Teksti: Miia Fohlin
Kuvat: Saku Korosuo ja Ines Papert /Harbin
European Roadshow 
Nelinkertainen jääkiipeilyn maailmanmestari
Ines Papert tuli pikavisiitille Suomeen SAKEn 50-vuotisjuhlaseminaariin, missä
yhteydessä sain mahdollisuuden haastatella häntä yhteisrintamassa Pauli
Salmisen ja Elisa Tiensuun kanssa. Ines ei äärimmäisen syvällisiä esittelyjä
kaivanne. Tässä kuitenkin varmuuden vuoksi ihan lyhyt sellainen:
Nimi: Ines Papert
Ikä: 38 vuotta
Kansalaisuus: saksalainen (ent. DDR) Siviilisääty: naimaton mutta seurustelee (sori vaan, vapaat miehet)
Perhe: poika Emanuel (s. 2000)
Meriitit (mm.): nelinkertainen jääkiipeilyn maailmanmestari
Koulutus: fysioterapeutti
Tiesin toki, kuka Ines on, mutta tutustuessani
etukäteen hänen taustoihinsa ihmeellisen internetin yli, menin mykkääkin
mykemmäksi. Tässä muutamia syventäviä taustoja, joita löysin ja jotka Ines itse
tosiksi vahvisti:
-
aloitti kiipeilyn vuonna 1996
-
kiipesi Nosen vuonna 1999
-
sai lapsen vuonna 2000 (ja alkoi enenevässä
määrin kiivetä kalliota, sporttia tarkemmin ottaen)
-
voitti ensimmäisen kerran
jääkiipeilyn maailmancupin kokonaiskilpailun vuonna 2001
-
trädinousu reitille SUPER CIRILL
(8A/8A+, 9 kp.) vuonna 2011
-
ensimmäinen naisköysistötoisto
reitille ILLUMINATI M11+, WI 6+ vuonna 2012
Herää kysymys, mitä ihmettä tämä nainen oikein
on syönyt? Onko hän pudonnut pienenä samaan pataan kuin Asterixin kaveri Obelix
vai onko hän vain luonnonlahjakkuus? Muun muassa näistä kysymyksistä yritimme
porukalla ottaa selvää.
K: Olet saavuttanut kiipeilyssä uskomattomia
asioita uskomattoman lyhyessä ajassa. Oletko luonnonlahjakkuus vai mikä on
salaisuutesi?
V: Heheh, salaisuuksiani en ala paljastaa,
ainakaan julkisesti. Mutta kyse lienee siitä, että heti, kun aloin kiivetä,
tiesin, että tätä haluan tehdä. Laitoin kaiken aikani ja kaikki rahani
kiipeilyyn ja vuorilla oloon. Olin jo lapsena liikkunut monipuolisesti ja olin
liikunnallisesti lahjakas, vaikka en ollutkaan keskittynyt mihinkään yhteen
lajiin, sillä vanhempani halusivat suojella minua entisen DDR:n
valmennussysteemeiltä. Siellä oli tapana laittaa liikunnallisesti lahjakkaat
lapset urheilupainotteisiin kouluihin, joissa menetelmät eivät kestäneet
päivänvaloa. Kävimme kuitenkin vähintään kerran vuodessa Tsekeissä
laskettelemassa, missä rakkauteni vuoriin syntyi. Kun muuri murtui, muutin
Alppien juurelle Baijeriin, missä aloin käydä haikkaamassa kavereitteni kanssa.
Jossain vaiheessa aloin miettiä, miksi ihmeessä menemme huipulle aina
kiertotietä, kun sinne pääsisi suorempaakin. Ja jossain kohdin pääsin sitten
kokeilemaan kiipeilyä. Huomasin, että saan itsestäni eniten irti aina köyden
terävässä päässä ollessani.
K: Millaista oli ryhtyä
ammattilaiskiipeilijäksi?
V: Muutos fysioterapeutista ammattikiipeilijäksi ei tapahtunut yön yli. Kun Emanuel syntyi, aloin kiivetä kilpaa, sillä olinhan äitiyslomalla, eikä minun tarvinnut käydä töissä. Ja kun aloin pärjätä kisoissa, sponsorit löysivät minut. Kun oli aika palata takaisin töihin äitiysloman jälkeen, totesin, että minun ei kannata mennä takaisin, vaan saatoin sen sijaan ryhtyä kokopäivätoimiseksi kiipeilijäksi. Sponsorini mahdollistivat sen. Näin minulla oli enemmän aikaa sekä pojalleni että kiipeilylle.
K: Onko siis niin, että olet kokopäivätoiminen
kiipeilijä ja saat kaikki tulosi sponsoreiltasi?
