Adventure Partners Blogi - tarinoita kaltevilta pinnoilta: Talvibulkkaaja Suomen Chamonixissa

Johanneksen seikkailuja Pohjoiskalotissa
Osa 3 – lomaviikko

Täällä on ollut ihan älyttömän makiaa!

Vietin lomaviikon viime kuussa ja palautuminen kesti pikään… Illalla töistä tullessani sammuin sänkyyn kaikki vaatteet päällä –tyyliin varmaan viikon ajan. Kyllä töissä on kepeää lomailuun verraten!

Korouoman jääkiipeilytapahtumassamme olin paikalla perjantai-illasta maanantai-iltapäivään siten, että kokonaisia kiipeilypäiviä kertyi kolme. Ekana päivänä tikkasimme Pekan kanssa ruskeaa virtaa ristiin rastiin ja illan saunominen ja hirvikäristys Auttissa kruunasi mukavasti päivän. Oli aistittavissa jopa sellaista väsyneen raukean lupsakkaan iloista tunnelmaa, jota useimmiten olen kohdannut vuoristomajoilla. Päivän sankariteot jaetaan ja pohditaan huomista päivää viinilasin äärellä, mutta nukkumaan tainnutaan kuin yhteisestä hiljaisesta sopimuksesta jo varhain.
Toisena päivänä meillä oli Jukkiksen kanssa ajatuksena kiivetä Revontuli, Jaska Jokunen, Mammutti ja Ruskeavirta, mutta huomasimme jo Mammutin jälkeen olevamme valmiita saunaoluille. Möngersimme siis molemmat liidaten ja kakkostellen kolme putousta ja varovaisesti ehdottaessani Auttiin suuntaamista Mammutilla Jukkis tituleerasi ehdotukseni päivän parhaaksi! Toisaalta olin siihen mennessä lähinnä laulanut virsiä, joten lienee ollut monella tapaa helppo tarttua mihin tahansa oljenkorteen rotkolaaksosta pois päästäkseen. Illalla nautimme erinomaisesta lohikeitosta ja jäätelö-sorbetti-jälkiruo’asta.

Maanantaina lähdimme Ruskealle. Aamulla ennen meitä paikalla oli tietty Piippukodan mimmitiimi. Ulla liidasi lähinnä vesiputoukselta vaikuttavaa jääpainaumaa putouksen oikeassa laidassa (joka oli siis Ullan mielestä upea pilari) ja Riina liidasi enemmän vasemmalta. Olivat keksineet koko yön toisilleen nokkelia lempinimiä ja haisseet hielle. Voitte myös tiedustella asianosaisilta mistä muodostuu Mount Herkku… No joka tapauksessa päivä oli mitä mainioin ja ensimmäisen nousun kiipesin Annen kanssa kahtena kp:na ja laskeuduttuani Sini juksasi väsyneen vielä toiselle kierrokselle.

Iltasella heitimme Maken kanssa porukkaa lentoasemalle ja kuulimme Auttista Rovaniemelle -pituisen (80 km) mitä mukaansa tempaavimman Susikoira Roi –vitsin. Vitsissä oli mukana ainakin starttirahasotkuja, Teneriffa, Kuopion raitiovaunuliikenne sekä A-P Nikkola. Itse roiläppä ei sitten mieleen jäänytkään tarinan varastaessa koko shown. Rollosta käänsimme hanat kaakkoon suunnaten Pyhälle tekemään käännöksiä. Tiistai-päivä Pyhällä olikin tosi nasta vaikka kelit eivät suosineetkaan kovan tuulen muodossa. Poppoolla Mike, JP, meitsi ja Make kalusimme metsistä laskemattomia. Keskiviikkona heitin Maken kentälle pitäen välipäivän, jolloin Peyman opetti muutaman muuvin lisää joogaa.

Olin jutellut aiemmin Jussin kanssa, että voisimme suunnata torstaina Stora Sjöfalletille Gällivaaran taa kiipeämään kevätjäitä. Mies (sadisti?) ehdottikin sitten tapaamista kello viideltä aamulla Aavasaksalla, mikä tarkoitti pirteää kolmen starttia Rovaniemeltä. Ulla ponkaisi eväskoreineen messiin ja lähdimme alppimaisesti vyörymään pitkin pimeitä metsäteitä kohti Ruotsia. Olimme kuulleet jo useampiakin painostavia uutisia putousten vaaleudesta niiden feissaten aikalailla etelän puolelle. Lopulta kiipesimme ekana päivänä Grevenin, joka oli kuin olikin vielä varsin hyvässä kunnossa. Sääkin oli sellainen kuin jääkiipeillessä pitää eli aurinkoinen t-paitakeli ja pehmosta helppoa jäätä. Jussi posotti lähikset suksin ja monoin ja kiikut monoin minun ja Ullan harrastaessa lumikenkäilyä. Jussin kanssa oli myös siinä mielessä nastaa kiivetä, että reenailtiin samalla kaikenlaisia alppiopastemppuja.

Toisena päivänä kavuttiin jonkin matkaa ilmeisesti Nästan Alpin –reittiä, joka alkoi kieltämäti olla jo aika sohjokasta menoa. Parin kolmen kp:n jälkeen oltiinkin sitten valmiita moikkailemaan Iso-Lassesta käsin vastaan tulevia karavaanareita jännityksen sekaisin tuntein. Saatiin lopulta purkkiin ihan mieletön morotuspätkä, jossa kamera kuvaa ensin Jussin tervehdykseen nousevaa kättä ja tämän jälkeen vastaan tulevaa matkailuautoa ja taas laskevaa kättä ja ohittavaa autoa. Kaikki tämä yhdellä kamera-ajolla! Ainut miinus pläjäyksessä oli että vastamoikkaus jäi puuttumaan. Toinen meille kaikille tärkeä oivallus – näin uskon – oli aklimatisaation kertakaikkinen hylkääminen ja siirtyminen ilmaantumisen aikakauteen.

Oltiin takaisin Rovaniemellä kello yhdeksän aikaan perjantai-iltana ja heitettyämme Ullan kotiin suuntasimme Juhon ja Peymanin kanssa kohti pohjoista. Matkan kohokohta oli minulla aivan uskomattoman upeat revontulet ja pojilla taas tieltä löytynyt kuollut repolainen, jota Tamokissa sitten työstettiin kohti karvalakkia. Nukuimme pari tuntia Lyngenissä ja jatkoimme Aadnen takapihalta nousevalle Mustikkamäelle. Payman harrasti lumikenkäilyn jälkeen puuteriuintia alamäkeen ja täytyy myöntää, että metsäisten lumikourujen suojassa meni meikäläinenkin mukkelis makkelis. Mutta eihän ylpeä kannata olla siitä, ettei koskaan ole kaatunut vaan siitä, että on aina noussut ylös.
Seuraavana päivänä suksimme Sjufjelletille. Pehmeää lunta, täydeltä terältä paistava aurinko ja velipoika sekä Peyman. Oli yksi elämäni hienoimmista päivistäni vuorilla.