Sitten kun skinit ei enää tartu

Teksti ja kuvat: Kai Lehtonen

Sitten kun skinit ei enää tartu.

Kohtasin em. ongelman, kun otin skinit taas käyttöön viime kauden jälkeen. Keväällä tuli skinnattua aina toukokuulle asti. Lumella oli silloin paljon roskaa ja skinit sen näköiset: pohjaan liimautuneena oli havun neulasia, sammalta, kaarnan palasia, poron karvaa ja naavaa. Ja jotain muuta, mitä en kyennyt tai halunnut tunnistaa. Liima oli myös paakkuuntunut eikä tarttunut enää kunnolla suksen pohjaan.

Lähdin selvittämään asiaa netin syövereistä. Keinoja kyllä löytyy: yritin nyppiä roskia pinseteillä ( ei toimi, ei kestä hermo), huljutin skinejä runsaassa lämpimässä vedessä (turha vaiva, ei toimi), vaihda uudet liimat (uudehkot skinit, en halua) tai osta uudet (järjetöntä tuhlausta).

Sitten löysin pienen uutisen liiman lämmittämisestä uudelleen silittämällä, joka aktivoisi liimamolekyylit uudelleen. Siinä tuntui olevan järkeä. Tätä oli joku Amerikassa oikeasti kokeillut.

Siispä tuumasta toimeen.

Isoimmat roskat kuten poron karvat, naavat ja havun neulaset poistin pinseteillä.

Asetin skinit keittiön pöydälle liimapuoli ylöspäin. Leikkasin sopivan leveän palasen leivinpaperia, jonka asetin liimapinnalle. Voideraudan säädin 150 asteeseen ja sitten silittämään. Muokkasin liimaa reippaasti silittämällä. Tasoitin paakkuja ja katsoin, että liima levisi tasaisesti reunasta reunaan. Skinin keskellä olevasta nauhasta en välittänyt. Vedin leivinpaperin irti sen ollessa vielä kuuma. Samaa leivinpaperin palasta käytin koko skinin matkalla. Paperiin tuntui tarttuvan enemmänkin likaa kuin liimaa. Toimenpiteeseen kului ehkä puoli tuntia.

Skinien jäähdyttyä vertasin niiden tarttuvuutta kaverin uusiin skineihin. Liima tarttui jopa paremmin. Ilman väliverkkoja en olisi niitä uskaltanut taitella.

Kirjoittaja silittää skinejä voiteluraudalla leivinpaperin avulla

Vedä paperi irti vielä sen ollessa kuuma. 

Paperiin on tarttunut likaa ja tuskin ollenkaan liimaa.

Nyt olen testannut uudelleen heräteltyjä skineja takamaastossa pari kertaa. Kummallakin kertaa skinin vaihtoja oli useita ja pakkasta yli kymmenen astetta. Skinit toimivat kuin uudet.

Toimivat skinit, takamaastossa parempi mieli J

Laskuterveisin, Kaitsu

Sopivissa monoissa jalka hymyilee 

Teksti & kuva: Kai Lehtonen

Monille meistä on haaste löytää sopivaa monoa suoraan kaupan hyllyltä. Aikoinaan jalka sopi kenkään, tai sitten ei. Toisille laskeminen oli liikkumisen iloa, monilla nautintoon sekoittui myös epäsopivista monoista johtuvan tuskan kestäminen. Onneksi nykyään on toisin. Minulla on korkea jalkapöytä, huomattavan leveä lesti ja liikavarpaan alut isovarpaan ja pikkuvarpaan tyvissä kummassakin jalassa. Sen lisäksi kumpikin jalka kaartuu hieman sisäänpäin, jolloin kengän kärjessä ei ole tilaa isovarpaan luontevalle suoralle asennolle, vaan se vääntyy vinoon ja varpaan tyveen alkaa kasvaa liikavarvas. Oikea jalka on puoli numeroa isompi kuin vasen. Tähän ongelmaan ei ole muuta ratkaisua kuin monojen muokkaaminen jaloille sopivaksi. Onneksi nykyään pystytään muokkaamaan sekä sisä- että ulkokenkää. Omalla kohdallani edes erikoisleveät lestit eivät ole ratkaisseet ongelmaa pelkän sisäkengän muokkaamisella.

Yksi hyvän hiihtotekniikan edellytys on sopiva mono, joka antaa hyvän tuntuman alustaan ja välittää laskijan liikkeet tarkasti sukseen. Monon tulee sopia sopii jalkaan kuin lenkkari. Kantapää ja nilkan alue istuvat napakasti paikallaan. Varpaille jää hiukan tilaa liikkua ja päkiä on helppo tuntea. Monon varren paineistaminen tuntuu koko etusäären alueella eikä sisäkengän yläreuna paina pistemäisesti jalkaan. Kun mono on sopiva, se voi olla tiukka, mutta veri kiertää edelleen jalassa pitäen sen lämpimänä. Varpaiden, päkiän ja nilkan käyttö laskun aikana on helppoa ja tuntuma hyvä. Ilman näitä tuntemuksia on mahdotonta hallita tasapainoista laskuasentoa ja laskea teknisesti hyvin.

