Kohde-esittelyssä Granite Tors

Arkeen akklimatisoitumisen arveltiin vauhdittuvan kiipeämällä graniittia, olihan kotomaan kalliokiipeilykausi pääsemässä parhaimpaan vauhtiinsa. Siispä Eevan luokse beetalle ja kohteeksi valikoitui Fairbanksin laitamilla sijaitseva Granite Tors.

GT on laaja kokoelma kummallisia, parhaimmillaan n. 30 metrisiä, metsästä nousevia graniittitorneja. Kiipeily alueella on aloitettu joskus -69 tietämillä Alaska Alpine Clubin toimesta, ja kavuttavaa löytyy paikallisasteikolla mitattuna välillä 5.5 - 5.11. Lähimmät tötteröt löytyvät riittävän läheltä päiväkiipeilykohteeksikin (8 km parkkikselta), mutta kauempana sijaitsevien koluamiseen kannattaa varata useampi päivä. Accessia helpottaa alueella hyvinkin hoidettu 15 mailin mittainen ympyräpolku pitkospuineen ja siltoineen, löytyypä polun varrelta kuulemma yöpymiskelpoinen tupakin. Mestoilla on riehunut iso metsäpalo viimeksi vuonna 1994, jostamistäjohtuen metsäluonto on omanlaisensa.

Koska retkikunnalla oli kiire kotiin niin ei nähty kuin pieni osa torneista, ja niistäkin kiivettiin vain parilla eli Near Torsin Rock 1 ja Lizards Eye:lla. Ihmeellisiä olivat.

Ota messiin topo Beaver Sportsista (Fairbanksis, AK, USA), jotain perustavaraa trädiräkkiin ja vettä. karttaa ei tarvita (mutta pitäisi osata käyttää)

ajo-ohje; auto alle, Anchoragesta n. 7h pohjoiseen Fairbanksiin, kun olet ajanut väkisin vahingossa ainoan kaupungin ohi käänny ympäri ja hae topo, aja Chena Hot Springs roadia milemark 39. kohdalle, parkkiin (muista maksaa) , kulje joenvartta rämeessä n. tunti, käännä kartta ylösalaisin ja palaa takaisin, ylös tunti-pari oikeampaa polkua ja olet ekoilla tötsillä

ja photot

Kuka keksi rakkauden?

Talkeetna 11.6. klo 17.24

jatkoa edelliseen...

osa 3.

Ankeaa heräämistä edelleen. Uni maistuisi ja matka alas ei voisi vähemmän kiinnostaa. Pussin lämpö ja helppo elämä meinaa viedä laskeutumisesta voiton. Aamu toimet venyivät iltapäivän toimiksi. Liikkeelle päästiin kolmen aikoihin. Aamun kylmyys vaihtui päivän lämmöksi ja passiivisuus vaihtui liikkeeksi. Täysi CMC vielä Johanneksen reppuun ja matka alas alkaa... rahtia se on sekin.

Parin köysistön jäljet harjanteella helpottavat laskeutumista ja äkkiä olemmekin jo
14.000 jalan leirissä. Seuraavana päivänä lumivyöryn vienyt fiksattu köysilinja on nyt laskeutumispuolelta tyhjä, pääsemme leiriin ilman viivytyksiä.

Sankassa räntäsateessa kaivamme kätkömme esiin ja teemme mahdottomasta mahdotonta. Saamme ahdettua kaiken alas rahdattavan reppuihin ja pääsemme jatkamaan yhdellä kannolla. Johannes osoittaa kauppamiehen lahjansa ja saa kuin saakin myydyksi ylimääräisen muonavarastomme ylös päin pyrkiville retkikunnille... "kaikki meni ostohintaan" ja jätkä sopisi hymynsä puolesta Amerikan mainokseen. Retkikunnilla tuntuu olevan sama taktiikka... ylös päin mennessä hamstrataan alas kulkijoiden tarjoamaa ilmaista muonaa ja polttoainetta. Bilateraalinen kauppa kukoistaa vain väärin päin. Alas menijöiden reput kevenevät ja ylös taivaltavien taakka kasvaa.

