Talvibulkkaaja Suomen Chamonixissa - osa 3

Johanneksen seikkailuja Pohjoiskalotissa
Osa 3 – lomaviikko

Täällä on ollut ihan älyttömän makiaa!

Vietin lomaviikon viime kuussa ja palautuminen kesti pikään… Illalla töistä tullessani sammuin sänkyyn kaikki vaatteet päällä –tyyliin varmaan viikon ajan. Kyllä töissä on kepeää lomailuun verraten!

Korouoman jääkiipeilytapahtumassamme olin paikalla perjantai-illasta maanantai-iltapäivään siten, että kokonaisia kiipeilypäiviä kertyi kolme. Ekana päivänä tikkasimme Pekan kanssa ruskeaa virtaa ristiin rastiin ja illan saunominen ja hirvikäristys Auttissa kruunasi mukavasti päivän. Oli aistittavissa jopa sellaista väsyneen raukean lupsakkaan iloista tunnelmaa, jota useimmiten olen kohdannut vuoristomajoilla. Päivän sankariteot jaetaan ja pohditaan huomista päivää viinilasin äärellä, mutta nukkumaan tainnutaan kuin yhteisestä hiljaisesta sopimuksesta jo varhain.
Toisena päivänä meillä oli Jukkiksen kanssa ajatuksena kiivetä Revontuli, Jaska Jokunen, Mammutti ja Ruskeavirta, mutta huomasimme jo Mammutin jälkeen olevamme valmiita saunaoluille. Möngersimme siis molemmat liidaten ja kakkostellen kolme putousta ja varovaisesti ehdottaessani Auttiin suuntaamista Mammutilla Jukkis tituleerasi ehdotukseni päivän parhaaksi! Toisaalta olin siihen mennessä lähinnä laulanut virsiä, joten lienee ollut monella tapaa helppo tarttua mihin tahansa oljenkorteen rotkolaaksosta pois päästäkseen. Illalla nautimme erinomaisesta lohikeitosta ja jäätelö-sorbetti-jälkiruo’asta.

Maanantaina lähdimme Ruskealle. Aamulla ennen meitä paikalla oli tietty Piippukodan mimmitiimi. Ulla liidasi lähinnä vesiputoukselta vaikuttavaa jääpainaumaa putouksen oikeassa laidassa (joka oli siis Ullan mielestä upea pilari) ja Riina liidasi enemmän vasemmalta. Olivat keksineet koko yön toisilleen nokkelia lempinimiä ja haisseet hielle. Voitte myös tiedustella asianosaisilta mistä muodostuu Mount Herkku… No joka tapauksessa päivä oli mitä mainioin ja ensimmäisen nousun kiipesin Annen kanssa kahtena kp:na ja laskeuduttuani Sini juksasi väsyneen vielä toiselle kierrokselle.

Iltasella heitimme Maken kanssa porukkaa lentoasemalle ja kuulimme Auttista Rovaniemelle -pituisen (80 km) mitä mukaansa tempaavimman Susikoira Roi –vitsin. Vitsissä oli mukana ainakin starttirahasotkuja, Teneriffa, Kuopion raitiovaunuliikenne sekä A-P Nikkola. Itse roiläppä ei sitten mieleen jäänytkään tarinan varastaessa koko shown. Rollosta käänsimme hanat kaakkoon suunnaten Pyhälle tekemään käännöksiä. Tiistai-päivä Pyhällä olikin tosi nasta vaikka kelit eivät suosineetkaan kovan tuulen muodossa. Poppoolla Mike, JP, meitsi ja Make kalusimme metsistä laskemattomia. Keskiviikkona heitin Maken kentälle pitäen välipäivän, jolloin Peyman opetti muutaman muuvin lisää joogaa.

Olin jutellut aiemmin Jussin kanssa, että voisimme suunnata torstaina Stora Sjöfalletille Gällivaaran taa kiipeämään kevätjäitä. Mies (sadisti?) ehdottikin sitten tapaamista kello viideltä aamulla Aavasaksalla, mikä tarkoitti pirteää kolmen starttia Rovaniemeltä. Ulla ponkaisi eväskoreineen messiin ja lähdimme alppimaisesti vyörymään pitkin pimeitä metsäteitä kohti Ruotsia. Olimme kuulleet jo useampiakin painostavia uutisia putousten vaaleudesta niiden feissaten aikalailla etelän puolelle. Lopulta kiipesimme ekana päivänä Grevenin, joka oli kuin olikin vielä varsin hyvässä kunnossa. Sääkin oli sellainen kuin jääkiipeillessä pitää eli aurinkoinen t-paitakeli ja pehmosta helppoa jäätä. Jussi posotti lähikset suksin ja monoin ja kiikut monoin minun ja Ullan harrastaessa lumikenkäilyä. Jussin kanssa oli myös siinä mielessä nastaa kiivetä, että reenailtiin samalla kaikenlaisia alppiopastemppuja.

