sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Khan Tengri here we come


Teksti: Teija
Kuvat: Make

off season aika työrintamalla marraskuussa mahdollistaa etäofficen perustamisen Espanjaan pariksi viikkoa ja uudelleen joulun &  uuden vuoden aikaan. Mitä parhain aika ja paikka päästä tekemään vuorikiipeilytreeniä - kotiovelta kun voi tehdä kolmen tunnin treenin ylämäkeen. Tasamaan tallaajalle tällainen on luxusta. On ollut hyvä treenialoitus tulevan kesän koitoksiin.  


Helppokulkuista polkua Mijaksen mastovuorelle

Lepoaika on mennyt toimistotyön lisäksi itsensa hauskuuttamiseen videoita editoidessa kun on seurannut JP Vuolijoen henkisen puolen murenemista making of hakkuhuuukkailu kuvaklippien muodossa. Onneksi siellä on Jaatinen ja kumppanit välillä kaverina, ettei JP:n illasta toiseen tarvitse yksin roikkua stadikalla ja hallusinoida avokadopastasta. Kovvoo hommoo, veikkaan että JP:llä on työtunteja plakkarissa jo paljon enemmän kuin osataan arvata. Lauantaina 13.12 stadikalla päästään nauttimaan JP:n työn hedelmistä.
 
                                                Hanssin maksettu mainosko ?

 
No mutta itse asiaan eli treenaamiseen! Khan Tengrin vuorikiipeilyretki on heinä-elokuussa. Tätä retkeä varten tehty ohjelma jakaantuu kahteen osaan; eka osan tavoite on olla iskussa talven randotouhuissa. Tämä 11 viikon treeniohjelmani koostuu peruskunto, tempo ja intervalliharjoituksista. Harjoituksia on viisi viikossa, ja nyt mulla on kaksi viikkoa takana tämän ohjelman mukaan.

Harjoitusvastusta nostetaan viikottain ja joka neljäs viikko on palautteluviikko. Tiukin ohjelma on viikolla 9, jolloin harjoituksia on yhteensä 19 tuntia. Jokaisessa viikossa on kaksi pitkää pk-harjoitusta, ja nämä ovat perinteisesti minulle ne luontaisimmat mukavuusalueen setit. Tempo ja intervallitreenien määrä vaihtelee viikottain. Hiihtokauden jälkeen alkaa toinen 16 viikon jakso, joka päättyy Khan Tengri reissulle lähtöön.
 
Kauppareissullakin saa mukavat 21% nousut ;)
 

Matkalla Pico Mijakselle ( 1150m) 

 
Suurimman osan harjoituksista tein Mijas vuoristossa.  Mijaksen korkein kohta Pico Mijas on 1150 metriä, ja kun matkaan lähtee merenrannalta niin nousumetrejä saa mukavasti ja huomattavasti mielekkäämmin kuin kotosalla. Helsingin jätemäellä noustaan sitten ensi viikolla, ja ajattelin ottaa ohjelmaan myös Mia Graeffen vinkistä jätemäkitreenit epämukavaan aikaan eli yöllä.

Reissuun sisältyi muun muassa retki Grazaleman Peñón Grandelle M & M:n kanssa. Kiivettiin kiva seikkailullinen reitti huipulle, ja nautittiin idyllisen kylän antimista yliyön retkellä. Tuota mestaa mielelläni suosittelen teille, jotka haluatte sporttikiipeilyn lisäksi harrastella tradikiipeilyä Andaluciassa. Grazalemassa löytyy helppoa & pitkää tradireittiä ja hyvää treeniä alppitouhuihin.

Tässä lyhyet terveiseni Espanjasta, seuraavassa hieman enemmän treenailuista.

Peñón Grandella

Peñón Grande Grazaleman kylästä katsottuna
 

Nautiskellaan Matin kanssa kauniista " kesäpäivästä" reitillä
 


Kunhan talvi tulee - Khan Tengria varten jumaritreeniä luvassa