareenalla ja sitä ennen Tapanilassa.

Tärkeimpänä kohtana oli tehdä reitistä edellisvuotta helpompi. “Ei ole kovin katsojaystävällistä, jos finalistit eivät pääse puoltaväliä pidemmälle” kertoi Ahola. Antti oli nähnyt edellisenä vuonna kisaajien tason ja pystyi sen avulla päättelemään minkälaisen reitin tekee. “Mielessäni pyöri ajatus, että tee sellainen reitti, että minä melkein pääsen sen, niin eiköhän se muillekkin käy” Ahola kertoi.

Reitin teko onnistui muutamassa tunnissa kisaa edeltävänä päivänä ja idea katosta roikkuvaan puuhun ja renkaaseen tuli Juha-Pekka Vuolijoelta. “Niistä syntyi ison maailman kisoja muistuttavaa rekvisiittaa” Ahola kertoi.

Finaalireitin alku oli rakennettu herkäksi ja tekniseksi. Otteilla pääsi lepäämään ja alun pystyi kiipeämään nopeasti. Reitin loppuosa oli tarkoituksella tehty pumputtavaksi ja se näkyi monen finalistin kasvoista.

“Reitti toimi juuri niinkuin sen pitikin. Sääli, että moni finalisteista jäi alun kikkailuihin” Antti tuumasi.

Olympiastadionin pohjoiskaarre on saanut uusia aktiivisia kävijöitä ja kisojen jälkeisellä viikolla on kuulemma reiteillä ollut ajoittain ruuhkaa. “Kisat ovat omalta osaltaan tehneet tehtävänsä ja saattaneet uusia harrastajia lajin pariin” kertoi Vuolijoki.



Finaalireitin tutkiskelua

                     Kisojen voittaja Adrian Pollard finaalireitin katto-osuudella

Matt Watkins puunrungon kimpussa

Kisojen 2013 voittajat ja sylissä tärkeimmät kannustajat: (vas.) Matt Watkins, (kesk.) Adrian Pollard ja (oik.) Esko Hautanen

Videoita aiemmista Hakkuhuukkailukisoista https://vimeo.com/album/2547207

13.12 järjestettävistä kisoista tärkeitä uutisia julkaistaan hiljan, joten ollaan kuulolla ja nähdään stadikalla!