Topptur Kvaløya 2016

Tämänkertaisena blogivieraana kirjoittelee Juha Hallikas. Juhan lasku- ja muita reissutarinoita löytyy lisää herran omasta blogista http://ulkoiluajamuuta.tumblr.com/

Vapun viettäminen Norjassa kevätlunta laskemassa kuulosti ja osoittautui todella hyväksi ideaksi. Kuulin Kvaløyan vappureissusta Makelta ja Jukalta viime syksyn #genice15 matkalla ja Kvaløya oli siitä lähtien mielessä. Talven aikana asia sovittiin ja pääsin mukaan matkalle Maken, Jukan, Kaitsun, Mikon ja Juskun kanssa.

Basecamp Sommarøy

Saavuimme Tromssaan torstaina aamupäivällä. Kaitsu oli vastassa kentällä ja lähdimme hoitamaan tarvittavat hankinnat kaupoilta. Mikko ja Jukka tulivat tunnin myöhemmin, mutta heidän sukset ja varusteet jatkoi matkaa huippuvuorille. Onneksi Kaitsun autosta löytyi tarpeeksi laskukamoja että saatiin koko ryhmä törmälle heti ensimmäisenä päivänä. Alkuiltapäivästä Jusku liittyi porukkaan ja päästiin siirtymään turskankielien ja katkarapujen kera Sommarøyalle majoitukseen ja valmistautumaan laskuihin.

Kaitsu tunsi alueen ja oli suunnitellut hienoja laskuja meille. Menopäivänä aloitimme laskupuuhat Kattfjordvatnetilta Storsteinnestindenin alueella. Oltiin aika myöhään liikenteessä, sää oli aurinkoinen ja todella lämmin. Lumi oli keväistä ja mukavaa laskea. Seuraavana päivänä suunnattiin Steinskardtindenille. Laskettiin kolme eri linjaa siellä, viimeisellä laskulla Ski Touring in Troms -kirjaan merkattu linja. Jusku nimesi paikan osuvasti puuhamaaksi. Vaihtelevaa profiilia ja mahdollisuuksia laskea moneen ilmansuuntaan. Ylhäällä hienot näkymät.

Puuhamaassa riittää linjoja laskettavaksi

Vappuaattona palattiin Storsteinestindenin alueelle ja laskettiin kolme hyvää linjaa. Edellisenä päivänä oli hieman haasteita luiston kanssa yhdellä laskulla, nyt lumi oli luistavampaa ja parempaa laskea. Hieno vappuaatto, aurinkoa siniseltä taivaalta ja yli kymmenen astetta lämmintä. Lähtöpäivänä kävimme vielä laskemassa pienehkön nyppylän samassa laaksossa ennen lentokentälle menoa. Kausi päättyi omalta osalta hyvään laskuun mielyttävällä firnillä. Päästiin myös lähestymisessä kahlaamaan pieni puro.

Kaitsun paikallistuntemus ja reitit, aurinkoinen sää, hyvä kevätlumi, vaikuttavat maisemat, seura, ruoka ja juoma… Muunmuassa nämä seikat tekivät matkasta onnistuneen ja unohtumattoman. Kiitos mukana olleille kokemuksista, ei varmaankaan jäänyt viimeiseksi reissuksi Kvaløyalle!

Adventure Partners järjestää keväällä 2017 perinteisen Lyngenin Toppturin lisäksi hiihtoreissun myös Kvaløyalle. 

Mutta missä on Albula Alps?

Teksti: Jukka Partanen

Kuvat: Jukka ja Make

Syyskuussa 2014 ajoimme polkupyörällä Zurchista Venetsiaan. Klassikkonousuja oli mahdutettu päiväetapeille mahdollisimman paljon. Silloin, kun tuska hieman helpotti, oli usein aikaa scouttailla maisemia mahdollisia laskulinjoja etsien. Yksi tällainen hieno paikka syöpyi mieleen neljännellä osuudella Albula Pass nimisen nousun korkeimmalta kohdalta. Sillon jo Maken kanssa tuumailtiin, että tänne tullaan vielä uudelleen. Nyt 1,5 vuotta myöhemmin tuumailu toteutui. Albula Passin laskulinjoja ei tosin päästy kokeilemaan, mutta lähistöltä löytyi muutama Hutte ja paljon merkittyjä reittejä karttoja tutkailemalla.

Ennakkoon suunnitellulle reitille osuisi muutama pätkä jäätiköllä, mikä olisi minulle aivan uusi kokemus. Valmistelu siihen tapahtui täydentämällä varusteita erilaisilla tarpeellisilla kihveleillä ja opettelemalla niiden käyttöä AP:n Vapaalaskijan jäätikkökurssilla. 

Matka alkoi keskiviikkona 9.3. Perusleirin paikaksi valitsimme Zuoz nimisen kylän. Junalla matka taittui reilussa 3 tunnissa Zürichin lentokentältä. Kylässä olimme puoli kahden maissa. Pikaisen hotelliin kirjautumisen jälkeen olimme jo tunnin päästä hissien ala-asemalla lähdössä katselemaan pikaisesti lumitilannetta ja ympäristöä. Paikan rinteet olivat etelään päin ja lunta ei kyllä ollut kovinkaan paljoa, vaikka raporttien mukaan olisi edellisenä viikonloppuna pitänyt tulla useita kymmeniä senttejä lisää. Muutama asiallinen käännös saatiin kuitenkin aikaiseksi rinteiden vieressä ja pahimmat pölyt jaloista. 