V: Kyllä, näin on. Enkä enää oikein taitaisi
osatakaan fysioterapeutin hommia, sillä siitä on jo yli 12 vuotta, kun olen
viimeksi niitä tehnyt. Olen todella sitoutunut sponsoreihini ja olen valmis
tekemään todella paljon heidän eteensä. Heistä on tullut ystäviäni. Kyse on
kahdensuuntaisesta suhteesta, ei todellakaan pelkästä rahasta, välineistä tai
varusteista.
K: Teetkö kiipeilykoulutushommia tai oletko
toiminut oppaana?
V: Pidän jonkin verran jääkiipeilyklinikoita
sponsoreiden asiakkaille PR-mielessä mutta melko vähän. Jossain vaiheessa
nuorempana haaveilin vuoristo-oppaan ammatista ja aloitin jo opaskoulun, mutta
kun poikani syntyi, tilanne muuttui täysin. Ja näin päädyin
ammattikiipeilijäksi.
K: Kun vedät jääkiipeilyklinikoita, mitkä ovat
tyypillisimmät asiat, joita neuvot ihmisille? Tai mitä ihmiset tyypillisimmin
tekevät väärin?
V: Tuntuu siltä, että ihmiset heräävät
jääkiipeilykauteen ihan liian myöhään. Siinä kohdin, kun putoukset alkavat olla
kunnossa, on jo aivan liian myöhäistä alkaa treenata. Olisi hyvä kiivetä
mikstaa tai drytoolata esimerkiksi kolme kertaa viikossa aina marraskuusta
lähtien sekä tehdä lisäksi kerran viikossa leuanvetoharjoitus.
K. Oletko kovin tunnettu Saksassa?
V: Uskoisin, että kiipeilijät tietävät minut.
Samoin ihmiset, jotka asuvat kanssani samalla paikkakunnalla. En kuitenkaan ole
mikään julkkis tai tuttu TV:stä.
K: Voitit ensimmäisen jääkiipeilyn maailmanmestaruuden poikasi syntymää seuraavana vuonna. Miten se oli mahdollista? Millainen support-tiimi sinulla oikein on? Entä miten nykyään saat paletin toimimaan aina retkikunnista treenaamiseen ja kaupassakäyntiin?
V: Olen alusta asti voinut sekä matkustaa että kiivetä sellaisten kavereiden kanssa, joilla myös on lapsia. Vuorottelemme sillä tavalla, että osa lähtee kiipeämään ja osa jää kotiin vahtimaan lapsia. Ja sitten vuorot taas vaihtuvat. Lisäksi minulla on onnekkaasti erittäin hyvät välit ex-anoppiini Emanuelen isoäitiin, joka asuu kanssamme samalla paikkakunnalla. Hän auttaa minua aina tarpeen vaatiessa. Ja nyt kun Emanuel alkaa olla jo aika iso, viettää hän aika paljon aikaa kavereiden luona ja minun käteni eivät enää ole niin sidotut. Lisäksi olen aika organisoitunut ja tehokas. Kun tulen kiipeämästä, teen ruoan, hoidan kotityöt ja muut hommat. En lorvi tai löhöä.
K: Olet osallistunut retkikuntiin, jotka
suuntautuvat maailman ääriin ja toisaalta tehnyt vaikeita reittejä ja
toistonousuja omilla kotikulmillasi. Miten jaat aikasi ja energiasi toisaalta
lokaalien ja toisaalta globaalien projektien välille? Miten nämä eroavat
toisistaan?
V: Kotona minulla ei koskaan ole riittävästi
aikaa kiipeilylle ja siihen liittyville projekteille. Kun yksi hyvä ystäväni
tuli meille kahdeksi viikoksi, lupasimme toisillemme, että nyt keskitymme vain
ja ainoastaan kiipeilyyn. Muutoin tämä ei oikein onnistu. Retkikuntareissuissa
tilanne on ihan toinen. Siellä ei ole mitään muuta kuin kiipeily ja tavoite.
Kaikki rakentuu niiden ympärille. Ja kun aikaikkuna umpeutuu, sieltä tullaan
pois. Kotioloissa ja arjessa fokusoituminen on paljon vaikeampaa. Mutta minulle
on kuitenkin todella tärkeää, että minulla on myös paikallisia projekteja,
sillä kotikulmani ovat minulle todella merkitykselliset. Joskus on kuitenkin
vaikeaa keskittyä paikallisiin projekteihin, sillä niihin tulee jatkuvasti
keskeytyksiä.
K: Olet matkustellut kiipeilyn parissa ympäri
maailman. Mitkä ovat lempipaikkasi?
V: Olen ollut niin monessa paikassa ja kaikki ovat olleet aivan upeita. En pysty nimeämään yhtä ylitse muiden. Afrikassa en ole vielä ollut, vaikkakin olen menossa Marokkoon ensi keväänä. Antarktikselle toivoisin pääseväni myös, mutta se ei ole vielä vahvistunut. Ei siitä siis tämän enempää tässä vaiheessa. Grönlantiinkin olisi hienoa päästä!