Rangejen teltassa pikku Lumi Mönkijö saa vuoriston parasta palvelua paleltuneille sormilleen. Amerikkalainen palveluyhteiskunta toimii ja huumori kukoistaa. Ammattimaisen toiminnan ohessa pikku piruilu ja vitsailu toimii Buranaa parempana kivun lievittäjänä... sopivasti nöyryytetty Mönkijä palaa polulle tovereineen ja matka jatkuu...

osa 4.

17 tunnin down hill-marssi painaa reisissä kun saavumme keskiviikkoaamuna kahdeksalta perusleiriin. 11000 jalan leiristä poimimme mukaan pulkat ja Ski Hililta kasan sinne kaivettua muonaa ja kiipeily varusteita. Unelmat toisesta noususta... hienosta linjasta, jäävät näihin maisemiin! Nyt painumme alas aamuyön kylmyydessä. Keitämme ensin tupla nuudelit ja syömme ne kaksin käsin... jemmaan hamstratut
taffeli, suklaat ja muut herkut maistuvat myös. Kohta lennetään, joku totesi.

Perusleirissä totuus paljastuu. Ei ole lennetty kolmeen päivään, ei lennetä tänään... tuskin huomenna, ehkä... joskun kun sää alhaalla Talkeetnassa paranee.

Parkkeeraus suoraan jonon kärkeen ja kamat levälleen. Aamuauringossa otimme tilanteen haltuun... asetuimme nöyrästi odottamaan. Pikku hiljaa paikalle valui kahden viikon ajalta tuttuja ja tuntemattattomia. Väsyneet miehet kertoilivat väsyneitä juttuja ja piruilutkit kylvivät siementä. Päivä sujui auringossa torkkuen, ei paljon maailman murheet kiinnostaneet. Nautimme lääkelaukun kaikkeen soveltuvaan
käytöön kirjoitettua... inostuimme odottamisesta. Illan tullen vetäydyimme teltan pystytykseen ja pakkasen puraistessa heiluimme pusseihin.

Aamulla kello kahdeksan heräsimme karuun herätykseen. Kovan kiroilun saattelemana meidät patistettiin tamppaamaan lumikengillä kiitorataan lentokoneille joita ei kuitenkaan tänäänsaapuisi. Noh, päivä sai reippaan alun... oli heti herättyä kiire, ei sitten mihinkään. Johannes ei noussut, unohtui nukkumaan.

Päivä sujui säätietoja odotellen ja nukkuen. Pikku Lumi Mönkijän sormesta puktoitiin kuusi millilitraa... mitä lie pakkasnestettä. Päästeltiin pahaa pois. Tuska helpotti ja Rangen toteamus... "kyllä tämä sormi tästä paranee; jalkaasi ei täydy amputoida," antoi uskoa tulevaisuuteen.

Iltapäivällä saimme kutsun neljän veikeän korealaisen kiiturin
teltalle. Pikku leili povarissa painuimme korealaiselle illalliselle arvaamatta mitä oli tulossa. Telttaan oli katettu porsaan kyljykset, pekonit, tonnikalat, valkosipulit ja tuliset kasvis... hässäkät. Ojensimme tuliaiset ja kulinaristinen / tulinen korealainen vuoristoilotulitus sai arvoisensa alun. Illan mittaan söimme itsemme turvoksiin ja lantrasimme tuliaiset yhdeksään litraan urheilujuomaa.
Yhdistelmää kutsutaan täkäläisittäin Fatoraidiksi... pienille korealaisille kuitenkin täyttä totta!!!

Jalat puuduksiin istuimme teltan täydeltä ensin seitsämän hengen ringissä ja lopulta yhdeksän. Telttajoogaan liittyivät vielä Björn ja Colin... "moi mukulat" meitä aina tervehtien light & fast mestarit. Kuka lie heille suomea opettanut.

Osa 5.
Perjantaiaamu saapui kirkkaana. Wake up fuckers -huuto kaikui kentän kupeessa kahdeksalta. Tänään lennetään. Kummallista... ei jälleen herääminen kiinnostanut. Pikku hiljaa heräilimme ja tuumimme lähtöä... teltan raosta tsekkailimme hyvillä
mielin miten edellisenä iltana rakentamamme lumiukko sai arvoisensa huomion. Paikallinen, meille monesta piruillut opas... oli saanut ilmeisen näköisensä lumitoteemin. Moni sen tunnisti ja pikku kuitti sai vaivansa arvoisen
palkinnon, pirullisesti... viimeisessä kaarteessa.


