Pääsiäistarina
Teksti: Joel Ormala
Kuvat: Joel Ormala, Elisa Tiensuu, Janne Arponen
Kuten pääsiäistarinoilla on tapana, tämäkin tarina alkaa matkalla. Ajo oli pitkä ja sielua syventävä. Nautimme ruumiillisista iloista Oulun hampurilaisruhtinaan, Kauppuri 5:n antimilla. Rovaniemellä Tutustuimme laupiaaseen samarialaiseen, joka otti meidän hellään huostaansa, pois sydäntä särkevistä pakkasista. Kuten useat jääkiipeilysukupolvet ennen meitä, olimme pyhiinvaellusmatkalla Korouomaan, pohjoisen pyhään jääkaupunkiin.
Perillä meitä odotti Adventure Partnersin järjestämä jääkiipeilykarnevaali. Tarjolla oli spektaakkelia jos jonkinlaista kun maamme hurjimmat jääkiipeilyn harrastajat saatettiin yhteen viattomien, lajiin vielä tutustuvien jääkiipeilijöiden kanssa. Näinkin pienellä reviirillä yhteydenotot olivat väistämättömiä ja nautimme siitä täysin rinnoin. Iltaisin tapahtuman ylle laskeutui suorastaan syntisen hyvä tunnelma erinomaisen ruuan, saunan ja karaokelaulujen säestämänä.
Viikonlopun jälkeen vuorossa oli edustustehtävä, kun neljä oikean pyhän maan edustajaa saapui tarkastamaan pohjoisia palatsejamme. Näytimme heille Ruskean virran hulppeat helmat ja Mammutin sinertävän sääret. He vannoivat yhteen ääneen että heidän lapsenlapsensa eivät ikinä tule uskomaan mitä he ovat nähneet, tehneet ja kokeneet täällä maailman laidalla.
Ruskean virran hulppeat helmat
Kurssilla opittua: Jos lyö köyteen, se menee poikki
Pyydaa piisaa. Laskeminen on upeata!
Seuraavan viikon aikana turnauskestävyys oli koetuksella kun kehään astui etelästä tulleita, hyvin levänneitä ja innostuneita kiipeilykavereita toinen toisensa jälkeen. Mutta pääsiäinen oli lähestymässä ja pitkää ja kivistä tietä oli kuljettava aina eteenpäin, ylöspäin, korkeammalle, kovempaa – kunnes onnistumisen halu voitti kärsimyksen pelon, Hunter S. Thomsonia väärin lainatakseni.
Viimein Herra kuitenkin soi levähdystauon, kun uhrautuva kiipeilykaverini päätti liukastua ja satutti jalkansa juuri niin paljon että Rollon sairaalassa oli otettava luova tauko. Onneksi vamma ei aiheuta pitkää taukoa kiipeilyn palvontaan, paljon pahemminkin olisi helposti voinut käydä. Samalla Korouoman pelastus-skenaarioita (ja niiden vaikeutta) tuli kerrattua sangen huolellisesti yhteistuumin.
Toisena viikonloppuna vuorossa oli Jääkiipeilyohjaaja-kurssi, jonne oli saapunut alan ammattilaisia Suomen eri kolkista. Pääsiäisperinteitä kunnioittaen koitimme kovasti virpoa toisillemme tukalia ohjaustilanteita ja selvitä niistä kunnialla. Tilanteen kiusallisuus oli välillä verrattavissa siihen, jos olisit 400m jääputouksen päätteeksi heittänyt kaikki jääruuvisi ja kännykkäsi alas, puita tai toppia ei olisi näkyvissä missään ja ainoa tapa päästä pois olisi laskeutua seitsemästä jääpollarista. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt ja saimme kun saimmekin pari lisäystä Adventure Partnersin jääkiipeilyohjaaja-arsenaaliin.
Kurssin jälkeen pääsiäisviikko vierähti virallisesti käyntiin ja lähdimme kohti Pohjois-Norjan lumisia laitumia metsästämään pyydaa ja putouksia. Herra oli kuitenkin päättänyt opettaa meitä yltäkylläisyyden paheista ja lunta tuli niin että aivastuskin saattoi laukaista lumivyöryn. Teitä suljettiin, kyliä evakuoitiin ja me koimme suurta kiitollisuutta tästä oppitunnista nöyryyteen luonnon voimien edessä.
Joskus opetuslapsiakin kuitenkin lykästää, ja kävimme kuin varkaissa kiipeämässä pari putousta ja laskemassa luvattoman upeata puuteria loivilla rinteillä, puurajan tuntumassa. Kun Tromssan lääni rupesi pyytämään kriisiapua valtiolta ja yleinen vyöryvaara hipoi vitosta, päätimme kuitenkin että emme enää viihdy ristillä. Pääsiäinen on kuitenkin myös kevään, uudelleen syntymisen ja tulevan juhlaa – ja ajatuksemme suuntasivat Rovaniemen aurinkoisia terasseja ja kalliokiipeilykauden aloittamista kohti.
Lähestymisissä putouksille on runoilun aihetta
Kaunista
Kotiin tultuamme, meidänkin pääsiäinen päättyi puhtaaseen ihmeeseen. Omalla naamakirjan seinällä odotti nimittäin ottamani kuva Korouomasta. Se oli ilmestynyt siihen 5000 naamakirjan käyttäjän kautta. Olin ilmeisesti ottanut pari kuvaa kiipeämästämme putouksessa hämärässä, käyttäen auton kattoa jalustana – ja tietenkin unohtanut kameran siihen. Kameran löytäjä oli sitten ladannut yhden kuvista eetteriin, toiveena että omistaja onnistuttaisiin jäljittämään. Uskomatonta, mutta sehän toimi!
Tuulen pakkaumia. Älä aivasta!
Näin siis pääsiäinen opettaa meille elämästä kiipeilyreissujen kautta. Erästä toista pääsiäistarinaa kunnioittaen, olimme ylpeitä ja innoissamme, nöyrryimme kuitenkin Norjan sään orjina, mutta saavutimme lopulta vapauden tehdessämme oikeita valintoja, jotka ennen pitkään johdattivat meidät takaisin luvattuun aurinkoon koti-suomessa. Nyt voimme hyvillä mielin käydä kiinni arjen askareisiin, arvostaen uudella tavalla auringon ja lämmön tuomaa elämää, pääsiäisen opetuksista jälleen kerran viisastuneina.
Sen pituinen se.
