Teksti: Toni Fohlin
Tautiluokitus: A5 syndrooma. Teknisen kiipeilytyylin harrastaminen itsensä kanssa ja siihen liittyvät oireyhtymät. Käypä hoito suositus ja toipumisen ennuste:
Terveisiä kaikille täältä Kalymnoksen tekno- ja hc-greidien meccasta:)
Pari viikkoa täällä sairastelleena, ajattelin sängyn pohjalta ajankuluksi ottaa osaa täällä AP-blogissa Slouppi.netissä käynnissä olevaan maan johtavien kiipelyeetikkojen SM-skabaan. Kysehän on tietysti "Teknokiipeily Perskalliolla" -keskustelusta. Kilpailusarjoja siellä näyttää olevan kaksi; "mun kiipeilylaji on vähän sun lajia tärkeempi" sekä aina kovatasoinen "mä olen vähän kovempi isojen seinien mies kuin sä". En ole päättänyt vielä omaa sarjaani. Päättäkää te.
Kuten moni on todennut, on tämä varmasti pitkään aikaan maamme kiipeilyetiikkaa eniten kehittävä keskustelu ja hyvä niin! Juuri tässähän sitä meidän koodia luodaan ja muokataan, mikä muutamissa vanhemmissa kiipeilykulttuurimaissa on jo pitkälti vakiintunutta. Mielestäni olisi kuitenkin erittäin tärkeää katsoa suomalaisia kiipeilyeettisiä valintoja, nimenomaan meidän omien, suomalaisten kiipeilyolosuhteiden pohjalta, mutta kunnioittaen kansainvälistä perintöä. Olen vahvasti sitä mieltä, että suorat vertaukset ison maailmaan kiipeilyyn, etenkin Yosemiten laaksoon ja täysin erilaisiin olosuhteisiin, eivät vain yksinkertaisesti toimi meillä kovinkaan monissa yhteyksissä. Tarrautumalla pelkästään näihin argumentteihin, meistä tulee kapeakatseisia ja menetämme mahdollisuuden kehittää meille parhaiten sopivaa kiipeilyn etiikkaa, tarkennuksena siis ei pelkästään tämän Perskaltsin kanssa, vaan yleisesti. Kaikkialla maailmassa, missä olen itseni köyteen sitonut, on ollut paikallista, maakohtaista ja jopa "kallioperäistä" omaksi parhaaksi menettelyksi todettua ja siitä muotoutunutta etikettiä. Tämä paikallinen koodi on sitten taitaen integroitu kansainväliseen kiipeilyperintöön. Se on mielestäni yksi todellisista kiipeilyurheilun hienoimmista mausteista. Vaikka Laakson gimmat ja jäbät vetää ihan "tosi isosti", on mun mielestä itse asiassa vähän hassua tai jopa noloa, että joka asiassa otetaan vertausta tästä scenestä, niin kuin oltaisiin osa sitä Yosemiten inside-possea oman Käärmiksemme kanssa. Isoja seiniä on kiivetty kovalla tasolla monissa muissakin kiipeilykulttuureissa. Onko jossain todella päätetty, mikä on se ainoa oikea puhdas uskontomme? Entä kun tulkitsemme tätä kotoista Asskliffin dilemmaa? Mene ja tiedä. UIAA? Kennel-liitto? Augsburgin Johanniitat? SKIL?
Luin keskustelun vielä kertaalleen alusta asti läpi ja jonkinlaisena välisummana välittyy kuva selkeästä konsensuksesta, joka vallitsee kallion turhan muokkaamisen ja kaikenlaisen jälkien jättämisen suhteen niin Teknojormilla, Spandexherroilla kuin Alppinauriillakin. Siitä ei liene kellään epäselvyyttä? Vai onko?
Itse lähestyn aiheen pohdiskelua ehkä hieman enemmän access-puolelta katsottuna. Ja täältä suunnalta tarkasteltuna en pysty näkemään tätä tapahtunutta kovinkaan suurena access-ongelmana tai edes tulevaisuuden riskinä. Kyse ei ole ilmiöstä tai epidemiasta, eikä se minusta näyttäisi räjähtävän pandemiaksikaan. Meillä on, veljet ja siskot, paljon isompia access-murheita vielä odotettavissa, mistä tai minkä eteen monikaan kiipeilijä tai taho, ei ole kiinnostunut liekehtimään saatikka sitten töitä paiskimaan. Mutta ei huolta, "learning by shock" opettaa meitä varmaan tässäkin asiassa sitten aikanaan.
