Teksti: Joel Ormala
Railojen yli hyppinen on aika hauskaa
”Hitto! Eikö täältä enään saa ruokaa?!”, takana on kymmenen tunnin päivä ja campingalueemme ravintola on sulkenut aikaisin suuren turistiryhmän vuoksi. Olemme päivän aikana vienyt jäätikölle yhteensä 57 henkilöä kahdessa erässä, mutta ei auta muu kun lähteä Möllan kapakkaan pizzalle. Sunnitelmissa oli lähteä Jostedalsbreenin itäpuolelle, Jostedaliin moikkaamaan Karia, mutta epävarma säätiedotus ja pitkä päivä ei houkuta kolmen tunnin prätkäajeluun vielä smana iltana. Herkullisen pizzan jälkeen olo on kuitenkin parempi ja Kari ehdottaa kaiken lisäksi huomattavasti kiinnostavaa kohdetta huomisen reissuksi, Tuftebreenin jäätikkövirran ylösnousua, joten ”Eikun menoks!”, levätä voi joskus myöhemmin.
Nukumme seuraavana aamuna pitkään ja lähdemme kävelemään vasta kymmeneltä. Ensin on vuorossa pari tuntia polun tarpomista, mutta pidämme vauhtia yllä eikä jäätikön reunalle mene kun reilu tunti. Siellä pistämme valjaat ja jääraudat päälle, mutta jätämme köyden vielä toistaiseksi repuun, helpolla ja paljaalla jäätiköllä kun eteneminen menee näin nopeammin. Olimme alunperin suunnitelleet menevämme ylös vasenta puolta, mutta se näyttää jäätiköltä katsottuna huomattavasti jyrkemmältä ja röpelöisemmältä kun oikea puoli. Pienen pohdinnan jälkeen päädyimme kuitenkin jatkamaan alkuperäisen suunnitelman mukaan, koska se näyttää myös ”mielenkiintoisemmalta.”
Mielenkiintoista se myös oli, juuri sopivalla tavalla. Pääsemme nopeasti tasaiselta alkuosuudelta itse railorykelmään, jossa ei ikinä tiedä mitä seuraavan railon takaa löytyy. Kiipeämme ylös ja alas, etsiskellen reittiä, joka on mahdollisimman helppokulkuinen, mutta joka myös kiertää tarpeeksi kaukaa paikat, joissa irtojäätä saattaa tulla niskaan. Kiipeäminen ei kuitenkaan missään vaiheessa ole niin vaikeata, että kokisimme tarvetta köydelle, joten jatkamme ”jääskrämblausta” aina kunness pääsemme tavoitteena olleeseen lumiränniin.
Lumipeitteisen jäätikön päällä köyttä käytetään pääsääntöisesti aina, joten pidämme pienenn ruokatauon ja sidomme itsemme köyteen. Matka jatkuu lumirännin halkovan railon- ja sen yli menevän lumisillan yli. Tässä vaiheessa pari välivarmistusta lumisillan toisella puolella tuntuvat aiheellisilta, sillä jyrkähkössä alamäessä lumisillan läpi tippumista tuskin pystyisi pitämään.
Jyrkkä osuus ei kuitenkaan ole pitkä ja kohta pääsemme Tuftebreenin tasaiselle yläosalle. Sieltä tiemme kulkee Tuftebreenin yli lumisiltoja tunnustellen. Jokaista lumisiltaa ei kuitenkaan voi sondata tai jäätiköllä tulee helposti vietettyä viikko, joten käytämme hyväksi todettua ”ihmissondi”-menetelmää. Kävellään vaan ja pidetään köysi kireellä ja oikeen päin, kyllä ne heikot lumisillat sitten löytyvät, jos löytyvät. Me löyisimme tällä kertaa vain yhden, josta tupsahdin toisella jalalla läpi.
Jäätikön jälkeen on enään lyhyt loivahko lumiränni, emmekä pidä kiirettä, varsinkin kun pilvinen taivas repeää ja esiin kurkistaa mukavasti lämmittävä aurinko. Pienen huilailun jälkeen pääsemme kuitenkin Steinmannille, jolta avautuu upeat näkymät Jostedaalsreenin yli. Jostedaalsreen on n. 500 neliokilometriä suuri oleva tasannejäätikkö, joka on ympärivuotisesti lumen peitossa. Sen yli menee ”Josten på längs”-nimellä tunnettu kolme päivän hiihtovaellus, jossa on pari kivaa laskuakin mukana. Näemme myös hienon Nigardsbreenin jäävirran yläosan ja Lodalskåpan (kotivuoreni, 2083m).
Nautiskelemme Steinmannilla melkein tunnin, mutta alaskin on päästävä, joten lähdemme jyrkkää alastulopolkua kohti. Tasan kymmenen tunnin jälkeen, kahdeksalta illalla olemme takaisin parkkipaikalla ja takana on todella upea reissu; n. 1200 nousumetriä, kaikenlaista sopivan helppoa haastetta, ei kiirettä ja hyvää seuraa. Tärkeintä ei ole suoritus vaan hyvien kokemusten jakaminen, Norjalaista retkeilyperinnettä kunnioittaen.
Lumirännin lumisillan ylitystä
Railorykelmän yli navigointia
Kari suosikkiasennossaan. Näkymä Tuftebreenin yläosan yli
Kari ja näkymät Jostedalsbreenin yli. Taustalla Brenibba ja Lodalskåpa. Alla Nigardsbreenin yläosa
Kari ja Tuftebreenin yläosa
Tuftebreenin jyrkempi osuus ja lumiränni, jota pitkin menimme ylös
Tuftebreen. Menimme ylös vasenta laitaa
