Avaruutta ja aurinkoa

Teksti & Kuvat: Hannele Leivo

Keväisiä terveisiä Alpeilta!

Marraskuisen Training-kurssin jälkeen vaellusopaskokelaan talvi vierähti matkustellessa ja hiihtäessä. Tammikuussa kävin ottamassa tuntumaa vuorivaellukseen kiipeämällä Kaakkois-Aasian korkeimmalle vuorelle, Borneon saaren Malesian puoleisessa osassa sijaitsevalle Mt Kinabalulle. Aasian matkan jälkeen palasin takaisin Eurooppaan ja keskityn Itävallassa lumilajeihin. Pohjois-Tirolin kehnohkosta lumitilanteesta huolimatta halusin hiihtää niin paljon kuin mahdollista ja kun samaan aikaan Iso-Britanniassa tuntuivat riehuvan talvimyrskyt, odottelin suosiolla otollisempia kelejä vaelluskauden aloittamiseksi. 

Sopiva sauma avautuikin huhtikuun alussa ja niinpä otin lennon Lontooseen, missä tapasin kurssilta tutun Katyan ja hänen kanssaan ajoimme Walesin hurmaaviin maalaismaisemiin. Tälle reissulle vaelluskohteeksi valikoitui Snowdonian kansallispuisto lähinnä ajankäytön vuoksi. Meillä oli kolme kokonaista ja kaksi puolikasta päivää käytössämme ja Lontoosta Snowdonian sydämeen ajaa reilussa neljässä tunnissa. Skotlantiin olisi pitänyt lentää ja silti vuokrata vielä auto perille pääsemiseksi. 

Snowdoniassa talvi on jo saanut väistyä ja enää pieniä lumenrippeitä näkyi vuorten rinteillä 

Kummallekin meistä oli jo harjoituskurssilta jäänyt mieleen pari Snowdonian klassista reittiä, joten olimme hyvin yksituumaisia kun sovimme, että teemme muun muassa Snowdon Horseshoe -nimisen ympyrälenkin. Ensimmäinen varsinainen vaelluspäivä avautuikin harvinaisen kauniissa auringonpaisteessa. Oikeastaan parempaa keliä ei olisi voinut edes toivoa kun lähdimme Pen-y-Pasin parkkipaikalta liikkeelle kohti hevosenkenkäreitin ensimmäistä huippua, Crib Gochia. Crib Gochin reitille kuuluu ilmava harjanneosuus, joka kuivalla ja tyynellä kesäkelillä sujui helposti, mutta tilanne voisi olla hyvin toisenlainen kovalla tuulella tai talvella jääraudat jalassa.

Harjanteen alussa etelänpuoleinen loivempi seinämä oli mukavaa jopa korkeanpaikankammoiselle

Reitin varrelta avautuivat mitä mainoimmat näkymät alas Snowdon-vuoren juurelle, jossa pienten vuorilampien pinta kimalteli auringossa ja alempana kulkevien vaellusreittien ääriviivat mutkittelivat ylös vuoren rinnettä. Pujottelimme kaikessa rauhassa Crib Gochin terävien kivimuodostumien välissä emmekä matkan aikana kohdanneet kuin kaksi muuta seuruetta. Yhtä eteeriseen tunnelmaan tuskin pääsee keskikesän ruuhka-aikoina. Harjanteen päässä reitti jatkui loivaa rinnettä ylös kävellen ja saavuimme lyhyen kiipeämisen jälkeen Garnedd Ugainille, jossa evästelimme lyhyesti. 

Harjanteen hauskimpia osuuksia olivat kivisten pinnaakkeleiden välissä pujottelu

Seuraavana hevosenkengän keskivaiheilla on kansallispuiston korkein huippu Snowdon, joka oli jopa näin huhtikuun alussa varsin ruuhkainen. Snowdonille pääsee alhaalta laaksoista useaa vaellusreittiä pitkin ja kesällä sinne kulkee jopa pieni junarata, joten vuorella on ymmärrettävästi kuhinaa. Crib Gochin rauhan jälkeen turistimassa tuntui uuvuttavalle ja ylös käveltyämme päätimme suosilla jatkaa suoraan toiselta puolelta alas, kohti hevosenkengän viimeistä huippua Y Liweddiä. Siinä missä viimeinen ylämäki Snowdonin päälle oli selkeää ja hyvin tallattua polkua, oli valitsemamme alamäki mureneva sorarinne. Siksakkasimme rinnettä alas etureidet hapoilla ja alas satulaan laskeuduttuamme olimme jälleen omillamme.

Y Liwedd ja turkoosin vuorilammet hevosenkengän ensimmäiseltä puolikkaalta nähtynä

Reitti ylös Y Liweddille on helppo ja viihdyttävä scrämbläys, aikakin kuluu huomattavasti nopeammin isojen kivien ja pienten kallioiden päälle könytessä kuin pelkästään rinnettä ylöspäin kävellen. Y Liweddiltä maisemat olivat jälleen huikeat ja aurinko takanamme ihastelimme allamme putoavan pohjoisseimän jylhää profiilia ennen laskeutumista alas ja paluuta lähtöpaikallemme. Kaikki reitin kolme huippua ovat noin tuhat metriä korkeita ja reitin alku- ja loppupiste neljässäsadassa metrissä, mutta reitti kuljettaa vaeltajaa ylös alas huipulta toiselle, joten kokonaisnousua päivän aikana kertyi reilut 1100 metriä. Pituutta reitillä on kymmenisen kilometriä. 

Kiipeilyllisemmät pätkät rytmittivät vaellusta kivasti

Hannele opiskelee Mountain Leaderiksi eli vapaasti suomeksi käännettynä vaellusoppaaksi;
http://blogbook.adventurepartners.fi/2013/11/mika-mountain-leader.html