Perskallion tilanteen kulminoituminen tähän tilaan on mielestäni yksiselitteisesti sen ansiota, että viime vuosina, sekä liiton että yksityisillä tekno- tai sitä sivunneilla kursseilla, on joka yhteydessä korostettu vasaran käytön tarkkaa etiikkaa. Tähän on usein suoraan lisätty, että paikat, joissa tätä sairautta voi hyvällä omatunnolla harjoittaa, ovat harvassa mutta yksi niistä on Perskallio. Tämän johdosta Perskalliolle on nyt vain sattunut keskittymään se kaikki teknokurssitus, mitä Etelä-Suomesta löytyy (ka. noin yksi tai kaksi kurssia vuodessa, joissa kussakin 1-5 osallistujaa...) sekä teknomiesten ja -naisten lähes ruuhkaisa kallion louhiminen (käytännössä muutama heppu E-Suomessa). Mutta kallion vain muutamalle reitille, tämäkin määrä teknoa on ehkä ollut liikaa. Spandexien näkökulmasta yksikin turha lyönti tai vikatikki vasaran kanssa, on liikaa ja selkeästi yhtä hanurista kuin A/C-sauman pulttaaminen vannoutuneille vasaranörteille. Paniikkia lisää, jos kyseiset reitit ovat vieläpä hienoja oman greidinsä reittejä ja niitä olisi mukava vaikka ITSE joskus projektoida. Sellaiselle perus-spändexille, joka tietää sisimmässään, että vaikka söisi, joisi ja hengittäisi Sharman videoita päivät tyynneensä, ikinä ei Kavapakkia tule punapointtaamaan, ei tämä debatti voisi ehkä enää vähempää kiinnostaa. Jos nyt kuitenkin syyllisiä tilanteeseen halutaan, niin kuin yleensä aina halutaan, on heistä ensimmäinen tiedotus ja toisena tiedostus. Niin löydettävissä oleva topo-materiaali kuin yleisesti saatavissa oleva tietouskin ovat selkeästi luokitelleet Perskaltsin hyvin marginaaliseksi vapaakaltsiksi, toistaiseksi siis. Mikäli asioista ei tiedoteta, ei voida olettaa, että keskimääräinen tekno-jorma tai spandex-pirjo sen kummemmin omaa päätöksentekoaan mihinkään muuttaa kuin korkeintaan mutu-suuntaan. Mitä yleisen koodin tiedostamiseen tulee, uskon, että kaikilla jollain tapaa tekno-haureureen suistuvilla on kuitenkin jonkinlainen käsitys asioista. Sillä on vaikea kuvitella, että Nyky-Suomessa joku aloittaa kiipeilyharrastuksen tilaamalla tikkaat Barrabesista.
Asiaa tulee mielestäni harkita seuraavassa topo-projektissa, myös mixtan ja ehkä jopa jään osalta. Ideaalia olisi, että Suomen kaikkien kiipeilylajien tärkein access-tieto olisi saatavissa kootusti kaikkien lajien kesken, koska osalla kallioita on eri talvi- kuin kesäkäyttäjät. Esim. mixta-kiipeily vahingossa väärällä reitillä voi aiheuttaa paljon enemmän harmia kuin yhteen teknosaumaan kohdistuva lohkeilu, vaikka molemmissa tapauksissa toiminta on tuottanut epätoivottavan lopputuloksen kaikkien kannalta. Siinä asiassa olen täysin samaa mieltä, että meillä on kaikenlaista kiipeilyä niin rajallisesti, että asiaan pitää todellakin suhtautua sopivalla vakavuudella, mutta ilman vähemmistön anarkiaa tai enemmistön demokratiaa, neutraalisti ja analyyttisesti.
Ainoa asia, joka minua todella pännii tässä huippumiesten paneelissa ja johon minun on vaikea suhtautua täysin neutraalisti, on teknon yleinen ja voimakas dissaaminen. Myös suuresti arvostamieni ja maan eturivin isojen ja pikkuriikkisten seinien miehiltä. Teknistä kiipeilyä ei pidetä edes omana lajinaan (!?) ja sen harrastaminen on suurin piirtein jotain sukurutsan ja en-sano-minkä väliltä. Herätys ihmiset! Ja sitten mennään jo Thaimaan kautta laskemaan kiipeilytyylien hiilijälkiä... Aivan fantastista. Tämä homma, jota me itse pidämme maailman tärkeimpänä juttuna on vain kiipeilyä. Ja mitä hiilijalanjälkeemme tulee, koko homman voisi vaikka lopettaa ja siirtyä elämään luoliin syömään omia kynsiä. Kukaan ei menettäisi mitään liittyen evolutiiviseen missioomme täällä hiilloksen ytimessä.
