Kuvat ja teksti: Petteri Immonen
Matkakuvausta, kokemuksia ja tunnelmia tämän kevään hiihtovaellukselta:
26.3. tapasimme osan ryhmää jo Seutulassa, josta iloisissa merkeissä lensimme Zurichiin ja sveitsiläisen kellon tarkkuudella kulkevilla junilla basecampille, mukavan kotoiseen Herbriggenin hotelliin
27.-28.3. hiihtelimme Zermatin rinteitä ja hissioffeja ja totuttauduimme korkeaan ilmanalaan, ja auringon lämpöön, auringossa yli 30 astetta!
29.3. klo 4:30 herätys, aamiainen ja hotellin kuljetuksella
matkaan, jonka varrelta poimimme italiaisen vuoristo-oppaamme kyytiin.
Kuljetuksen aikana alkoi viimeistään ryhmäytyminen, joka kuului mukavana sekä
jännitystä huokuvana keskusteluna. Muutama sisäpiirivitsikin jo syntyi.
klo 7:30 pääsimme Verbierin ala-asemalla kahville ja hissien
auettua vaellukselle. Skinit suksiin ja pitkä skinnaus ja kiipeäminen päivän
korkeimmalle vuorelle Rosablanche Peakille 3356 metriin, josta saimme 30
minuutin puuterilumella kuorrutetun laskun!
Aurinko paistaa, hiki virtaa, väsymys näkyy loppupäivästä,
kun taukoineen kuuden ja puolen tunnin hiihtovaelluksemme jälkeen saavumme
Prafleuri Hutille (2662m), joka otti vaeltajat vastaan teetarjoilulla ja
lämpimällä auringon paisteella. Huten terassi olikin jo täynnä kanssahiihtäjiä
ympäri maailmaa. Samat iloiset ihmiset kohtasimmekin sitten jokaisena päivänä
matkamme varrella. Huten terassilla saattoi monille kylmä olut maistua skineja
ja monoja kuivatellessa.
Illallisella tankkasimme erinomaista kasviskeittoa, riisiä
ja lihapataa ja jälkkäriä. Uni taisikin
kaikille tulla jo klo 21.00 korvilla. Suuntoni mukaan taivalsimme Verbierin hissit jätettyämme
16,5 km, korkeuksissa 2218-3356 m, kaloreita paloi lähes 3000. Vettä kulutin 3
litraa sekä 0,5 litraa lihalientä. Taskuissa olevat irtokarkit, suklaapatukat
ja pähkinät upposivat kevyesti päivän mittaan.
30.3. herätys klo 5.30. Aamiaisella jogurttia, leipää,
mysliä, lettuja, nutellaa, maapähkinävoita eli hyvää virtaa seitsemän tunnin
hiihtovaellukselle, joka alkoi klo 07:00 tiukalla nousulla, jatkui pitkällä
viistolaskulla, suksien kantamiselle yli kivikkojen, ja taas skinit ja
cramponit suksiin jyrkkään nousuun, jossa yhdellä ryhmämme jäsenellä oli jopa
pieni kaatuminen tiukassa käännöksessä, alasluisua reppu edellä ja reippaasti
uudelleen sisulla ylös!
Matkan varrella saimme pienestä linnusta kaverin, joka teki
hyvin läheistä tuttavuutta jokaisella tauolla. Yhdet skinit alkoivat irtoilemaan ryhmäläisemme suksen
pohjasta. Täällä sitä viimeistään ymmärtää niiden merkityksen!
Vihdoinkin Dix Huttella, 2640m, klo 14.00. Upea aurinkoinen
sää kulutti voimat, nesteet ja eväät. Allekirjoittaneella oli ennen viimeistä
puolen tunnin nousua polttoaineet loppu ja pieni kiukku päällä, vaikka
onnistumisen tunne olikin suurin nautinto päivän päätyttyä 2640 metrin
korkeudessa olevalle lämpimälle huten terassille, jossa sai kamat mukavasti
kuivumaan. Huten ravintolasta lounaaksi keittoa ja munakasta, vettä, olut, ja
sitten tunnin päikkäreille. Illallisella ruokasalissa kansainvälinen puheensorina ja
nauru raikui hiihtäjien nauttiessa keittoa, maksakastiketta, kuskusia,
suklaakakkua, vettä ja viiniä.