Toisena päivänä kavuttiin jonkin matkaa ilmeisesti Nästan Alpin –reittiä, joka alkoi kieltämäti olla jo aika sohjokasta menoa. Parin kolmen kp:n jälkeen oltiinkin sitten valmiita moikkailemaan Iso-Lassesta käsin vastaan tulevia karavaanareita jännityksen sekaisin tuntein. Saatiin lopulta purkkiin ihan mieletön morotuspätkä, jossa kamera kuvaa ensin Jussin tervehdykseen nousevaa kättä ja tämän jälkeen vastaan tulevaa matkailuautoa ja taas laskevaa kättä ja ohittavaa autoa. Kaikki tämä yhdellä kamera-ajolla! Ainut miinus pläjäyksessä oli että vastamoikkaus jäi puuttumaan. Toinen meille kaikille tärkeä oivallus – näin uskon – oli aklimatisaation kertakaikkinen hylkääminen ja siirtyminen ilmaantumisen aikakauteen.

Oltiin takaisin Rovaniemellä kello yhdeksän aikaan perjantai-iltana ja heitettyämme Ullan kotiin suuntasimme Juhon ja Peymanin kanssa kohti pohjoista. Matkan kohokohta oli minulla aivan uskomattoman upeat revontulet ja pojilla taas tieltä löytynyt kuollut repolainen, jota Tamokissa sitten työstettiin kohti karvalakkia. Nukuimme pari tuntia Lyngenissä ja jatkoimme Aadnen takapihalta nousevalle Mustikkamäelle. Payman harrasti lumikenkäilyn jälkeen puuteriuintia alamäkeen ja täytyy myöntää, että metsäisten lumikourujen suojassa meni meikäläinenkin mukkelis makkelis. Mutta eihän ylpeä kannata olla siitä, ettei koskaan ole kaatunut vaan siitä, että on aina noussut ylös.
Seuraavana päivänä suksimme Sjufjelletille. Pehmeää lunta, täydeltä terältä paistava aurinko ja velipoika sekä Peyman. Oli yksi elämäni hienoimmista päivistäni vuorilla.

Pekka tuulettaa ekaa Ruskealle tulemistaan

Päästä mut puikkoihin pliide

Jukkis maisemassa

Ulla kahlaa

Make menossa

Jukkis imitoi upsidedown-keinuhaarukkaa

Jukkis Jaskalla päivänä kaksi

Tämän verran on täytynyt tänään lauluja kestää

Mister Mustakäsi

Mimmit menossa

Anne kakkostaa

Markku-setä keskellä hyppykäännöstä

JP näyttää tellutyyliä

Pikku vinkka keskeytti hissit ja meidät kiskottiin kelkoilla laelle

Sain kuin sainkin kuvan liukasliikkeisestä Mikestä

Joogamuuvit

Kreven - Keivi

Meitsikin pääsi liidata lipsauttamaan

Monomeno

Jussi bousaa

Jussi laittoi oikein oivat eva¦êkset

Mun ja Ullan odotellessa kaljan kaa

Seuraavana aamuna

Melkein alppitunnelmissa

Ilsurin opettama varmistustyyli

Ulla poikkarissa

Nohevana

Verrattain vetistä puuhaa

Kaunotar=Kulkuri

Jussin juomat

Ja muut eväät

Valmiina morotukseen

Juho-veli Tamokissa

Paikalliset alkuasukkaat kokoontuivat katsomaan saalista

Nylkypuuha

Jos sää otat lihan niin mää voin ottaa turkin

Mentiin illalla vielä Sjufjelletille

Juho vuolee bleuta

Ja ottaa torkut

Peyman puuhaa meille ateriaa

Ja Juho luo itselleen gourmet-ma¦êto¦êt

Ihan kiva keli ja maisemat

 Juhon Budha-olemus

Takapihan putouksia

Lumessa peuhaaminen on nastaa! (tunnelmia ensimmäisen pää-jalat-pää-jalat kääännökseni jälkeen)

Hiihtokoulun kevälukukausi

Teksti: Make
Kuvat: Mikko, Harri

Piru suli, pohjoisen jäästä tuli juustoa ja etelän kalliolle pölähti takatalvi - AP:n posse rupeaa kaivelemaan esiin suksiaan ja suunnistamaan keväisille hiihtoretkile kuka minnekkin.

Itse suunnistin ensiksi kohden etelää.

Episoodi I - Andermatt Backside

Eli ensietapiksi valikoitui kohtuullisen säätämisen jälkeen Andermatt, tuo aidosti aito alppikylä keskisessä Sveitsissä. Ei yöelämää, zabaut 1300 asukasta, yksi hissi kylään ja lumipeite melkein puolet vuodesta. Lunta pudottaakin kaudessa reilut 13 metriä. Andermatt ei siis ole varsinainen hiihtokeskus, ja siitä kylän hienous löytyykin - erikoisen aito meininki ja runsaasti hyvää hiihtoa.