Osa 6.
Nyt, sivilisaation lämpimän autuuden armottomuudessa kaikki tuntuu voitetutta. Huiput ja toteutumattomat unelmat samoissa paleltuneissa näpeissä. Täältä tullaan taas ja otamme revanssin. Tekstin epäjohdonmukaisuus ja virheiskut
vihjaavat rentoutumisen vaaroista. Tämä täältä ja tältä reissulta... uutta on jo piipussa. Uudessa aamussa jotain vanhaa ja paljon uutta.

Sarah Palin Tribute Expedition kiittää vuorta... Kaijaa & elämää.

"Kuka keksi rakkauden... tyydyn vastaukseen, joku keksi rakkauden"
KaijaK (c)

Denali BC 10.6. klo 12.30 Osa 1.

Denali BC 10.6. klo 12.30 Osa 1.

Lunta sataa ja lentokoneet eivät lennä. Odottelemme kyytia toista päivää
kuten moni muukin jumiin jäänyt.

1. luku
Pitkän katkoksen jälkeen tietoyhteisuntaan olemme jälleen yhteyden
päässä. Radioyhteyden lisäksi teksti ja kuvat kulkevat jälleen.

Suunnitelman mukaisesti nousimme 1.6. High campiin ja veimme sinne
ruokaa ja polttoainetta. Palasimme nukkumaan ja lepäämään takaisin
14000 jalan leiriin. Lepäsimme vielä yhden päivän ja torstaina kapusimme
takaisin ylös high campiin. Tarkoituksena oli jatkaa huipulle
lauantaina. Huonon kelin ja kovan lymipyryn takia jouduimme kuitenkin
viettämään jälleen kaksi pitkästyttävää kelipäivää. Makailimme teltassa
ja tapoimme aikaa toisillemme hölmöillen.
illalla keräsimme monikansallisen joukkueen seuraavan aamun
huippuyritykseen.
Reitti oli lumesta tukossa ja polun avaamiseen
paksuun hankeen tarvittaisiin paljon polkijoita.

Sunnuntaina 6.6. heräsimmme kello neljä aamulla... Muutos
Simulaattori, Tuisku Paskaaja sekä pieni Lumi Mönkiä (nimet syntyneet
edellisen kyllästyttävän välipäivän aikana). Navakka tuuli ja pureva
pakkanen ajoi innokkaat nousijat takaisin piiloihinsa pariksi tunniksi
odottelemaan auringon saapumista. Joukkue oli kasassa ja valmiina
lähtöön klo 7.30. Alun perin 10 hengen ryhmästä oli jäljellä
me, kaksi ukraanilaista sekä kaksi iloista korealaista. Lämpimiin
telttoihin jäivät Kanadan vahvistus sekä amerikan poijat.

Kylmyyden ja tuulen sulkemassa vuoristomaisemassa aloimme polkemaan
reittiä ylös harjanteelle. Kahden tunnin kapuamisen jälkeen me
sähläsimme
muutamien varusteidemme kanssa ja jäimme myöntelemään Napakettumerkkejä
epäonnisille joukkueen jäsenille. Tässä yhteydessä jäimme hieman jälkeen
muista ja loppu
matkan nousimmekin keskenään. Korealaiset ja Ukranian urhot tavoittivat
huipun reilun tunnin meitä edellä.

Nousu sujui hangessa melko raskaasti. Edellä kulkojoiden jäljet
täyttyivät tuiskussa
saman tien. Kuuden tunnin tarpomisen jälkeen pääsimme Jalkapallokentäksi
nimetylle
laakealle tasanteelle. Söimme taskuista välipalat ja termoksista juomat,
jatkoimme nousua.
Nyt Korealaisten avaamasta polusta oli iso hyöty. Hienon
huippuharjanteen tavoitimme
puolessatoistatunnissa. Harjannetta vielä puoli tuntia ja olimme
tuulisella huipulla.

