tiistai 25. syyskuuta 2018

Transalppiajelu Pyreneillä - PYRE18



Teksti: Jukka Partanen
Kuvat: Topi ja Make

Vuonna 2013 olin ensimmäisellä vuoripyöräilyreissulla. Olimme silloin viikon samassa paikassa Pyreneillä Argelés Gazostissa. Siellä ajaessa syntyi ajatus majapaikan vaihtamisesta joka päivä ja matkatavaroiden kuljettamisesta huoltoautossa. Seuraavan vuonna sitten toteutimme ensimmäisen Transalp pyöräilyn Zürichistä Venetsiaan. Tätä on jatkettu vuosittain hieman kehittäen konseptia vuosi vuodelta. Nyt meillä oli ohjelmassa paluu alkulähteelle Pyreneiden vuoristoon.




Vuoden 2013 ryhmästä oli vielä jäljellä 3 henkilöä: Jycke, Hannu ja minä. Nyt meitä oli sopiva sekoitus vanhoja partoja ja uusia tuttavuuksia.  Oma kuntoni ei ole vuosien kuluessa mielestäni juurikaan huonontunut, mutta nykyään olen alkanut löytää itseni yhä useammin hitaimpien joukosta.



Ensimmäinen leiripaikkamme oli vanha tuttumme Argelés Gazost ja siellä sama hotelli Primerose kuin 5 vuotta sitten. Paikka on todellakin pyöräilyn ytimessä. Suoraan kaupungista lähtee Hautacam ja toiselta puolelta Col du Soulor / Aubisque. Lähistöltä löytyvät lisäksi mm. Tourmalet ja Luz Ardiden. Ajoimme ensimmäiset kolme päivää lenkkiä Argelés Gazostista ennen siirtymistä seuraavaan kaupunkiin Saint-Lary-Soulaniin. Sinne meidät houkutteli Route des Lacs, jota on ihailtu jo pitkään kirjoista, kuvista ja videoilta. Saint-Lary-Soulanin ympäristössä on kyllä muutakin ajettavaa, sillä ihan vieressä mm. Col de Portet, jonne päättyi tänä vuonna Tourin 66 km pikataival. Kolmas ja samalla viimeinen majapaikkamme sijaitsi Bagnerés de Luchonissa, joka on monelle pyöräilyn ystävälle tuttu Tourilta.



Päiväetapit olivat noin 100 km luokkaa ja nousumetrejä yleensä vähän vajaa 3000m. Nämä ovat siis lukemat omalta osaltani. PRO kuskeille oli tarjolla toisena ajopäivänä Marmotte Pyreneen reitti, jolla oli pituutta 192 km ja nousua 5600 m. Hurjia lukuja molemmat. PRO ryhmä oli ilahduttavasti kasvanut viime vuodesta. Yhä useampi uskalsi haastaa itsensä. Iso hattu päästä reitin ajaneille!

Matkan ajankohta on aina ollut sama: aloitus syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tämä on valittu lähinnä sen takia, että Keski-Euroopan loman viettäjät ovat palanneet takaisin kotiinsa ja teillä on vähemmän liikennettä kuin elokuussa. Pyreneiden vuoristossa muita liikkujia ei juuri näkynyt. Pyöräilijöitä oli kyllä melko paljon Tourmaletilla, mutta muuten saimme ajella todella rauhassa. Kelien puolesta ajankohta on osoittautunut todella mainioksi. Meillä on nyt 5 vuoden aikana ollut 38 ajopäivää eikä näistä yksikään ole ollut varsinainen sadepäivä. Tänä vuonna vettä taisi tulla niskaan ainoastaan yhdessä nousussa. Jonkinlaisena ongelmana oli tällä kertaa kuumuus. Kahtena ensimmäisenä päivänä Aubisquen ja Tourmaletin hupuilla oli reilusti yli 20 astetta lämmintä. Hiki virtasi, vettä ei tullut juotua riittävästi ja sen seurauksena voimat tuntuivat hiipuvan.



Päivät matkalla olivat rytmiltään samanlaisia ja samalla kuitenkin sisällöltään kovin erilaisia. Varsinaista kohokohtaa on vaikea nimetä. Jokaiselle päivälle osui jotakin muisteltavaa vielä vuosien päästä. Ensimmäisen ajopäivän Aubisque ja Cirque du Litorin maisemat olivat todella upeat. Tourmalet ajettiin tällä kertaa molemmista suunnista. Tulevina vuosina on kiva seurata Tourin etappeja Pyreneillä ja muistella omaa ajamista samoissa mäissä. Route des Lacsin ympäristö oli aivan ainutlaatuinen tiukkoine ja vaihtelevine nousuineen. La Hourquette d’Ancizan läpi lehmiä ja lampaita täynnä olevien laidunten oli todella upea kokemus. Parasta matkassa oli kuitenkin olla viikon verran upeassa porukassa keskittyen täysin pyöräilemiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Täydellinen aktiiviloma!



Kiitos kaikille mukana olleille hienosta viikosta ja erityiskiitos huoltoauton kuskeille Topille ja Ronille.

Nämä nousut ajoin
Päivä
Nousu
Pituus
Nousua
Prosentit
1
16,6
1190
7,2
2
17,2
1268
7,4
3
14,3
1059
7,4
3
14,8
1026
6,9
4
19
1404
7,4
4
22,6
904
4
5
22,7
1341
5,9
5
4
337
8
5
10,7
861
8
6
10,7
780
7,3
6
8,3
629
7,6
6
18,5
1170
6,3
7
19,7
1125
5,7
7
8,4
330
3,9
7
16,2
806
4,9
7
8,6
583
6,8


Ensi vuonna palataan taas Alppien suurklassikoiden pariin, 2019 Transalp reissuna Andermat - Bormeo! Kannattaa varata ajopaikka vuoden ehdottomasti komeimmalle pyöräreissulle pikimiten täältä