Sveitsi on pieni maa ja sinne pääsee helposti. Mestoille kerkiää justjust duunipäivän jälkeen; esim. iltakoneella Zürichiin josta junalla parilla vaihdolla Andermattiin. Perillä ennen puoltayötä. Itse kylä on tosiaan sen verran piskuinen ettei mistään vuokra-autoista tai muistakaan paikallistransportaatiosta tarvitse välittää, kaikki on kävelymatkan päässä.

Andermatt tarjoaa hienoa hiihtoa, erityisesti lanattujen rinteiden ulkopuolella. Rinteenvierusoffareille on jätetty niiden arvon ansaitsema tila, ja kun possea on suhteellisen vähän niin dumpin jälkeen laskettavaa riittää pitkään. Paikan helmet ovat kuitenkin Gemsstockin huipulle (2963m) vievän hissin yläasemalta lähtevät klassiset backside offariseikkailut.

Giraffe
Puolitoista kilometriä verttiä, kovasti kauniissa Gemsstockin takamaastossa. Lähtö hissin yläasemalta (alhaalta katsoen) vasemmalle, harjanteen taakse (harjanne jää siis laskijan vasemmalle), aavistuksen ilmavaa viistolaskua seinämää pitkin parisataa metriä (ei saa kaatua) ja siitä sitten lukuisia bowleja pitkin alas. Laskun viimeisin vaihe on lystikäs, paikoin jyrkähkö 500m korkea kuluaari. Mesta on lumisateen jäljiltä aika pomminvarma vyörypaikka, kannattaa suhtautua asiaankuuluvalla vakavuudella. Kuluaari laskee joelle, jonka vartta kihnutellaan loivasti laskien takaisin kylään. Reissuun kuluu kaikkineen noin puolipäivää, lopun luisuttelu kun vie alun toista tuntia.

Jos alun seinämän ilmavuus ei kiehdo ensikertaa lumilautaa kokeilevaa laskukaveria niin reitille on ilmeisesti toinenkin reitti, harjanteen toista puolta ensin alemmas ja sitten pikku haikki ylös. Ei löydetty.

Giraffen startti

Kuluaaria alas, kukin tyylillään...

Vermigelhütte
Aavistuksen syvemmälle takamaastoon vievä Vermigelhüten kautta kulkeva reitti lähtee hissiasemalta suoraan Gemsstockin toiselle puolelle. Lippusiiman alta uraa pitkin ensin vähän matkaa alaviistoon oikealle, ja sitten käännös vasemmalle bowliin. Lääniä on siinämäärin riittävästi että omia jälkiä pääsee tällä reitillä piirtelemään vaikka edellisestä lumisateesta olisi jo tovi kulunut. Reitillä ei ole Giraffen kaltaisia alku- eikä loppuhassutteluja, eikä muitakaan teknisiä vaikeuksia tahi vaaroja. Reitiltä ei myöskään oikeastaan voi eksyä, ja reissu päätyy lopuksi samaisen joen varteen mutta tunnin verran syvemmälle takamaastoihin.

Joen vartta kotiin kihnutellessa kannatta huomioida että auringonpuoleinen rinne saa iltapäivällä sen verran lämpöä että muta- & lumivyöryt näyttivät olevan yleisiä.

Iltapäivisin vyörähtelee

Lääniä riittää omiin jälkiin

Guspis
Klassikko. Edellisen startti, mutta jatketaan uraa oikealle alaviistoon kulman taakse alas pienen seinämän juurelle. Tästä pikku haikki polkua pitkin ylös satulaan josta laskureitti alkaa. Satula näkyy hissiasemalle. Jos ei ihan hiljan ole dumpannut niin pärjää ilman skinejä ja lumikenkiä, muutenkin nousu on lyhyt, alle 100m. Hauska ja helppo lasku viereiseen Hospentalenin kylään, josta pääsee esim. dösällä takaisin Andermattiin. Laskun loppu kylille käy muutaman kilometrin verran tietä myöten alamäkeen, ei edellytä lykintää mutta huonoissa oloissa voi lautamiehille olla semi-ikävä kokemus.

Team RGB poistumassa Guspiksen hornankattilasta

Hospentalin dösäpysäkillä on hyvät virvokkeet

Felsental
Felsentaliin osuu kun tähtää kartalla hissin yläasemalta alas Hospentalin ja Andermattin puoliväliin. Laskulle useita reittivaihtoehtoja, jos haluaa päätyä takaisin hissin ala-asemalle niin laskun loppupuolella olevan rotkon tapaisen oikealle puolelle kannattaa pyrkiä riittävän ylhäällä. Huomaa vyöryvaara oikealla puolella olevalta jyrkältä rinteeltä.

Iltapäivisin ei kannata jäädä seisoskelemaan siihen
laskun loppupuolelta löytyvän rinteen juurelle

Fiilistelyviteo Andermattista