31.3. klo 05:30 herätyksen ja kevyemmän aamiaisen (leipää ja mysliä) kohti Vingnettes huttia (3197m). Aamun sarastaessa laskimme kohti Pas de Chaveverierin nousua, joka tapahtuu köysistössä nousuraudat monoissa ja loppumetrit tikkailla. Ylhäältä saimme hienon laskun Arolla Skin hiihtokeskukseen, josta alkoi nousu 1500:sta metristä 3197:ään metriin. Sää oli jäähtynyt, tuuli hiukan yltynyt ja pilviä ilmestynyt taivaalle. Huppua niskaan ja menoksi.
Hajonneet skinit nousun viimeisellä osuudella jälleen vaikeuttivat
ryhmän jäsenemme menoa, mutta mallikkaasti toiminut vuoristo-oppaamme pelasti
loppunousun. Vignettes hytteltä on huikeat maisemat sekä parhaat suksien
säilytystilat (sisätiloissa), laatikot tavaroille ja kuivausnarut olivat myös omaa
luokkaansa. Suuri ja avara ravintola yllätti erinomaisella ruoallaan niin
lounaalla kuin illallisellakin ja lämmin aamiainen ilahdutti suuresti –
munakasta ja pekonia, lettuja, mysliä. Illallisen aikana oppaamme pyysi meitä neuvonpitoon tulevan sään
vuoksi, luvassa oli todella kovaa tuulta, joten päätimme laskea seuraavana aamuna
turvallisinta reittiä alas Arollan kylään. Tuuli ujelsi katolla ja nurkissa
koko yön – korvatulpatkaan eivät auttaneet…
Koska skineillä on matkan taittumiselle suuri merkitys, oli
meidän iltarukouksemme seuraava:
”Iltarukous
skineille,
Rakkaat
Black Diamondit,
musta
timantti on hiomaton, parhaat niistä hiotaan Vallè Blanchella.
Luotan
teihin kuin Finnairiin, viekää korkealle ja turvallisesti illaksi Hutelle.
Antakaa
minulle rohkeutta tehdä epsilon ja back kick jopa 70 asteen rinteessä, kantakaa
minut takamaastoihin, viekää ohi turistimassojen ja puuterilla Zermattiin.
Kuivukaa
rauhassa, jos jäätte kosteiksi luotan liimaanne.
Off piste!!”
1.4. Alpeilla kelit vaihtelee, sääennuste piti siis paikkansa,
joten päätimme laskea n. tunnin mittaisen upean laskun Arollaan, johon päätimme
Haute Routemme. Bussilla ja junalla takaisin Herbriggeniin iloisen tunnelman
vallitessa, hienoa kokemusta rikkaampana.
Muutamia käytännön huomioita matkalta:
- Mahdollisimman vähän tavaraa mukaan, vaatteet voi kuivata yön
aikana, joten vaihtovaatteita ei tarvitse
- Energiapitoista välipalaa matkaan ja paljon nestettä, jos et ole
tottunut liikkumaan pitkiä aikoja vähällä nesteellä
- Kaikki varusteet on kokeiltava ja ”ajettava sisään” ennen lähtöä
- Niin nousutaidot skineillä kuin laskutaidotkin on hyvä olla
välttävää paremmalla tasolla
- Osalla Hutteista kävi myös luottokortti, mutta käteistäkin
tarvitaan: 1,5l vesipullo maksoi 9 sveitsin frangia, olut 6 fr
- Sähkölaitteita ei pääse lataamaan matkan varrella. Kevyt laturi
oli hyvä olla matkassa. Maisemat vaativat paljon kuvia!
- Haute Routea ei turhaan sanota klassikoiden klassikoksi, se on
enemmän hiihtovaellus kuin laskureissu jolta saa paljon irti ja mukavat
muistot!
- Petteri Immonen