Vietän kauden aikana niin paljon aikaa monot jalassa, että sopivuuden suhteen en tee kompromisseja. Ostaessani uusia monoja kiinnitän huomiota kahteen asiaan: kuinka hyvin ne sopivat käyttötarkoituksiini ja kuinka hyvin ne ovat muokattavissa. Nykyisin hiihdän samalla monolla rinteessä leikkaavat suurpuikkakäännökset ja koko päivän kestävät skinnausreissut, sekä kaiken siltä väliltä. Hyvän aihion olen löytänyt La Sportivan Spectre – mallista. Mono sopii erinomaisesti käyttötarkoituksiini.

 

Monoja muokataan RukaStoressa asiantuntevissa käsissä.

 

Seuraavaksi kerron, kuinka teen monosta jalkaani sopivan.

1. Sisäkengän muokkaaminen

Aloitan monon muokkaamisen sisäkengästä. Sovitan jalkaani pelkkään ulkokuoreen. Jos jalan ympärillä on joka puolella runsaasti tilaa, monon saa sopivaksi sisäkenkää muokkaamalla. Monet sisäkengät ovat nykyään lämpömuokattavia. Minä vaihdan heti uudet sisäkengät. Käytän Palaun Overlap Touring High- mallia. Overlap- kieli antaa etusäärelle saumattoman pinnan, sisäkengän korkeus antaa varrelle haluamaani pituutta ja mono taipuu varresta dynaamisesti kuin jousipyssyn varsi. Lämmitän uunin 110 asteeseen. Laitan sisäkengän uuniin leivinpaperille niin ettei se kosketa uunin seiniin ja annan sisäkengän lämmetä kunnolla niin, että se muistuttaa huopatossua. Varpaiden ympärille ja liikavarpaiden kohdalle teippaan lisämateriaalia varmistaakseni, että tilaa on siellä mistä kenkä puristaa. Laitan kuuman sisäkengän pohjallisen kanssa monoon. Olen huolellinen, että sisäkenkään ei jää ryppyjä ja se asettuu hyvin paikalleen. Sisäkengän sovittamisessa apuri on tarpeen. Soljet kiinnitetään keskivaiheille, jotta niihin jää kiristysvaraa sisäkengän painuessa ajan myötä. Sitten vaan odottelemaan sisäkengän jäähtymistä. Testilasku kertoo, kuinka hyvin muokkaus onnistui. Viimeksi vasen sisäkenkä onnistui hyvin, mutta oikea sisäkenkä on vielä muokattava uudelleen. Olen muokannut samaa sisäkenkää uunissa 2-3 kertaa eivätkä ne ole siitä kärsineet. Näin Palaun kohdalla, muista merkeistä en tiedä.

2. Ulkokuoren muokkaaminen

Ulkokuoren muokkaukseen käytän ammattilaisen apua. Opin periaatteet aikanaan Whistlerissä edesmenneen Shane McConkeyn vanhemman veljen Georgen muokkauspajalla. Häneltä opin, että pelkästään ahtaan kohdan laajentaminen ei välttämättä riitä. Muokkautan monoa myös vastakkaiselta puolelta, jotta jalan asento pysyy luonnollisena. Monoa kannattaa muokata pikkuhiljaa useamman kerran. Joillain materiaaleilla on tapana vetäytyä takaisin. Tärkeintä on löytää luotettava asiansa osaava ammattilainen. Viimeiset vuodet olen antanut RukaShopin Mika Nissin muokata mononi. Åre Skidsportista löytyy kanssa todella hyvät muokkaajat. Kertaakaan ei monoja ole kerralla saatu tarpeeksi laajennettua. Se ehkä kertoo siitä, kuinka paljon ulkokuorta täytyy kohdallani muokata. Monon muokkaamisella on hintansa, mutta usein hinta sisältää takuun: monoja muokataan kunnes ne ovat sopivat.

3. Pohjallisten muokkaaminen

Seuraavaksi vaihdan pohjalliset. Käytän korkeaan jalkahoviini sovitettuja ja urheiluun sopivia tukipohjallisia. Muokkaan sisäkengän tukipohjallisen kanssa. Jotkut tukipohjalliset voivat menettää muotonsa lämmetessään, kuulemma. Ei ole käynyt kohdallani, ainakaan vielä. Tukipohjallisella jalka lepää omassa muodossaan, joka osaltaan tekee monosta sopivan. Monojen sovitusvaiheessa kokeilen eri pohjallisia ja leikkaan niitä tarpeen tulen sopivaksi.

4. Solkien säätäminen

Erilaisia pohkeita on yhtä paljon kuin laskijoita. On hyvä huomioida, että varren soljille on eri paikat ohuille ja paksuille pohkeille. Vasta oikean paikan löydyttyä soljen hienosäätö alkaa toimia. Kannattaa siis tutustua monon säätöominaisuuksiin huolella.

