maanantai 26. elokuuta 2013

Tapanilan Ihme goes UTMB

 
 
Johanneksella oli polttarit, ja polttareihin tietty kuuluu oleellisena osana polttarikeppostelu. Tyypillisesti riittäisi että tuikkaa kaverin tuleen ja/tai köyttää Rovaniemen junaan, mutta Johanneksen kyseessäollen joku hieman pidempikestoinen suoritus on paikallaan.
 
Siksipä Johannes lähtee juoksemaan Ultra-Trail du Mont Blancin. 9600 metrii verttii ja 168 000 metrii morttii. Aikaa 46 tuntia.
 
Koska alpeille ei mahdu kerralla paljon ihmisiä juoksemaan, kuulemma vain n.2300 kpl, vaatii tämä UTMB projekti hieman etukäteisvalmisteluja sekä arpaonnea. Ensialkuun Johanneksen pitää hankkia mm. jonkunlainen peruskunto, jonka olemassaolo osoitetaan seitsemällä pisteellä. Sitten päästään arpajaisiin. Jos ei lykästä niin seuraavana vuonna saa hankkia taas peruskunnon, mutta saa kaksi arpaa. Jos ei vieläkään lykästä niin sitten taitaa päästä jo säälistä mukaan, kunhan on se seitsemän pistettä.
 
Tämän pettämättömäksikin luonnehditun suunnitelman seuraavat vaiheet ovat tuhannen tuntia Paloheinän täyttömäkeä sekä Peräkylän Ponnistuksen lokakuussa järjestämä Mammuttimarssi josta on huhujen mukaan luvassa kaksi peruskuntopistettä (vaikka onkin pikamatka, eli 100km).  Seuraamme projektin etenemistä täällä blögissä herkeämättä. Ai miksikö? no ihan vain siksi että tekemällä tästä julkista ei lusmu-Johannes niinvain pääse livistämään hankkeesta polttarihuuman laskeuduttua. Ei ainakaan ilman ikiaikaista häpeää.
 
Mutta ennen tosireuhausta on kuitenkin suoritetava lähtötasotesti. Testi, josta vain kuiskaten puhutaan. Coming Soon; The Cooper Test. Stay tuned!
 

Paloheinässä peruskuntoa hankkimassa.
UTMB mortti tulee täyteen kun hilpaisee mäen päälle 589 kertaa.
 
 
Ps. Ilmoittauduitko Vaarojen Maratonin 86km sarjaan? Kaduttaako? Nyt elämäsi tilaisuus kunniakkaaseen bail-outtiin hyvän asian puolesta. Olepa rohkeasi yhteydessä. Täydellä luottamuksella.
 
-Make