Kaikki hyvin. Noususta väsynyt kolmikko otti pakolliset kuvat ja
katsasti pilvien lomasta
pilkottavat maisemat. Amerikan pojat saapuivat myös huipulle suksia
kantaen reippaina iloiten
huipun saavuttamisesta. Huipulta oli kuitenkin kiire
pois. Kylmyys, nälkä ja hapettomuus ajoi lähtemään. Harjanteen jälkeen
suksimiehet laskea luikauttivat
alas Jalkapallokentälle, me tarvoimme hangessa ja hetkessä olimme
kadottaneet heidät näkyvistä.

Paluumatka kesti lähes neljä tuntia. Takaisin leirissä olimme 14 tunnin
kahlaamisen jälkeen... huipule kymen jatakaisin neljä.
Väsyneet heput mönkivät telttaan, kahden nukahtaessa heti... yksi
sulatteli vielä vedet ja
keitteli nuudeliateriat. Oikein väsyneenä nuudelisopan voi syödä unessa,
tämä tuli
todistettua. Huippu saavutettiin ja ensimmäinen tavoite samalla.
Syvä kuorsaus
täytti teltan tarina jatkuisi huomenna.

2. luku
Huippupäivän jälkeinen aamu alkoi väsynein silmin. Lepo oli tehnyt hyvää
mutta heräily ei kiinnostanut.
Pikku Lumi Mönkijän sormet olivat saaneet laskeutymisen aikana kylmää
enemmän kuin tarpeeksi.
Aamu sujui rakkuloiden kasvua seuraillen ja kuvaillen. Päätös
paluumarssin siirtämisesta
seuraavaan päivään sujui helposti. Nyt telttaan syntyi filosofinen
Sympousim kaiken maailman
asioiden äärelle. 10 tunnin innostuneen keskustelun aikana löysimme
pyyteettömyyden, rakkauden ja
alkoholismin rajoja. Asioita aprikoitiin kaikista suunniista vähä
happisen ajatuksen voimalla.

Pienen Lumi MÖnkijän paleltumat sormissa osoittauivat ennakoitua
pahemmiksi, rakot paisuivat ja
värikirjo lisääntyi. Joukkueen jatkosuunnitelmiin alkoi kehkeytymään
muutos. Vaihtoehtoiset harjannereitit
huipulle saisivat nyt jäädä väliin. Paleltunein sormin ei olisi asiaa
tähän yritykseen. Päätös syntyi
totuuden edessä helposti... jopa ilman kyyneleitä. Kotimatka alkaisi
huomenna, tankkauksen ja unien jälkeen.

Tiistai aamuna 8.6. aloitimme paluumarssin alas. Edessä oli
laskeutumista kolme tuhatta metriä ja
kahden matkan varrelle rakennetun kätkön purku. Lisäksi sormien
ensiapuhoito ylemmässä perusleisissä kuuluisi
marssin ohjelmaa.

Virta loppuu, jatkoa kyllä seuraa...

"Ja radiossa tiedettiin että yöstä tulee kylmä ja sitten näkemiin." KaijaK
(C)

SMS from 881622435xxx@msg.iridium.com

koko orkesteri kävi tänään huipulla ja huilailee nyt turvallisesti yläleirissä. tarkempi selonteko tuonnenpana

SMS from 881622435xxx@msg.iridium.com

Aamulla kohti huippua. Mutta kuten Kaija Koo sanoo: Ei hyppyä tuntemattomaan voi tehdä askel kerrallaan.

SMS from 881622435xxx@msg.iridium.com

luvattu paranevaa keliä, lähdetään aamuvarhain kohti huippua jos tuuli suinkin vähän hellittää... pelastuttiin nälkäkuolemaltakin; many thanks for food team Touble Four! Palataan päivityksiin reilu 24h kuluttua

SMS from 881622435xxx@msg.iridium.com

maataan yläleirissä, lunta tulee joka tuutista ja reilusti. teltasta ei poistuta kuin hätäpissalle ja kaivamaan teltta esille hangesta. kerjätään ruokaa ja odotellaan parempia säitä. su-ma on lupailtu tuulen himmaavan 15m/s, ehkä yrkataan... vessapaperi melkein loppu. johannes ei laula enää, nukkuu vain.

SMS from 881622435xxx@msg.iridium.com

eipä tullut huippusäätä, tuli pieni lumimyrä. nyt ollaan yläleirissä 5300m kunnes sää paranee tai safka/löpö loppuu, mikä tapahtuu 4 päivän päästä... virtaa ei oikein saada niin blogaukset harvasanaisia. teltassa kaik ok

SMS from 881622435xxx@msg.iridium.com

sää saattaa antaa parin päivän mahdollisuuden, lähdemme siis muutaman tunnin päästä yläleiriin ja sieltä huippuyritykseen.

silmiin yoen sinisiin...