Mielestäni tekninen kiipeäminen on selkeästi yksi kiipeilyn kantamuodoista, jonka hengissä pitäminen on jo pelkästään sen vuoksi tärkeää. Vaikka en Nenää ole vapaasti vedellytkään, enkä muutenkaan, on tullut sen verran itsekin uudella mantereella kiivettyä, että väittäisin teknon olevan ainakin juuri siellä "alive and kickin' " ja selkeästi yksi kiipeilyn alalajeista, siinä missä boulderointikin on. Eihän boulderoidessakkaan mihinkään oikeastaan kiivetä, siihen pikku kiven päälle vain;) Mutta kaipa sekin on omaksi lajikseen luettava… Jenkeissä on tullut vastaan todellisia tekno-friikkejä, jotka vain ”elämäntapateknoavat”. Lukekaa vaikka uusin R&I! Ihmettelen muuten, miten kyseinen laatuaviisi päästää tällaisen lapsuksen syntymään, että kirjoittaa usean sivun mittaisen jutun 100 % aidaamisesta, mikä ei ole edes kiipeilylaji…? Pitäisikö tämä ilo heidän elämästään eliminoida, koska se on nyt tähän hetkeen vanha ja väärä tyyli? Usein kysymyksessä on hieman varttuneempaan ikään ehtineitä herrasmiehiä, jotka vain sattuvat tykkäämään roikkua tylsyyteen asti seinällä, ottaa parit maltaat illalla ennen kuin painavat pään porttikseen ja seuraavana päivänä, tai joskus myöhemmin, kapuavat ylös. Ja, huom. myös reittejä, joita pystyy kiipeämään kohtuullisella vapaagreidillä teknotaan tai usein vähintäänkin osittain. Miksi helvetissä niin huonot vapaakiipeilijät edes lähtee tällaisille reiteille? Pysyisivät bouldereilla ylisuurine lippalakkeineen, pois oikeiden kiipeilijöiden jaloista. Koska ainoa oikea ja hyväksyttävä kiipeily on greideillä marinoitua suorittamisorientoitunutta himokrimppausta ja vakavia ilmeitä.
Laaksossa taitaa olla isojen poikien reittejä, joita parit-kolmet ihmisgekkot koko maailmassa pystyvät vetämään vapaasti tällä hetkellä. Sitä on kyllä melko siistiä katsoa videoilta, mutta onko kiipeilyn tulevaisuus sitä, että kaikki vetää näitä vapaasti? Toivottavasti, tai ehkä jotain sinnepäin. Mutta onko kaikki siis pakotettava siihen yhteen oikeaan tyyliin, vaikka vaihtoehto 5.15d RX:lle on A2+ ja espressopannu? Mutta, ehei, eipäs unelmoida espressopannusta, sillä kaksi ihmistä maailmassa pystyy kiipeämään reitin vapaasti. Ymmärtääkseni osaa näitä reittejä ei kuitenkaan pysty kaikilta osin teknoamaan kliinisti, korjatkaa te, jotka ootte ne vetäneet, jos oon väärässä? Eli ts. tekninen nousu vaatii vasaraa, vaikka saman kohdan Houlding vetää 5.15 vapaasti. Mikäli tällaisen, maailman vapaakiipeilyä ja kiipeilyurheilua ylipäätään eteenpäin vievän mahtavan virstanpylvään jälkeen reitti suljettaisiin teknolta vain sen vuoksi, että sillä tarvii lyötävää kamaa, en usko, että homma menisi ihan kevyellä niskojennakelulla läpi tuolla kiipeilyn pyhässä Jerusalemissakaan. Yhtä lailla se on pois tekno-urpoilta, hieno tekno reitti, kuin toisinpäin. Tämä olisi paremmin ymmärrettävissä, jos reitti menisi täysin kliinisti, ilman mitään fixattua kamaa ja vapaaseen vetoon ei tarvita in-situ hakoja tai pultteja/pultattuja standejä, jotka on useimmiten viety sinne teknona ja joita ilman vapaa ei olisi mahdollista. Sitten ilman muuta on täysin selvää, että vasaraa ei käytetä, mutta ei siihen tule sitten mitään muutakaan fixattua kamaa vapaakiipeilyä helpottamaan. Mutta se on siellä ja Perskallio on täällä, kuten alussa kiipeilykulttuurin paikallisuudesta totesin. Siis takaisin meidän (henkiseen) räntäsateeseen.