K: Miten treenaat? Millainen treenaaja olet?
V: Kun minulla on jokin tavoite, teen töitä
sen eteen todella tinkimättömästi ja kovaa. Silloin treenaan 5-6 kertaa
viikossa eri tavoin. Juoksen, kiipeän, voimistelen, varjoliidän. Mutta jos
minulla ei ole jotain tiettyä tavoitetta, en välttämättä tule treenanneeksi.
Minulla ei ole ikinä ollut varsinaista treeniohjelmaa, ei edes silloin, kun
kiipesin kilpaa. Olen kuitenkin hyvin organisoitunut ja tavoitteellinen.
K: Montako leukaa vedät? Entä yhdellä kädellä?
V: Yhdellä kädellä? En yhtäkään, heh.
Leuanvetoharkkani koostuu useista viiden vedon sarjoista. Lisäksi punnerran ja
teen core-treenejä.
K: Miten valmentaudut henkisiin reitteihin?
Onko sinulla jotakin mentaalivalmennuksen menetelmää käytössä?
V: Kun minulla on jokin tavoite, jokin reitti, jonka haluan kiivetä, niin kiipeän ensin itselleni suhteellisen helppoja reittejä tutustuakseni kiveen ja sen laatuun. Kiipeän näitä helpohkoja reittejä esimerkiksi viikon ajan. Kun kiipeily kulkee mukavasti ja itseluottamukseni kalliolla on hyvä, on aika kokeilla projektiani. Ja kun sitoudun reitille, en anna mieleni lähteä vaeltelemaan pelkäämisen tai epävarmuuden puolelle, vaan pidän sen tiukasti kiipeämisessä.
K: Muuttuiko riskinottokykysi, kun sait
lapsen?
V: En aiemmin, enkä nytkään etsi reittejä,
joihin liittyy isoja riskejä. Osaan arvioida, mikä on itselleni sopiva
riskitaso ja valitsen reitit sen mukaan. Tiedostan riskit ja otan ne huomioon,
mutta kiivetessäni en enää mieti niitä, vaan keskityn itse kiipeämiseen.
K: Meillä on tuossa viereisessä salissa
menossa “suuri pulttauskeskustelu” ja siihen liittyen kiinnostaa tietää, mitä
sinä olet mieltä pulttaamisesta?
V: Minulla ei ole mitään reittien pulttaamista
vastaan. Olen itsekin pultannut kiipeämiäni reittejä. Mutta tämä on aina
tapauskohtaista ja riippuu muun muassa kiven laadusta, reitistä ja sen varmistettavuudesta.
Jos kyse on hyvin varmistettavasta halkeamasta, en todellakaan pulttaisi sitä.
K: Puhutaan hetki myös varusteista: mitkä ovat
lempihakkusi?
V: Riippuu tilanteesta. Oranssi Fusion on paras kilpailuihin. Jyrkälle jäälle ja mikstaan sopii parhaiten vihreä Fusion. Ja silkalle jäälle Cobra.
K: Millä aiot kiivetä jatkossa, kun oransseita
Fusioneita ei enää saa? Niitähän ei enää valmisteta.
V: Olen tilannut muutamat varastoon J
K: Entä, uskotko naisille suunniteltuihin
varusteisiin?
V: Kyllä, mitä tulee vaatteisiin, valjaisiin, kenkiin jne., mutta jos puhutaan esimerkiksi hakuista, en näe, että naisilla pitäisi olla jotenkin erilaiset hakut kuin miehillä.
V: Kyllä, mitä tulee vaatteisiin, valjaisiin, kenkiin jne., mutta jos puhutaan esimerkiksi hakuista, en näe, että naisilla pitäisi olla jotenkin erilaiset hakut kuin miehillä.
K: Kun nyt tuli puheeksi naiset ja kiipeily,
niin miten sinä pärjäät kylmässä? Jäätyvätkö näppisi?
V: Tiedän, että sormien jäätyminen etenkin
naisilla on iso ongelma, mutta minä en onnekseni siitä kärsi. Pidän kuitenkin
pitkillä reiteillä aina kahdet hanskat; yhdet kiipeilyyn ja toiset
varmistamiseen.
K: Mikä on lempilajisi kaikista
harjoittamistasi kiipeilylajeista?
V: Pidän kaikista. Minulle kiipeilyn
“alalajit” ovat sidottuja vuodenaikoihin. Samaten pidän erilaisista
kivilajeista ja erilaisista kiipeilykulttuureista, joihin haluan aina tutustua,
kun menen uuteen paikkaan kiipeämään.