Denali 14000ft camp 2.6. klo 14.00

Vietetään välipäivää ja levytetään leirissä. Pirullista, naama meinaa kärventyä
teltassakin.
Eilen käytiin high campissä noin tonni ylempänä. Vietiin sinne ruokaa ja
polttoainetta huiputusta varten.
Nyt jäi pinjansiemenet ja pestot alas. Tingittiin hieman
kulinarismista. Voita tosin ladattiin reput pullolleen, ei nyt ihan
kuivamuonalla sentään.
West Buttres on hieno harjanne, ainakin meidät yllätti komeudellaan. Reitti
puikkelehtii mielenkiintoisesti lumisella harjanteella kalliolohkareiden
välissä.Ilmaa ja näköalaa riittää. Mukavaa vaihtelua lumipolulla tallaamiseen.
Monen moista kulkijaa tuli vastaan ylhäällä. Läähätys ja askellus oli ajoittain
hurjaa katseltavaa ja kuultavaa.
Hengitystekniikat kuulostivat usein joogasta tutulta uutsai-hegitykselta...
Muutamat kannustuslaulut Rauli Baddingin arsenaalista laulaa lurautimme
harjanteen näteille kulkijoille. Energiaa ja hyvää mieltä tuntui saavan sekä
yleisö
että kuoro.
Huomenna lähdetään takaisin ylimpään leiriin. Huipulle edetään perjantaina
mikäli vain sää sallii. Nyt lupailevat ylös kovempia tuulia juuri
perjantaille...
joten aika näyttää. Josen keittämä kuuma papusoppa tarjoiltiin höyryävänä tuohon
viereen, sen kimppuun seuraavaksi. Ei ole huonosti asiat täällä...
ollaanhan sentään amerikassa!

t. Sarah Palin Tribute Expedition

"Katsoin hiljaisuutta silmiin yön sinisiin." KaijaK (c)

Muuttuvat suunnitelmat muutoksessa

Denali 14000ft camp 31.5. klo 20.30.

Vietetään lähes vahingossa kehkeytynyttä välipäivää leirissä. Aamun
sakea lymypyry ja vaihtelevat sääennusteet
ovat pitäneet meidät leirissa tulevaa pohtien ja voimia keräten. Päivä
on mennyt
teltan edustalla seisoskellen, vettä sulatellen ja rupatellen
ensinousuhemmojen kanssa.
Ultima Thulen vapaanousut ja Forakkerin ensi nousut ovat heidän touhua.
Eilen pyrimme Upper west trippiä ylös. Tarkoituksena oli kaivaa
lumiluola 17000 jalkaan odottamaan huiputusyritystä. Sankan lymisateen
ja olemattoman näkyvyyden takia joiduimme
kääntymään takaisin noin 400 metriä noustuamme. Lunta tulikin sitten
koko ilta ja osan yötä, jatkuen taas aamulla.
Jos vain joku tänne päin punkee niin sukset kannattaa ottaa mukaan...
puuteria riittää.
Lumentulosta ja osin ennustetuista vankoista tuulista johtuen päätimme
äsken vaihtaa nousureittimme peruspolulle
West buttresille. Näin pyrimme varmistamaan huiputuksen mahdollisimman
nopeaan tahtiin. Nopea aikataulu antaa
meille paremmat mahdollisuudet toteuttaa jatkosuunnitelmia.
Tällä hetkellä aurinko taas paistaa ja tuuli on lähes olematon. Uuden
suunnitelmamme mukaisesti lähdemme
aamulla aikaisin viemään tavaraa west buttres leirin high campiin.
Laskeudumme saman tien takaisin ja
lepäämme vielä keskiviikon. Torstaina lähdemme takaisin ylös.
Ensimmäinen huiputuspäivä olisi näin ollen
perjantai... jä tämähän on vain tämän hetkinen suunnitelma!
Tämä täältä tällä kertaa...

"Jos sua ei olisi ollut, mä olisin keksinyt sut" KaijaK (c)