Onko tekno siis oma lajinsa vaiko vain surullinen tekniikka, johon heikkojen on alistuttava pakon sanelemana? Asiaa voisi verrata helposti telemark-laskuun. Telluhan on alamäkihiihdon kantamuoto, joka on aikoja sitten todettu raskaaksi ja hankalaksi. Niinpä kantapää keksittiin kätevästi pultata kiinni sukseen Alppien isoilla tömpyröillä. Ihme kyllä rinteissä näkyy vieläkin niitä hulluja tellusuksijoita, jotka väittävät homman olevan vielä kaiken lisäksi kivaa ja villapaitojen "in". Eikö olisi järkevintä kieltää koko telluilu, sillä se on vanha, aikansa elänyt ja hankalahko tapa laskea mäki alas? Kun kerran paljon järkevämpi ja enemmistön käyttämä tapa on keksitty?
Mistä ihmeestä yläköysi-tekno on kotoisin ja kuka pöllö sen sitten on keksinyt?
Joku Sloupin keskustelussa oli onneksi nostanut A5-syndrooman, kaikkein järkyttävimmän tautimuodon pahimman oireen esille - kymmenmetrisen kallion teknoamisen yläköydessä! Patologista sanon minä. Mitä kymmenen metrisiin kallioihin ja ylipäätänsä vuoristokiipeilyihin maassamme tulee, niin se nyt vaan on, että se on sitä, mitä meiltä löytyy. Try to cope with it, as they say in Yosemite.
Vaikka Keinukallion alamäki varmaan saa naurusta vedet silmiin Alppien kanuunoille, ei sitä oikein voi sen oman surkeutensa vuoksi sulkeakaan. Vai voiko? Keinarilta ja muilta miniatyyrimäiltä on lähtenyt aika pirun hyviä väkkäränheittäjiä viime vuosina, jotka ovat vallan hc-possea kansainvälisillä vapaalaskupornofilkoilla. Eikä se yksi Hukkataipaleelle Nallensa kadottanut duude, mun mielestä ihan kauheen huono kiipijä ole, vaikka vuoria ei oltu kotikonnuilla nähty kuin niissä amerikkalaisissa kiipeilyrainoissa, joissa mies ainoana suomalaisena tämän hetken eliittikiipeilijänä tuon tuostakin näkyy. Mitä tuohon yläköysiteknoon tulee, kiipeilylajista riippumaton oppimisprosessi on mielestäni melko terveellistä ja jopa suositeltavaa. Vastaavasti helposta pujottelumäestä on kiva lähteä liikkeelle, ei kande suorilta Hahnenkamia vetäistä. Eikä ne jannehapposetkaan suurmäestä ekaksi leiskauta ja aika naurettavan näköisiä ovat nuo vienosti kallistettuun peltoon auratut junnuhyndatkin. Analogia harjoittelun progressiivisuudesta ja turvallisuudesta kulkee lajista toiseen. Ja ihan samojen periaatteiden mukaan opetellaan myös teknoa, vaikka se Sloupin keskustelun mukaan tuleekin nykyään kaikille ihmislapsille äidinmaidon korvikkeessa, eikä sitä todellakaan nyt tarvitse kenenkään ainakaan harjoitella. –Tai ei nyt ainakaan yläköydessä! Herranjumala mitä pelleilyä!
Suosittelen lämpimästi yläköydellä teknoamista 10-metrisillä kallioilla, etenkin kliinisti, esimerkiksi sellaisille teinispandexeille, joita kiinnostaa traditionaalisen kiipeilytyylin aloittaminen. Juuri parempaa tapaa oppia ymmärtämään luomun pleissaaminen ei mielestäni ole. Olen kuullut jopa, että jotkut hc-tradsterit aloittavat kautensa pitkän tauon jälkeen kliinaamalla pari kp:ta? Se on kyllä varmaankin vaan teknogarbaasien vedätystä:) On kuitenkin hyvä tiedostaa alussa, että mitä matalampi kaltsi, sitä vaarallisempaa teknosoolon harjoittaminen aloittelijalle on. (tää on siis fakta, ei läppä)
Kaikille tradstereille, tai semmoiseksi haluaville, suosittelen teknoomista ihan kaikilla tekniikoilla, huukeista määleihin. Teknon taito olisi syytä osata hyvin oman ja partnerin turvallisuuden vuoksi etenkin, mikäli mielii pitkiä vapaareittejä maailman äärissä kiipeillä, pulteilla tai ilman, ehkäpä jopa enemmän pulttireiteillä kun ei ole räkkiä mukana. Oma ja vaimoni henki on kerran pelastettu vain sen vuoksi, että tekno-huukkailu oli ainoa, mikä enää toimi keskellä yllätyksellistä jumalaista taivaan näytelmää, tilanteessa jossa mankkapussin mankkapallo muuttui minuutissa nestemankkamössöksi. Reitillä, jolta ei voinut laskeutua alas. Tai toki olisi voinut, raivoavaan mereen ja uida 10 kilsaa kotiin räkki kaulassa, kun olis ensin selvinnyt viisimetrisistä rantatyrskyistä. Kyseessähän oli vain harmiton ja hauska meidän toppahousujen spandex-reitti, mutta pikku ongelmaksi muodostui se, että kukaan maailmassa ei tiennyt, että me olemme sillä. Eikä siitä muuten mitään iloa kenellekään olisi ollut, vaikka olisi tiennytkin. Kylläpä pelotti niin, että jälkeenpäin itketti ja luonto nöyryytti tasamaan kasvatteja, mutta tekno ja mukanani aina pitkillä reiteillä (sporti- tai luomu-) olevat kaksi huukkia pelastivat!
