Työpaikkaliikuntaa Nuuksiossa

Teksti & kuvat: Jose

Mellanen (elikkäs Apiksen suurvisiiri Markku-setä) laittoi viestiä otsikolla ”onneksi olkoon, kai” toukokuun puolivälissä:

_____________________________________

no niin, ilmotin kautta aikain ensimmäisen ikinä apis urheilujoukkueen juoksentelukilpailuun – ja juuri sinä olet mukana siinä!

tietenkin ilmoittautuminen päättyi ”Internal server error http 500” ilmoitukseen, mutta en usko etteikö meidän siltikin tarvitsisi lähteä Nuuksion klassiseen metsäjuoksuun.

Jose, jos et tiedä mistä puhutaan niin ei haittaa, kiireinen kun olet niin säästän sinut yksityiskohdilta. kaikki tämä on kuitenkin vain hyväksi sulle, varaa pari-kolme tuntia 1.9.2012

Muistakaa ”if you ain’t first, you’re last”

_____________________________________

Olin juuri lähdössä matkailuautoilemaan lähes kahdeksi kuukaudeksi Eurooppaan lähinnä ruoka & viini -tematiikalla ja ohitin viestin varsin pikaisesti. 10000 km lähinnä ratin takana 0 kiipeilypäivää ja 3 kertaa lenkillä. Kotiin tuomisina kesän retkeltä olikin sitten satakunta pulloa viintä ja joitakin muitakin herkkuja. Polvi vähän vaivasi. Muutama kuukausi aiemmin Rovaniemen vuoristoklubin boulderkilpailujen B-finaaleissa haastoin nimittäin El Hefen tanssikilpailuun ja polvi vähän naksahti erikoisliikkeessäni (päällä seisonta lootusasennossa).

Suomeen palattuani Markku alkoi sitten kuumottaa treenien sujumisesta ja kävi myös ilmi, että kilpailu järjestetään jonkinlaisessa ryteikössä. Ei kai siinä sitten auttanut kuin lähteä juoksemaan. Polulle en tosin päässyt ennen viimeistä yhteislenkkiä viikkoa ennen kilpailuja, mutta lenkillä kävin keskimäärin melkein joka viikko. Koko kesän lenkkisaldo oli siis hieman yli kymmenen lenkkiä pisimmillään noin puolentoista tunnin mittaisena.

Eli lähtökohdat eivät olleet häävit: viimeisestä (ja ainoasta) pitkästä lenkistä on aikaa noin kahdeksan vuotta ja sekin päättyi kävelemiseen 20 km kohdalla (juoksin velipojan Juhon kanssa maiharit jalassa). Velipoika kannusti nostellen kantapäitä ylämäissä takapuoleensa ja juoksentelemalla edestakaisin. Kehtasi soittaa vielä viikon päästä kertoen, että tiesi minun väsähtäneen sen vuoksi, että juoksimme liian hitaasti (oli käynyt juoksemassa lenkin 40 min nopeammin). No oli miten oli juoksuharrastuneisuus on painottunut osaltani 90-luvun lopulle ja tuota painoakin on viime vuosina tullut hieman lisää (niistä juoksenteluajoista se 20 kg).

Ja pahin oli vielä edessä. Nimittäin yhteislenkille mennessäni Teija Laukka (apiksen kouluttaja ja puuhanainen) sai sen aikaisen slaagin kengistäni. Hyvä ettei työntänyt setelitukkua kouraani ja vienyt kenkäkauppaan suoraan parkkipaikalta. Olen nimittäin pärjännyt tähän saakka ihan mukavasti äidin vuonna 2000 armeijaan mennessäni hankkimilla Karhu-lenkkareilla. Tietenkin jalkapallossa kärjet ovat hieman kuluneet ja niin edelleen, mutta muistamani mukaan ensimmäisen rakon sain vasta yhteislenkillä viikko sitten.

Marathonin aattona asetin rakkolaastarin paikoilleen jo syntyneen päälle. Varasin aivan liian vähän energiaa mukaani (3 minigeeliä ja yhden tuhdimman) ja pohdin sitäkin että hyväksytäänkö liimallinen ensiside urheiluteipistä. Onneksi sentään otin teipin mukaani. Lisäksi EA-pakkaukseen tuli loperamidia (jos kakulittaa liikaa), ibuprofeenia (jos särkee liikaa), hydrokortisonia ja setiritsiiniä (jos jollakulla tulee allerginen reaktio).

Aamulla lähdössä jännitti kuin kasiluokalla 800 m –juoksukilpailun alla. Siinä kisassa jäin tosin viimeiseksi ja olalle taputellut ”ihan hyvin se meni” urheiluvaikuttaja sai meikäläisen melkein parkumaan. Lähdimme liikkeelle ja vauhti oli alussa aivan liian kova, vaikka olin vannottanut itseäni juoksemaan hitaasti. 11 km kohdalla olevalla juomapisteellä, jouduin teippaamaan vasemman jalan rakkolaastarin päälle ja noin 15 km kohdalla oikean jalan. Energiattomuus tuntui raskaalta, mutten voinut syödä geelejä koska niitä oli niukasti. Söin puolimatkaan mennessä pienet geelit ja säästin viimeisen 30 km kohdalle.

Juoksu oli minulle kaikkein hankalinta välillä 20-30 km, mutta meno parani huomattavasti loppua kohden. Viimeiset 10 km olivat mukavinta matkantekoa ja luulisin myös saaneeni jonkinlaisia flow-kokemuksia pehmeitä polkuja tallaillessani. Lopussa vielä joku punapaita alkoi vilkkua metsän siimeksessä innostaen vielä railakkaaseen loppukiriin. Loppuaikaan 5:21:25 olen varsin tyytyväinen kuuden tunnin alustavan aikatavoitteen huomioiden.

Metsässä juoksentelu oli nastaa ja nivelille miellyttävää. Kisajärjestelyt onnistuivat mielestäni erinomaisesti. Suuret kiitokset asianosaisille! Ensi vuonna uudestaan.