tiistai 19. lokakuuta 2010

Fotoja teknokurssilta

Apiksen teknokurssi järjestettiin 8.-10.10.2010. Teoriaopetus keskusteltiin perjantaina toimistolla, lauantaina kiipeiltiin Ruotsinpyhtään Haukkakalliolla ja sunnuntaina Järvelän Perskalliolla.









Lauantaina Toni näytti aluksi neljän tikkaan tikastekniikkaa.








Allekirjoittanut aloitti kylmän viileästi hookkimuuvilla demoten kahden tikkaan tekniikkaa ja highsteppiä.




Sitten alettiin tekemään itse. Katariina nousee ylemmäs




Toni seuraa herkeämättä Kimmon sisäkulmataktiikoita.


Tyytyväinen kouluttaja.




Samalle seinälle mahtuu monta mönkimään




Antti poikkarissa.




Siroa askeltekniikkaa Joelin toimesta.










Johannes näyttää jumarointitekniikoita ja pendulum-juttuja




Sitten siirryttiin kertaamaan ankkurin rakennusta. Tällä kertaa sellaisen, joka kestää vetoa ylöspäin






Sunnuntaina siirryttiin Perskalliolle. Kallio on aikas makia…







Joel ja sivuttaissiirtymä




Jarmo teki kaiken ripeästi ja aikaa jäi Nokkaeläimen (A2) toistonousuun.








Aluksi sateli, mutta iltapäivällä ilma kirkastui. Seinällä Katariina, Kimmo ja Suski.




Eetu ohjeistaa kuinka Distorsio Anuksessa (A2) edetään.





Sivummalla oli hookkailurata, joka tuli selvittää pelkillä hookeilla. Vuorossa Antti ja lähikuvassa camhook.


Mies ja petäjä.