Lajien välisestä rakkaudesta
Harrastin taannoin yhtä toista urheilulajia kilpailumielessä, ihan kohtuullisella maapallokuntaisella tasolla. Näin jälkeenpäin katseltuna sen lajin suurin virhe Suomessa oli lajin sisäisen eriarvoistumisen ja keskinäisen riitelyn, kuppikuntaistumisen, kulttuuri. Syyllistyin tähän itsekin, koska kilpaurheilijana en nähnyt mitään arvoa tavallisilla lajin virkistysharrastajilla. Toppiksista oli pelkkää riesaa, kun he tukkivat vähäiset harjoituspaikat pelleilyillään, eivätkä tajunneet mistään mitään. Tai ainakaan sitä, miten vitsin kova gaiffa MÄ olin ja mitä MÄ olin suorittanut. Kylläpä edelleenkin hävettää tämä silloinen asenteeni ja toivon, että Suomen kiipeilyssä ei koskaan mentäisi samalle tasolle. Siitä kärsii kaikki, niin kilpaurheilu kuin harrastajatkin, koko laji. Kiipeilyn hienous on samanhenkisissä ihmisissä ympäri maailman, jotka haluavat vain jostain syystä kiivetä, tavalla tai toisella. Tyylistä ja kiven korkeudesta tai lumipeitteestä riippumatta, suunta ja tavoite on sama, ylöspäin.
Ihan viimeiseksi niille harvoille, jotka ovat jaksaneet lukea tänne asti, arvaatte jo varmaan oman kilpailusarjani tässä mittelössä? "Sekarotuisten toppahousujen kiipeilyetiikka, elähtäneet macho-miehet yli 40v".
Tunnustan tässä siis julkisesti ja kaiken kiipeilykansan edessä, näiden parin muun epäilyttävän kilkuttajan kanssa, pitäväni teknisestä kiipeilystä ja kannattavani sitä yhtenä kiipeilyn hienoista lajeista. Tekno on tärkeä ja omaa kiipeilyäni rikastuttava alue. Mikäli joskus vammaudun ja heikennyn niin, että vapaa ei enää onnistu, saatanpa lähteä teknoamaan, pääsen näin ulkoilmaan ja kiipeämään. Tämä toimi taannoin kiipeilyn vieroitusoireista kärsivällä, vamman vuoksi vapariin kykenemättömällä vaimollani loistavana toipumisterapiana. Tai jos nämä sekavat juttuni pelottaa pois viimeisetkin varmistajat ympäriltäni, voin aina sooloteknota eli kiivetä säässä kuin säässä, yksin tai termarin seurassa, mutta hymyssä suin ja hyvällä omalla tunnolla.
Kiitos, anteeksi ja nyt vaikenen,
Toni Fohlin
PS. Btw:
Ramille kehitysideana: Voisikohan Slouppiin avata kokonaan uuden aihealueen "Kiipeilyn etiketti tai etiikka" tms.? Tämän kaltaiset kaikkia kiipeilylajeja koskevat eettiset pohdinnat voisi sijoittaa sinne. Toinen hyvä lisäotsake voisi olla "Lost and found", koska nuo kalliolta löytyneet ja sinne jääneiden kamojen kuulutukset joko korostuvat tai sitten jäävät piiloon muiden aiheiden alle.
-Elvis has left the building -
Topot, hanki molemmat tai edes jompikumpi
Lower gorge
Varjoa tai arskaa
Poketteja ja halkeamia
Äitipoketti
Yksilöllisiä rantabungaloveja...
..hyvää seuraa...
...ja mielenkiintoista kaltsua
Me like