Jännitystä aiheutti flunssa, jonka olin onnistunut saamaan edellisen viikon lopulla. Olo oli edelleen hieman huono. Ihmeparantuminen seuraavaksi päiväksi oli toivelistalla.

Ensimmäinen varsinainen touraus päivä alkoi aurinkoisena. Olokin oli minulla selkeästi parempi kuin edellisenä päivän. Suuntasimme hiihtohissin kupeesta nousureitille Chamanna d'Escha huttea kohti. Reitti oli löytyi helposti, mutta kovin montaa muuta hiihtäjää ei näkynyt. Huttelle saavuimme ajoissa, vaikka mitään kiirettä omasta mielestämme emme pitäneet. Lunta alkoi pikkuhiljaa olla enemmän mitä ylemmäksi pääsimme. Piz Kesch edessä näytti massiiviselta. Onhan se alueen korkein huippu yli 3400. Huttella yöpyminen oli minulle täysin uusi kokemus. Väkeä ei ollut kovin paljoa, joten makuulaverilla oli hyvin tilaa. Ruoka oli kohtuullisen hyvää. Tietoverkkojen puuttuminen aiheutti sen, että pelikortit piti kaivaa esiin ja ajanvietteeksi harrastaa ihan face2face keskustelua.

Chamanna d'Escha

Aamulla heräsimme ajoissa. Aamupalan jälkeen jatkui matka ylöspäin kohti Porta D'Eschaa. Tiedossa oli lyhyt bootpack harjanteelle, josta laskeuduttaisiin Keschin jäätikölle. Kartan mukaan kiipeämistä olisi 70 m vertikaalia, mutta todellisuudessa sitä oli paljon vähemmän. Jäätiköllä jatkoimme vielä ylös kohti Piz Keschin huippua. Huiputus näytti kyllä sen verran pahalta, että jätimme väliin ja siirryimme ensimmäisen kerran laskumoodiin. Lumi oli kovettunut päältä niin, että omat taidot eivät riittäneet kunnollisten käännösten tekemiseen. Hieman alempana oli onneksi vähän parempaa ja epätoivo hieman helpotti. Laskettelimme kohti Kesch Huttea, mikä osoittautui varsin mukavaksi paikaksi. Ympäristössä olisi ollut helposti saavutettavissa useita kivoja laskuja esimerkiki Pikku Kesch, jonne olisi ollut 1,5 tunnin skinnaus. Flunssan jälkimeininki painoi minua kuitenkin sen verran, että intoa ei enää riittänyt mäkeen lähtöön. Hytillä oli täälläkin melko hiljaista, vaikka väkeä olikin jonkun verran enemmän kuin edellisessä paikassa. Isäntä innostui kaivamaan vieraskirjaa esiin, kun kuuli, että olemme Suomesta. Muutama viikko sitten oli vierailulla käynyt Hendrik Morkel. Pieni on maailma. Ketään muuta suomalaista ei vieraskirjasta löytynyt.

Porta D'Escha

Sääennuste näytti sellaiselta, että lauantaina olisi hyvä keli ja sunnuntaina pilvistä. Aloimme suunnitella laaksoon menemistä lauantaille ja kyselimme hyttimestarilta sopivaa reittiä. Hän tiedusteli meiltä, että pidämmekö puuterista ja neuvoi reitin Piz Porchabellan viereiseen solaan. Siitä edessä olisi pelkkää laskua alas laaksoon. Reitti osoittautui todelliseksi helmeksi. Meidän lisäksi vain muutama oli käynyt kokemassa reilun kilometrin vertikaalin puuterit. Kerran skinnasimme pätkän takaisin ja herkuttelimme uudelleen löytyneillä laskutaidoilla. Päädyimme pienen ryteikön läpi joen varteen, josta oli reilun 5 kilometrin loivaa tasatyöntötreeniä alas tai ainakin niin kuvittelimme. Susauna nimisen kylän kohdalla reitti katosi jonnekin ja aloimme ihmetellä, miten oikein jatkaisimme. Emme ehtineet kaivaa karttoja esille, kun vanhemman puoleinen mies keppiin tukien tuli paikalle ja alkoi meiltä kysellä, minne ollaan menossa. Good timing oli vastaus. Hän oli kuulemma juuri lähdössä Zuoziin ja pääsisimme hänen kyydillä kylille. Meillä kävi todellinen tuuri, sillä hiki siinä olisi tullut ennen kuin asema olisi löytynyt.

puuterilaakso

Tiesimme, että laaksossa on sunnuntaina massiivinen hiihtotapahtuma Engadin Ski Marathon, ja hieman arvelutti hotellimajoituksen löytyminen. Olimme jättäneet siviilikamppeet keskiviikon hotelliimme ja menimme sieltä kyselemään huonetta. Vastaanoton nainen siinä tutkaili varaustilannetta ja sanoi, että on vain yksi huoneisto vapaana. Saisimme sen tavalliseen huoneen hinnalla, onko OK? Olisi varmaan pitänyt laittaa lotto vetämään!

Vaikka hotellit olivat täynnä, ei kylillä näkynyt mitään liikennettä. Ravintoloita ei niitäkään ollut kovin montaa. Kävimme siinä hotellin lähistöltä löytyneessä pizzeriassa. Pizzat olivat maukkaita ja isoja. Kummaltakin meistä jäi puolet pizzasta mukaan otettavaksi.

Hieno reissu ja uudestaanhan tuonne on päästävä.