5. Sukan valinta

Olen saanut apua myös ohuista pitkävartisista urheilusukista. Joskus pehmeä ja paksu sukka tasaa painetta monon sisällä. Toisinaan ohut sukka antaa tarvittavan lisätilan. Sukan pitää olla sellainen, että monoon ei missään vaiheessa muodostu ryppyjä. Sukalla voi tehdä pieniä hienosäätöjä. Äärimmillään olen hiihtänyt ilman pohjallisia ja paljain jaloin. Seuraavalle kaudelle vaihdoin tosin isomman ulkokuoren.

6. Sträpin vaihto

Sträpin tehtävä on kiristää monon yläosa ja tukea sisäkenkää. Jos alkuperäinen kiritysnauha ei näin tee, sen voi vaihtaa esim. Power Strap tai Booster Strap –tyyliseen kiristysnauhaan. Ne myös joustavat jonkin verran ja edesauttavat varren taipumista. Nykyisissä monoissa olen tyytyväinen alkuperäisiin kiristysnauhoihin.

 Mieleeni muistuu eräät monot, joista sain sopivat kun olin vaihtanut sisäkengän, pohjalliset, kiristyshihnan ja lopulta ulkokuorenkin.

Kaiken maailman keinoin olen aina lopulta päätynyt sopivaan ja toimivaan monoon, mutta kyllä sen eteen on vaivaa saanut nähdä.  Koska vinkit ovat omien kokeilujeni tulosta, en uskalla ottaa niiden toimivuudesta vastuuta. Jokainen kokeilkoon itse, mikä toimii. Laskunautinto lähtee sopivista monoista. Lumi on samaa kaikkialla.

Hyvät monot, parempi mieli J

Laskuterveisin,

Kaitsu

Lisähuomiona kerrottakoon että Kaitsulla on liikavarpaiden lisäksi paljon hyviä tekniikkaneuvoja offaritekniikkaan. Kaitsun tapaat Apiksen Ylläksen offaritekniikkakursseilla:  http://www.adventurepartners.fi/hiihto.aspx

Uusi vuosi, uusi tavoite - vuorijuosten Acolle

Teksti: Teija
Kuva: Make

Onhan tämä homma mennyt ihan älyttömäksi, myönnän! Tiedän, koko ajatus tuntuu perverssiltä kun miettii sitä minkälaista se liikkuminen siellä korkealla aina on. Joka tapauksessa mitenkään takki auki soitellen sotaan en ole tähän projektiin lähdössä. Vuorille lähdetäään aina paremmin kuin erinomaisesti valmistautuneena, konservatiivisin ja nöyrin mielin. Lopulta vuori päättää onko sinne asiaa.

Matka Aconcaguan puiston portilta takaisin portille on pitkä kuin nälkävuosi. Nousumetrjäkin tulee sen 4000 metriä portilta kun kivutaan huipulle noin 7000 metriin. Ja kaikki korkealla liikkuneet tietävät että kun lähtökorkeus on noin 3000 metriä, niin se 4000 nousumetriä vaan on hirvittävän paljon. Tavoitteeni on mennä huipulle yhden yön taktiikalla, yöpyä kakkosleirissä eli Nidon leirissä.

Tämä tavoite kiehtoo useastakin syystä. Erityisen kiinnostunut olen vuorijuoksua edeltävästä sopeutumisjaksosta ja miten onnistun siinä. Tästä saan samalla hyödyllistä oppia. Aconcagua on jollain tapaa minulle erityinen paikka, ja haluan sinne vielä kolmannen kerran. Olen niin innoissani tästä, ja siitä että sain parhaan mahdollisen tukitiimin houkuteltua hommaan mukaan. Markku on konservatiivisen kaveri vuorilla, jonka olen tavannut. Markku on myös käynyt Acolla kahdesti mutta emme ole olleet siellä kertaakaan yhdessä.

Aco on opettanut minulle paljon korkealla olemisesta, terveenä pysymisen ja sopeutumisen tärkeydestä, energian merkityksestä, nöyryydestä luonnon voimien edessä, olosuhteiden nopeasta vaihtelusta isolla vuorella. Ja ennen kaikkea tiimityön ja hyvän fiiliksen merkityksestä vuorilla!

Aconcaguan huippu kohoaa lähes 7000 metriin ollen Amerikan korkein vuori

Vuosia jälkeenpäin tajuan kuinka onnekas olen kun Acon kahdella aiemmalla kerralla olosuhteet ovat estäneet huiputuksen. Se on ollut parasta oppia sen jälkisiä seikkailuja varten.  Rakastan vuorilla liikkumista kaikin tavoin. Se tekee minut onnelliseksi. Tykkään perinteisestä vuorikiipeilystä retkikuntatyylillä mutta täytyy myöntää että suurta vapautta tunnen jos voin liikkua mahdollisimman pitkälle kevyesti lenkkareilla.

Keräämme myös Apiksen oman retkikunnan Aconcagualle joulu-tammikuussa ennen vuorijuoksu-proggista. Tässä setissä ei mennä hätäsesti vaan perinteisesti pitkän kaavan mukaan. Elikkäs jos olet kiinnostunut lähtemään Acolle vuorikiipeilemään minun ja Markun kanssa, niin laitappa viestiä :)

Ollaanpas kuulolla, ja toivotan sinulle seikkailullista vuotta 2017!

Teija